No mikä on Mance PP vei pesis mestaruuden

Jo toisella kaudella se vaan tuli Tampereelle ihan hyvä asia vaikka itse inhosin tuota pallolajia koulussa eniten

Syynä jos tuli kolme hutia sitten tuli osumia aina kuitenin takalaittomia tuo on sitten vain omaa asiaa

Hyvä kuitenkin tuo toista kautta pääsarjassa ja tuli Suomen mestaruus onnea Mance PP

ja jatkoa seommoro tepivaari  kirjoitti Teuvo Mast

11 vastausta artikkeliin “No mikä on Mance PP vei pesis mestaruuden”

  1. Olen suuri pesäpallon ystävä ja lajin hyvin aktiivinen seuraaja.

    Henkilökohtaisesti, varsinkin livenä paikan päällä pidän naispesiksestä enemmän kuin miesten vastaavasta. Miehillä kun peli on usein jo niin tarkkaa, että peli ikään kuin kuolee, kun taas naispesiksessä on enemmän urheilun iloa.

    Mansea pitää onnitella mestaruudesta, mutta samaan aikaan pitää todeta, että vaara tähdenlennoksi jäämisestä on suuri, kyse on niin pitkälti ns. ostojoukkueesta.

  2. Pelien venyttäminen viiteen matsiin, kuten aavistin, osoittaa, että helppoa rahaa tehdään tyhmillä katsojilla.
    Eihän ole mitään järkeä jättää ottamatta satoja tuhansia euroja turhalla ”ylivoimalla!”
    Varmasti pysäköinninvalvontakin nettosi hyvät rahat!

    1. Veikko, taitaa tuo ” satoja tuhansia euroja” olla ihan huolella yläkantissa.

  3. Olen sillä tavalla vanhoillinen ikiomien periaatteitteni pohjalta palloilusta ajatteleva jäärä etten osaa arvostaa suurella rahalla koottujen joukkueiden menestyksiä.
    Niinkuin nyt esimerkiksi tämä HJK, olisi Helsinki jo väkirikas itsessään ettei tarvitsisi ostella kalliita pelaajia ja sitten pröystäillä menetyksellä .

    Ennenvanhaan Forssassa kun omat pojat pelasivat jääkiekkoa, Forssan palloseura ja vasemmistolainen Alku kun sattuivat vastakkain siinä oli taustana erilaisten aatteiden paloa ja verenmaku suussa aivan konkreettisesti.

  4. Kaikilla alueilla on niitä ihan omia lajeja ei tuo pesäpallo ihan aito asia ole Tampereella
    Kyllä toi kiakko ja jalkapallo on ensin sitten tulee muut lajit ja kaikissa noissa merkitsee raha suurta osaa halusi tai ei terv tepivaari

  5. Tääläkip pelataam pohojammaam palloo nykysi, ainaski jonku pelaajam puheesta päätelle.

  6. On sitä aina pelattu uutuus silti tuolla tasolla ja paljonhan meille on muuttanut tuolta maakunnasta ihmisiä onko sitten suuri ihme terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *