6 vastausta artikkeliin “Mistä saisin voimaa tupakoinnin lopettamiseen”

  1. No se vaatii vain päätöksen. Ensiksi pois mielestä. Toiseksi pois tilanteista joissa se on ollut tapana. Kolmanneksi tekemistä siihen hetkeen joka vie ajatukset ko toimintaan.
    Itse lopettelin savukkeista piippuun ja piipusta sikariin jota poltin vain aina yhä harvemmin.
    Juu kyllä polttelin jonkun aikaa unissani ja sitten herättyä helpotti. En eläisi enää ellen olisi lopettanut.

  2. Itse kamppailin yhteen aikaan nuuskan käytön lopettamisen kanssa. Se otti koville. Lopetin ja sorruin useammin kuin kerran. Muista en tiedä, mutta itselleni sopi tämä: Homma alkaa itsepsyykkaamisella. Jos sortuu, itselle pitää antaa anteeksi ja yrittää uudelleen asenteella: yritä niin monta kertaa että onnistut.

  3. Niiloa pitää kompata tässä. Kyllä se rauha pitää ennen kaikkea tehdä itsensä kanssa. Moni väline voi auttaa, mutta pitää käydä se ymmärrys läpi, että tilivelvollisuus on tasan ja vain omalle itselleen.

  4. Ei siihen ole mitään muuta keinoa kuin päätöksen tekeminen, nikotiini tuotteet tukevat ilman oloa, mutta eivät ne tupakointia päätä.

    Itse olen viimeksi poltellut piippua, mutta sekin jäi vähän kuin vahingossa

  5. Timo, tuossa Stumpissa on kaikenlaisia ohjeita ja kohtaloita tupakanpolttoa lopettaessa.

    Minä neuvoisin, että kovin paljon ei kannata keskittyä siiihen tupakkalakkoon ja peräti lopetukseen. Se tulee sitten jos on tullakseen ja neuvot on mielestäni melko turhia. Minä aikanaan vaan lopetin ja taisi peräti jäädä aski verstaan pöydälle, eikä sitä ole tehnyt edes mieli. Minäkin aikanaan ajattelin ja peräti yritin kaikilla konsteilla vähentää, mutta eihän siitä mitään tullut, sen enemmän meni tupakkaa. Nykyäänhän se on taloudellisesti suuri asia, ja lisää nostetaan veroja.

    Minulla on sitten seuraamus keuhkoissa siitä tupakan ihanuudesta. Kaksi kertaa on puukotettu ja alkuvuodesta pitäisi taas leikata, että se siitä tupakasta.

    https://forum.stumppi.fi/

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *