Monikohan korona tartunta on meille tuotu

Nyt alkaa oleen sellasia lukemia jossa meidän pitää alkaa tuo oman kansan suojelu

Ja ottaa selvää mistä suunnasta tuo tauti meille on kulkeutunut uudestaan oma epäilyni on kyllä selviö mutta aiotaankos jatkaa vaan samoilla merkeillä

Ensin pitää laittaa kaikki maan ulkopäin tulleiden karanteeni ja sinne voidaan viedä vaikka pakolla

Ja kaikille rajoille testipakko jos sitä ei läpäise ei tule maahankaan  on turha kertoilla että olen vain työhön tulossa

Ei meille tarvii tulla ja lisätä riskiä tautiin josta on suurin haitta koko yhteiskunnalle ja vetoomus tulen töihin

Monikohan tulee muualle kun rakennus työmaille taitaa ollaa suurin minne tulevat

Ja nuot rokotteet pitää saadaa nopeammin käyttöön  tuo rokotus tiheys ei nyt riitä mihinkään ja sinä odottamis aikana sairastuu monia

Mutta kyllä tässä ollaan toimeen jotenki tultu alkaa vaan nostaan v muodossa piikki keskelle ottaa

Kun nyt onkin vaarassa jo toisen kesän pilalle meno Voiko kohta mennä edes ulos ja saunoja onkin jo laitettu paikka paikoin säppiin

Ainoa hygienia taso on oma suhku eikä sitäkään ole kaikilla vaikka sekin on hiukan sellanen ettei taida kaikki sitäkään ymmärtää

Niin vaan on  missä silloin voi peseytyä ja saada itsensä puhtaaksi meistä tulee aika nopeesti tsuhnia

Eikä se ulkona liikkumis kielto kaukana piileksi ja Helsinkissä/lähi seudulle  se pitäisi nyt jo olla  seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

8 vastausta artikkeliin “Monikohan korona tartunta on meille tuotu”

  1. Minä lakkasin käymästä lenkkisaunassa, koska siellä istutaan lauteilla aika tiheästi. Omat lauantaivuorot vain käytän ja käytän laudeliinaa.,

    Huomenna haen lisää kasvomaskeja,

  2. No meillä on saunoja kolme kpl ja aina siellä ei ole ketään muuta saa olla aivan yksin saunassa terv tepivaari

  3. Nyt jo taas lappaa kausityöntekijöitkin maahamme ja kuka heidän karanteeninsa valvoo, ei kukaan.

  4. Siinä on aika suuri Aukko mutta kukaa niitä tuo ei ainakaan toinen työmies katse pitää laittaa oikealle sektorille terv tepivaari

  5. Valtaosa tartunnoista on tullut Helsinkin seudulle mutta on sitä saatu muuallkkin maahanja Mariniin vetoomus ei ole turha noista turhista matkoista
    Itse en Helsinkin seudulle menisi lainkaan terv tepivaari

  6. Virolaiset kantaa sitä laivatolkulla, halpatyövoimaa, sama koskee virolaisia raskaankuljetuksen kuljettajia joita tulee Suomeen runsaasti….

  7. Nuot kuljettajat on aivan muuta porukkaa rekkakuskeja ei voi paljonkaan syytellä
    Mutta kuka näitä Eestiläisiä raksa miehä tarvitsee en viitsi sanoa vaikka tiedänkin muutaman rakennuttajan joka heitä käyttää
    Ne kun ovat n 30 % halvempia työntekijöinä terv tepivaari

  8. Samalla mikä antaa heille tuon n 30 % edun on verot he kun ovat Suomessa jonkin aikaa he eivät maksa veroja kotimaahansa eivät liioin Suomen valtiolle

    Ja se on taas meidän oikeiston mielestä oikea asia mutta onko

    Noinhan he saavat käteensä rahaa saman verran kun Suomi poikakin jotenka noin ne tekee terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *