Miksi vaali kamppanja on edelleen käynnissä

Kun lukee näitä vaali julistuksia Suomessa ne vaalit meni ja seuraviin on aika pitkä aika

Alkaa oleen myöhässä vaali propaknda taikka liian paljon aikaa seuraviin vaaleihin

Jotenka oliskos aika pitää tauko ne ei enää vaikuta kunnanvaalien loppu tulokseen mistään kohtaa

Eikä noita viitsi edes lukea niitä kun on monen laista toiset on vastaan ja toiset taas puolesta milloin mistäkin

Ne kuitenkin kääntyy ihmis mielissä aivan muuksi sellasta se ihmisen mieli on ja sellasta ei tarvita

Mutta vaalit meni jo eikä seuravat ole lähellä löysätkää pipon kireyttä lopettamalla vaali kamppanja vedätte henkeä välillä

Se kannattaa muuttuu tuo tumman punaisuus naamaallanne seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

2 vastausta artikkeliin “Miksi vaali kamppanja on edelleen käynnissä”

  1. Vaalikampanja on AINA käynnissä, tuntuu.

    Sinänsä, kannattaisin kovasti vaalien yhdistelyä. Ei olisi ihan joka vuosi vaaleja vaan hieman harvemmin, hieman enemmän asiaa. Kun rakentaisimme konseptin vaalien yhdistelystä paremmin, voisimme lisätä siihen monien länsimaiden tyyliin myös suuntaa-antavia kansanäänestyksiä ajoittain.

    Ainoa haittapuoli on, että äänestämässä käynnin jälkeen pitää juoda puoli tusinaa kupillista vaalikahvia.

  2. Sekin onmahdollista yhdistää vaaleja niin tulis jokin rauha vaali muodoissa kirkolliset vaalit voi jättää valtakunnan ja kunta vaalien ulkopuolelle terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *