82 avustajaa

PR-avustajat yksi tärkein lenkki!

Politiikassa ainakin tietty puolue käyttää oikein mainostoimistoa, jossa rymä pohtii slouganeita ulkoa opeteltavaksi. No ainakin niihin ehdin kyllästyä enkä pitänyt niiden toistoa viisaana.

Marinin avustajakaari mokasi ja moka ei ollut kiireisen väsyneen pm-syytä. Moka oli suuri kun eletään vaikeita aikoja.

Erottaisi vähintään kaksi ja käyttäisi omaa aikaa ja harkintaa ennenkui…

Moni iso halusi aikanaan  kysymykset ennakkoon ja avustajakaarti pohti mitä pm vastaa.

5 vastausta artikkeliin “82 avustajaa”

  1. Mielestäni tulisi ihan kiintoisa tutkimus jos vertailtaisiin eri pääministerien avustajakaartia, esim. viisi edellistä – minkälaisia ammattinimikkeitä, tehtäviä, yms. heillä on.

    Tiedämme, että Marinilla on merkittävä määrä uuden ajan viestintäihmisiä, esim. näitä jotka ottavat ja muokkaavat valokuvia somekäyttöön, en tiedä onko koskaan ennen ollut sellaisia.

    Onko nyt enemmän viestintäihmisiä ja vähemmän taustatutkijoita? En tiedä, mutta kiintoisa aihe.

  2. Eduskunta-avustajalla ei ole mitään pätevyysvaatimuksia, vaan hänet palkkaa kansanedustaja hyväksytystä kulubudjetistaan.
    Taannoin juttelin erään kansanedustajan avustajan kanssa. Oli ns. ”kumminkaimantyttö”, joka osasi lukea ja laskea. En kerro, minkä puolueen eduskunta-avustaja oli, ettei taas tule näppylöitä.

    Todellisuudessa, vaativiin tehtäviin, kansanedustajilla on kyllä erinomaiset taustavoimat erityisavustajineen.

    ”​Kansanedustajan avustajat
    Kansanedustajan avustajan valinnasta vastaavat kansanedustajat itse. Avustajan työstä kiinnostunut voi tiedustella avustajan tehtävistä eduskuntaryhmien kansliasta tai suoraan kansanedustajalta. Yhteystiedot löydät Kansanedustajat-sivulta.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *