Auttaminen ja välittäminen tehnyt paluun

 

Onko vajaa vuosi kun kiivaasti otettiin yhteen pitääkö AL-Holin leiriltä tuoda suomalaiset äidit ja lapset turvaan. Vuosia on väännetty kättä täytyykö pakolaisleireillä viruvia ihmisiä auttaa. Osa käänsi tylysti selkänsä Välimerellä hukkuneille turvaa hakemaan lähteneille pakolaisille.

Nyt kun Ukrainan sota on tuonut hädän ja kurjuuden omalle ”takapihallemme”, on herätty todellisuuteen, mitä on olla sodan jaloissa, pommitusten ja kranaattitulituksien, pelon ja toivottomuuden keskellä.

On ymmärrettävää kun hätä ja tuska on käsinkosketeltavan lähellä, ihmisten huoli itsestä, läheisistä ja keskelle kriisiä joutuneista kasvaa. Senkin vielä olen jotenkin ymmärtänyt, ettei ole jaksettu kantaa koko maailman tuskaa harteillaan.

Sitä en koskaan ole voinut hyväksyä kuinka tunteettomasti ja härskisti, omien etujen ja tavoitteiden saavuttamiseksi ihmisten auttaminen lajitellaan, rodun, uskonnon, sukupuolen perusteella. On jo vuosia ollut surullista seurata, miten pitkin Eurooppaa on käyty kauppaa äärimmäisessä hädässä olevilla ihmisillä.

Nyt kun kriisi on aivan silmiemme edessä, josta kerrotaan 24 tuntia vuorokaudessa, ovat ihmisten auttamishalut heränneet. Kerrotaan avustuspatoihin laitettavan kolikkojen sijaan seteleitä. Olen iloinen, mutta toisaalta allapäin, että tarvitaan hirvittävä tragedia, kärsimyksiä, pelkoa ja huolta, jotta solidaarisuuden ja auttamisen sylit aukeavat.

Viime sotien jälkeen kun meilläkin oli kaikesta pulaa, tuhottuja koteja, maa raunioina, karjalaisväestö piti asuttaa, rintamiehille asuntoja ja töitä, silloin nousi yhteisöllisyys, talkoohenki. Sitä jatkui pitkälle omaankin lapsuuteeni, eli aivan -60 luvun lopulle.

Hyvinvoinnin kasvaessa myös itsekkyys alkoi nostaa päätään. ”jokainen on oman onnensa seppä”, ”heikot sortuu elon tiellä” ja vastaavat saivat elintilaa ajatuksissa enemmän ja vähemmän. Auttamisen halu ja yhteisöllisyys oli vahvana sentään varsinkin työväenliikkeessä. Oikeiston piirissä taas ihmisiä alettiin jaotella. Työttömyys ja vähäosaisuus nähtiin paljolti omana syynä.

Entä nyt kun ihmisillä on pelkoja ja huolia, kuinka tässä oikein tulee käymään? Varoittelin korona pandemian alkuaikoina, kuinka äkkiä tuttu ja turvallinen tilanteemme voi yhtäkkiä muuttua. Kirjoitin omavaraisuudestamme. Kovin helposti maatalousväkeä on lyöty, ajettu alas. Lääke – ja rokotusteollisuus on lähes kokonaan ulkomaiden varassa. Miten tulemme ruokkimaan väkemme, hoitaa sairaat?

Kriisit päättyvät aikanaan. Jo nyt täytyy alkaa varautua tulevaan. Meillä on valtava pula ”hoitavista käsistä”. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet, voisi melkein sanoa vitsaukseksi. Varmaa on, että nyt Euroopassa käytävä sota, lisää entisestään mielen ongelmia. Mikä tulee olemaan pakolaisten määrä? Sitä emme vielä tiedä. Mistä löydämme heille riittävästi avustajia, hoitajia, kunnollisia turvapaikkoja.

Ovatko yltäkylläisyyden ajat ohitse? Toivottavasti ovat kerskakulutuksen ja kaikenlaisen krääsän osalta. Meiltä ei edelleenkään ole kadonneet ruokajonot, vähäosaisten heikko asema. Ilmastonmuutos on yhä vakavana uhkana. Panin ilolla merkille kuinka tähän asti kiivaasti hyviä ilmastotekoja vastustanut perussuomalaisten Jussi Halla-aho totesi kuinka fossiilisesta energiasta on päästävä nopeasti eroon. Ei sanaakaan enää kiiluvasilmäisistä ilmastoöyhöttäjistä. Hyvä niin.

Olkoon kaikkien meidän yhteinen tavoite vaikeiden aikojen hetkellä ja vastedeskin: Rauha, ystävyys, solidaarisuus, yhdenvertaisuus ja humaanit arvot kanssakulkijoidemme kesken.

 

10 vastausta artikkeliin “Auttaminen ja välittäminen tehnyt paluun”

  1. ”Onko vajaa vuosi kun kiivaasti otettiin yhteen pitääkö AL-Holin leiriltä tuoda suomalaiset äidit ja lapset turvaan.”
    *
    Mielestäni ei pitäisi edelleenkään ottaa.

    Nämä naiset ovat itse tehneet valintansa mennessään terroristien joukkoon.
    Lapset (ehkä) kärsivät, mutta niinhän tapahtuu Suomessakin – vanhempien huonot valinnan näkyvät heidän lastensa elämässä.

    *
    Ukrainalaiset ovat nyt ryssien hyökkäyksen kohteena. Ryssät pommittavat jopa selviä siviilikohteita termobaarisilla pommeilla.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Termobaarinen_pommi
    Termobaarinen pommi
    *
    *

    Ukrainalaiset ovat täysin syyttäminä ryssien hyökkäyksen kohteena.

  2. HTIAINEN on varmaan valmis arvostelemaan (m.m) presidentti Niinistöä. Eurooppaan tuli vuonna 2015 yli miljoona pakolaista Afrikasta ja Lähi-Idästä. Häneltä kysyttiin, että kuinka suuri on suomalisten kantokyky. Hän vastasi, että jossakin on raja kantokyvyllämme.

    Jotkut ohisalot olisivat valmiita ottamaan pakolaisia rajattomia määriä, mutta jonkun meistä suomalaisista olisi pystyttävä tuottamaan auttamiseen tarvittavat asiat – ruoka, asunto, vaatetus, terveydenhoito j.n.e

  3. Unionissa Kreikan ja Portugalin nolsveviikit äänestivät putinistit tuomitsevaa öäätöslauselmaa vastaan. Lahjogtujako vaiko aatteen asialla?

  4. Meilmähän ei ole fossiilienergiaa. Onneksi on uusiutuvaa aurinkoenergiaa kätevässä muodossa – turpeena. Saa nähdä, koska vihreistön päässä lamppu syttyy, vai syttyykö koskaan.
    Myös Vuotos pitää rakentas, koska emme voi luottaa enää idästä saatavaan hätäapusähköön.

    1. Ajateltu Vuotoksen tekojärvi 37 MW

      Olen edelleen tätä mieltä – tikulla pihalle, valtaisa tekojärvi marginaalinen tuotto

      *
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinvoima_Suomessa

      Ydinvoima Suomessa.
      Loviisa 1: 507 MW
      Loviisa 1: 507 MW
      Olkiluoto 1: 890 MW
      Olkiluoto 2: 890 MW

      *
      https://www.motiva.fi/ratkaisut/uusiutuva_energia/vesivoima

      Vesivoiman osuus on viime vuosina ollut noin 4 prosenttia Suomen koko energiantuotannosta ja 10–15 prosenttia sähköntuotannosta. Vuonna 2019 vesivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli 19 prosenttia.

      Mahdollisuuksia vesivoiman lisärakentamiseen on Suomessa edelleen olemassa, vaikka suurimmat kohteet onkin jo pääosin rakennettu. Kokonaan uuden vesivoiman merkittävä lisärakentaminen on epätodennäköistä ympäristön- ja luonnonsuojelullisista syistä johtuen.

      Varsin sitkeää vuotosta ..
      .
      https://www.pirkanblogit.fi/2017/poistettu_tunnus/sahko-on-saasteetonta/
      .
      Markku Savikivi 22.11.2017 23:44
      Vuotos pitäisi rakentaa välittömästi. Sen takaisinmaksuaika olisi lyhyt ja pelastaisi varmaan Kemijoki Oy:n konkalta.
      *
      https://www.pirkanblogit.fi/2021/juhak/uuusiutuvan-energia-aiheuttama-massiivinen-ymparittotuho-ei-ilmastohihhuleita-ja-elopelleja-kiinnosta/comment-page-1/
      ,
      Markku Savikivi 26.9.2021 23:48
      Vuotoksen rakentaminen pitäisi aloittaa jo ennen joulua, mutta ei taida onnistua.

  5. Ajateltu Vuotoksen tekojärvi 37 MW

    Olen edelleen tätä mieltä – tikulla pihalle, valtaisa tekojärvi marginaalinen tuotto

    *
    Wikipedia:

    Ydinvoima Suomessa.
    Loviisa 1: 507 MW
    Loviisa 1: 507 MW
    Olkiluoto 1: 890 MW
    Olkiluoto 2: 890 MW
    *
    Motiva.fi :
    Vesivoiman osuus on viime vuosina ollut noin 4 prosenttia Suomen koko energiantuotannosta ja 10–15 prosenttia sähköntuotannosta. Vuonna 2019 vesivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli 19 prosenttia.

    Mahdollisuuksia vesivoiman lisärakentamiseen on Suomessa edelleen olemassa, vaikka suurimmat kohteet onkin jo pääosin rakennettu. Kokonaan uuden vesivoiman merkittävä lisärakentaminen on epätodennäköistä ympäristön- ja luonnonsuojelullisista syistä johtuen.

    *******************************************************************************

    Varsin sitkeää vuotosta ..
    .
    https://www.pirkanblogit.fi/2017/poistettu_tunnus/sahko-on-saasteetonta/
    .
    Markku Savikivi 22.11.2017 23:44
    Vuotos pitäisi rakentaa välittömästi. Sen takaisinmaksuaika olisi lyhyt ja pelastaisi varmaan Kemijoki Oy:n konkalta.
    *
    https://www.pirkanblogit.fi/2021/juhak/uuusiutuvan-energia-aiheuttama-massiivinen-ymparittotuho-ei-ilmastohihhuleita-ja-elopelleja-kiinnosta/comment-page-1/
    ,
    Markku Savikivi 26.9.2021 23:48
    Vuotoksen rakentaminen pitäisi aloittaa jo ennen joulua, mutta ei taida onnistua.

  6. Ukrainalle on lähetetty aseita jotka ovat ainoastaan pitkittänyt sotaa ja aiheuttanut lisää kuolemaa! Näistä aseista suuri osa on kohdistettu suoraan siviili väestöön Dombassin alueella sekä Venäjän sisällä! Ukraina on menettänyt niin paljon joukkoja että ne voi jo laskea miljoonissa! Ukraina on pommittanut Dombassin siviilejä yli 10 vuotta murhaten tuhansia!
    Se Venäjä ei meitä uhkaa eikä ole koskaan uhannut!
    Suomen keskitysleirit Karjalassa on häpeällistä toimintaa ja ihme että Suomi edes sai pitää itsenäisyyden kaiken tuon rasismin jälkeen!

  7. Edellinen kommentti vanhaan juttuun on hyväksytty, vaikka sisältö onkin huuhaata. On vain parempi että näemme miten venäjä yrittää hyökätä myös sanoilla, niin tiedämme mihin varautua.

    1. Noita punasilmäisiä sokeita putkinäköisiä ja valheiden levittäjiä riittää putinin puudeleiksi koko ajan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *