Hyvin ovat sulautuneet ukrainalaiset naapurustoon

Ei niitä juuri suomalaisista erota paitsi silloin kun puhuvat. Grillaavat pihagrillissä ja käyvät uimassa ja lapset leikkivät toisten lasten kanssa. Voin kokemuksesta sanoa että on ollut  taloyhtiössämme paljon huonompia naapureita kuin nuo ukrainalaiset.

8 vastausta artikkeliin “Hyvin ovat sulautuneet ukrainalaiset naapurustoon”

  1. Vastaavia havaintoja kaikkialta.

    Ainoastaan nuo maahanmuuttajien vastaanottobisneksessä olevat ovat keksineet kauhutarinoita – mutta heillä onkin mielessä vain raha.

  2. Olen nähnyt ukrainalaisia kun olen käynyt muualla kuin kyläkaupassa. Hyvin asiallisia ovat. Hienoa että voimme antaa heille turvaa näinä aikoina.

  3. Varsinainen Ukrainalainen ei paljonkaan eroa meistä Suomalaisista jotenkin vaan emme vain asiaa ymmärtänyt oikein
    Mutta omat kokemukset heistä Ukrainassa käydessäni on aina ollut ystävällismielinen kontakti ihimisinä terv tepivaari

  4. Minä en tietoisesti ole ollut heikäläisten kanssa mitenkään tekemisissä. Hyvin ovat sulautuneet kantaväestöön.

  5. En osaa erottaa heitä venäläisistä ja molempien kanssa olen tekemisissä.

    1. En ole samaa mieltä. Minulla on ollut myös venäläisiä naapureita ja ovat erilaisia kuin ukrainalaiset. Ainoa poikkeus korean-venäläinen äiti ja poika jotka muuttivat vuosi sitten Espooseen. He olivat mukavia ja poika kävi jopa Suomen armeijan. Pietarista olivat aikoinaan muuttaneet Suomeen ja Lahteen.

  6. Venäjä on imperialistinen roistovaltio, joka on useaan otteeseen hyökännyt mm.: Suomeen, Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Ukrainaan, Georgiaan, jne. Venäjä on aina joukkomurhannut, raiskannut, kiduttanut, ryöstänyt, kyydittänyt Siperiaan, jne. kaikkia kansoja joiden kimppuun Venäjä on hyökännyt.

    Murhanhimoisista venäläisistä on kovaa faktaa tässä artikkelissani – tietysti tarkoin lähdeviittein:
    https://jput.fi/Murhanhimoiset_venalaiset.htm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *