Lähes tasapeli

Luin tuossa hammashoitolan odotusaulassa pari vuotta vanhaa tieteen kuvalehteä. Oli mielenkiintoinen vertailu kissan ja koiran älykkyydestä. Toinen laji pärjäsi toisissa testeissä paremmin ja toinen taas toisissa paremmin. Yhteenlasketusti pisteet menivät niukasti koirille, mutta vain niukasti.

4 vastausta artikkeliin “Lähes tasapeli”

  1. Koiran omistaa, kissan ruokkii, sanoivat Vanhat.

    Tämä seuraava on muistaakseni peräisin Kevin Costnerin tuottamasta sarjasta, joka kertoi Yhdysvaltain intiaanien historiasta.
    Eräs 1800-luvulla elänyt intiaanipäällikkö sanoi: ”Valkoinen mies on hullu. Hän sanoo ettei eläimellä ole sielua. Kuitenkin, joka kerran kun katson hevostani silmiin, näen sen sielun.”

  2. Korjaus. Sarja oli K. Cosnerin juontama ja kertoo Amerikan mantereen intiaanien historiasta, ja on julkaistu Suomessa 2011. Kävin lunttaamassa.

    ”Kahdeksanosainen dokumenttisarja Pohjois- ja Keski-Amerikan intiaanikansoista ja niiden menneisyydestä. Sarjan juontaa Kevin Costner, ja sen on ohjannut Jack Leustig. Sarja on valmistunut vuonna 1995.”

  3. Jos ihminen kilpailisi kissan tai koiran kanssa aseettomana samoissa selviytymisolosuhteissa omin neuvoin, ihminen olisi täydessä kusessa, samalla kun kissa ja koira porskuttaisivat.
    Jokaisen eläimen ml ihminen äly on luotu ja kehittynyt huippuunsa omassa elementissään selviämiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *