Mutta kukakos niistä reissumiehistä on saanut suurimman osan

Meillä niitä on toki tullut aika paljonkin mutta minnekkäs niitä reissumiehiä onkaan mennyt paljon siitähän ei ole ollut kait kellekkään epäselvyyttä

Niin samaan aikaan kun samanen maa on muka hirttäytyny kaasuputkeen joka sinänsä on aika huvittava vertaus

Jos kaasu jostain syystä loppuu luuleekos joku etteikö maassa olisi omaa energiaa kyllä sitä on

Kivihiili siinä vaan tulisi käyttöön eikä sielä ole atomivoimaloita purettu niiden käyttöön otto ei kestä pitkää aikaa

Mutta voihan tuota propakandaa levittää siinä vaan on totuus aika kaukana todellisuus on toinen asia

Asiaa voi miettiä paljonko Saksa näitä on ottanut paljonko se nostaisi vaikka Suomeen tulevia jos ne oliskin heivannut kaikki ulos

Sopii miettiä ja käyttää järkeä mukana Saksa on demokraattinen maa siinä kun Suomikin

Ja kaikesta huolimatta ne on kummia nuot sakemannit ne pitää Suomen kansasta vaikka saivat kärsiä kansan kahteen jaosta vuosikymmeniä

Nythän jotkut tekee piikkilanka aitaa rajoilleen Saksassa oli muuri ja korkea olikin

Toisella puolen asui veli joka ei saanut tavata veljeään lännen puolella sellasta se elo oli Saksassa

Nyt on hyvin asiat tuolta osin ja Saksa on yhteinen maa kaikille Saksalaisille saa kulkea koko maan alueella jos ei olisi tuota koronaa

Se nyt rakentaa omia muurejaan lähes kaikissa maissa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

6 vastausta artikkeliin “Mutta kukakos niistä reissumiehistä on saanut suurimman osan”

    1. Energia on hyvä keino kiristää … kaikki toiminta Venäjän välillä pitäisi lopettaa. Se maa kaatuu siihen

  1. Ei Saksaa noin vaan kiristetä se voi tarvitessa korvata kaasun toiseen energiaan eikä liioin ole tarkoitus ketään kaataa
    Koska syytkin kyllä tiedetään liiankin hyvin ne ei ole poliitisia lainkaan vaan ovat aivan muista syistä
    Sellsta se on ollut aina
    Ja eniten Saksa onvastaan ottanut reissumiehiä ettei kannata turhia huudella terv tepivaari

  2. Tietääkö kukaan paljonko Saksassa on näitä ns reissumiehiä ei varmaan monikaan mutta niitä on ja paljon
    Ettei ne Saksallekkaan halvin tapa ole ollut mitä ne olis tullut maksaan muille maille se onkin arvoitus
    En viitsi sitä edes miettiä terv tepivaari

  3. Luuloilla ei asia toteudu miksi he tulisi maahan joka on ilmastollisesti huonoin vaihtoehto ja sosiaaliset edut huonommat kun Saksassa
    Voivathan he niin tehdä järki asiaa se ei ole terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *