10 vastausta artikkeliin “Punavirheiden ”maailmanpelastus” kaatui”

  1. Miten Suomeen on siunaantunut joukko (vihervasemmistoja pääsiassa) politiikkoja, jotka haluavat kaiken aikaa kasvattaa vastuutamme kaikista maapallon ongelmista.

  2. Jotkut ovat esittäneet, että tekoälyn yleistyminen tulee muodostamaan paljon maahanmuuttovirtauksia suurempia sosio-ekonomisia haasteita maailmanlaajuisesti työmarkkinoille, kun ihminen muodostuu tekoälyä tarpeettomammaksi monessa suhteessa…
    …Ja että jos Euroopassa ei saada maahanmuuttoon liittyviä poliittisia erimielisyyksiä ja kulttuurillisia konflikteja ratkaistuksi, olisi se osoitus liberaalien arvojen riittämättömyydestä, joilla ei sitten myöskään pystyttäisi ratkaisemaan syvempiä ihmiskunnan ongelmia.

    1. (Esimerkkeinä mietin vaikkapa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, mahdollisuuksien tasa-arvon sekä todellisen tasa-arvon arvioimista, jossa tekoäly voisi olla ihmistä huomattavasti vahvemmilla, kun pystyy prosessoimaan valtavat määrät informaatiota, josta murto-osaakaan ei ihmisen muistin kapasiteetti pysty tallentamaan — lisäksi tekoälyn oppiminen lienee erehtyväisen ihmisen vaihtelevaa oppimiskykyä mullistavampaa…

      Hiljattain lääkärin vastaanotolla juttelin lääkärini kanssa aiheesta ja kysyin, miten hän näkee uusien teknisten ohjelmistojen vaikutukset työhönsä, niin kuulemma noin puoli tuntia lisä-aikaa viikossa häneltä se on vaatinut ohjelmistojen kanssa operointi — mutta virheitä sitten myöskään ei synny, kun lekuri itse pystyy kouluttamaan vaikkapa saneluun käyttämänsä ohjelman siten, että se oppii jokaisen lääkärin omat puheen maneerit ym.
      Näin sitten vastaanottoni aikana tehokkaasti tuo nuori naislääkäri saneli nopeasti potilaskertomukseni, jonka hän itse sanellessaan pystyi tarkastamaan lääketieteellisesti virheettömäksi, mihin sihteeri ei esimerkiksi pystyisi kuten lääkärin itse opettama tekoäly.
      Kertoi myöskin, että jotkut lääkärit käyttävät sanelua jopa sähköpostien kirjoittamisessa.

      Jotenkin aika siistiä nähdä tuota toimintaa.)

    1. 🙂 No tuo oli erään historioitsijan näkemys aiheeseen, mutta onhan se kiinnostavaa, että kun maapallon väkiluku kasvaa teknologian kehittyessä, niin varmaan sitten yhä suuremman ihmisjoukon työpanos voitaisiin kenties korvata tekoälyllä… En tiedä 🙂

      1. Mitä se työpanos auttaa, kun ruokaa ei kyetä tuottamaan tarpeeksi muutenkaan saati sitten tuhoamatta ympäristöä?

        1. Niin, en tiedä voisiko se auttaa ihmisiä vaikkapa kohtaamaan kivuliaita tosiasioita ihmiskeskeisyyteen liittyen, jos meidät pakotetaan kohtaamaan oman lajimme luonnonsuojelun se puoli, missä Homo Sapiensin suojelu on tapahtunut kaikkien muiden lajien kustannuksella, esimerkiksi.
          Ei synny nöyryyttä ilman nöyryyttäjää, näin uskon. Eikä ihmislajille löydy enää ihmisen oman ylivallan ulkopuolelta luonnosta uhkaa/ nöyryyttäjää, joten kuka meidät laittaa muuttamaan toimintaamme?

          1. Monimutkaista, mutta koitapa aloittaa väestönkasvun hillitseminen maissa,missä nykyinenkin holtittomasti kasvaa väkimäärä on liikaa alueen kestokyvylle…

  3. Liisa ei ole yhtään väärässä arviostaan. Tekoäly ei valloita meitä ja aloita kolmatta maailmansotaa terminator-tyyliin. Sen sijaan sopivasti koulutettuna se pystyy tekemään uskomattomia luomuksia. Mitä haluaisit sen tekevän?

    – Lukemaan miljardi potilaskertomusta ja tekemään niiden pohjalta ennustemerkkejä taudeista ja hoidoista?
    – Tutkimaan tuhansia asiakirjoja ja tekemään niiden pohjalta täydellisiä väärennöksiä?
    – Käymään läpi internetin pornotarjonnan ja luomaan virtuaalisesti generoitua pornoa kaikkiin tarpeisiin?

    Lopulta tekoäly on kuin kirves: sillä voi rakentaa tai tuhota.

    Aivan kuten maahanmuuttopolitiikka.

  4. Olen enemmän juhakin kannalla

    8 miljardia ja jatkaa kasvamista – Kun luonnon varat käyvät riittämättömiksi, niin filosofoinnit eikä tekoälyt tuo ratkaisua.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007816461.html

    Tulevaisuudessa Afrikan väestö vähintään kaksinkertaistuu,
    Afrikan väkiluku oli vuonna 2021 1,4 miljardia.
    *
    Nyt Ukrainasta viedään YK:n varoin viljaa Afrikkaan (Afganistaniin).

    Mitäs sitten tehdään, kun maksavat asiakkaat haalivat Ukrainan viljan eikä Afrikalle jää mitään?

    *
    juhak , 21.11.2022 15:19
    Monimutkaista, mutta koitapa aloittaa väestönkasvun hillitseminen maissa,missä nykyinenkin holtittomasti kasvaa väkimäärä on liikaa alueen kestokyvylle…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *