Tuli järki mukaan tuossa uros nimessä

Oli muuten aikakin että tuo uros heivattiin ulos Tampereen areenasta eikä näy hyvää seuraavan muutenkaan koko yhtiölle

Muutoinkin nimi uros olisi ollut loukkava nimike mille hyvänsä asialle saatikka kiakko väelle

Nehän areenasta rahoituksen puolelta tuo suurimman osan areenan rahoista

Mutta paljon parempi on tuo tuleva nimi ja asiaa ei tarvitse edes kysellä kaduilla kumpi nimeksi

Uudeksi nimeksi tulee Tampereen kannen areena  selvä ja mutkaton nimi

Ja oikeasti oliko tuo uros edes sellanen että se olisi tuonut sukupuolista tasaarvoa

Enpä usko tuollaseen ja oliskos toisen puolen  tasa arvon nimissä pitänyt olla naaras

Mutta hyvä kun hullu nimi muuttui uroksesta Tampereen kannen areenaksi kyllä sille areenalle kuitenkin tulee lempinimike Tampereella osataan

Kuten meillä on monelle urheilupaikalle kaikki esim tietää paltsun ja perälaidan tietääkös Tammelan pallokentän

Sekin on mitenkä asioita katselee seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

13 vastausta artikkeliin “Tuli järki mukaan tuossa uros nimessä”

  1. Hyvä ku ei ole uros. Vaan ei tää uusikaan nimi varmaan jää pysyväksi. Eiköhän kansan suussa aleta yksinkertaisesti käyttää ”areena”.

  2. Noinhan siinä tulee käymään on kuitenkin selvä ettei tuollasta uros nimeä olisi aikaa myöden sietänyt kukaan
    Kyllä sille varmaan tulee nimiä ja aina vois kysyä kaupunkilaisilta koska ison osan ne maksoi Areenan kustanuksista
    Ja Eemeli varmaan tuo Areena on yks jota käytetään terv tepivaari

  3. Eikös se Uros sitten olekin sen pohjoisessa olevan rahoitusyhtiön nimi. Sinne se sopiikin, porojen sekaan.

  4. Oulustahan se on ja 15 miljoonan velat ulosotossa ja nimenä aivan susi kyllä sille areenalle keksitään nimike jota kadulla tullaan käyttään
    Nyt sen ainakin kolme johtajaa on menny Sveitsiin pakoon no kyllä ne sieltä palautetaan voi olla että rahat jää sinne
    Mutta eipä ole tullut vastaan sellasia jotka olis sanonut on hieno nimi tuo uros life terv tepivaari

  5. Uros oli tyhmä nimi mutta koska se ärsytti kaiken maailman tasa-arvointoilijoita niin siinä mielessä ihan hyvä.

    Uuteen nimeen tulee jonikun toisen sponsorin nimi.

  6. Norppa tuskin kuitenkaan noin mautonta kun uros joka ei sovellu minnekkään terv tepivaari

  7. Ei lainkaan hullumpi ainakin on vanha Tamperelainen nimi tuo vaakon nakki colosseum terv tepivaari

  8. Norppa tuslin kuitenkaan noin mautonta kun uros joka ei sovellu minnekkään terv tepivaari

  9. Kun katsoo että Tamperelainen veronmaksaja on äänetön sponsori tuossa Areenassa sillä pitää olla valtaa myös sanoa mikä sen nimi on
    Oli melkoinen summa millä veronmaksaja sponsoroi asiaa terv tepivaari

  10. Mitäs jos sen nimeksi tuleekin ”naaras”, niin paljon on tohotettu nykyään yksipuolista feministi keskustelua. Että en pitäisi ihmeenä.

  11. No en tiedä nuot on hiukan kaukaa haettuja nuot urokset ja naaraat kyllä sielle varmaan inmi löytyy terv tepivaari

  12. Eikös Vaakon nakki ole myös aika maskuliininen? Feministit tuskin sitä hyväksyisivät,

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *