10 vastausta artikkeliin “Aivopesu”

  1. Veikkaampa hyvinkin että sota venäjän kanssa jatkuu pitkään ja jatkuu vaikka johtaja vaihtuisi?

  2. Kyllähän ihmisiä voidaan pelastaa aivopesusta, mutta työtä se vaatii. Kymmenien miljoonien pelastaminen siltä – se vasta työtä vaatiikin.

    Mutta rohkenen muistamaan, että Euroopankin historia on täynnä diktatuureja ja muita sairaita ajatuksia joihin uskottiin sokeasti. Monesta niistä selvittiin ja vuosikymmenien aikana opittiin että ei oltukaan oikeassa. Katsokaa vaikka Ruotsia tai Espanjaa.

  3. Avauksen mainintaa aivopesu/propagandasta voisi täsmentää niin että kysymys on/on ollut oma-aivopesusta, itseaivopesusta jota siellä on kestänyt satoja ja taas satoja vuosia. Ensimmäinen alku ajoittuu vuoteen 395 jkr jolloin Rooman imperiumi jakautui Länsi- ja Itä-Roomaksi. V. 1054 tapahtunut lännen katolisen ja idän ortodoksisen kirkkokunnan skisma ja ero vauhditti Bysantin ja sen seuraajan Venäjän tuhoisaksi muodostunutta eroa läntisestä kulttuuripiiristä. Venäjällä kehittyi Bysantin kulttuurin vaikutuksesta yksinvaltius kun kaikkivoipa jumal-keisari oli myös kirkon pää. Lännessä, joka eron jälkeisinä alkuaikoina oli itää kehittymättömämpikin, korkein valta jakautui katkerien kamppailujen jälkeen valtion keisarin ja kirkon paavin kesken. Tähän dynaamiseen vallan jakautumiseen on perustunut koko länsimainen sivilisaatio, josta siis itä jäi syrjään. Itä, Venäjä, Bysantin jouduttua turkkilaisvaltaan, jäi paitsi myös kaikkea sitä kehitystä mikä vuosisatojen mittaan lännessä vaikutti ja loi lopulta parlamentarismin ja demokratian. Venäjä joutui samaan aikaan kokemaan raskaan mongolimiehityksen, jonka yksinvaltaisia peruja yhdistyneenä Bysantin perinteeseen on Venäjän kansallinen mentaliteetti ja nykyinen hallintokulttuuri.

    Tässä sitä olisi työmaata luotsata maa kohti demokratiaa ja toimivaa parlamentarismia. Johtajan vaihdos ei sinänsä tuo mitään muutosta. Kansa haluaa ja nostaa tilalle vain toisen despootin. Ainoa kehittymisen väylä Venäjälle olisi samastuminen ja integroituminen syvemmin ja tehokkaammin läntiseen maailmaan ja sen myötä myös kuin itsestään läntiseen demokratiaan. Tämä kehitys ei lähde käyntiin muuten kuin oligarkkien asemesta kaikelle kansalle jakautuvien taloudellisten kiihokkeiden ja etuuksien, joita länsi-yhteistyö vain voi synnyttää, voimalla. Henki on tärkeä, mutta aine on ratkaiseva. Jos tämä kehitys alkaisi, seuraisi sitä myös demokratian kehitys – Venäjän tapauksessa voi sanoa demokratian syntyminen.

    1. Ortodoksiseen traditioon ja taidehistoriaan liittyen kiinnostavaa itselleni on ikonitaide (ja ikonoklasmi Bysantissa):

      ”Ikoni ei ole perinteinen taide-esine, kuten esimerkiksi taulu, vaan se on uskonnon harjoittamiseen käytettävä esine. Ikonit ovat väreihin puettua teologiaa. Ne välittävät ortodoksista uskonoppia ja sanomaa rukoilijalle tai katsojalleen siinä missä kirjoitettu sanakin.

      Ikonimaalauksen pohjana käytetään puuta tai muuta sopivaa materiaalia. Ikoni voidaan maalata myös esimerkiksi lasipinnalle tai pyhäinkuva voidaan valmistaa mosaiikkitekniikalla ja myös kaivertamista kovaan materiaaliin kuten kiveen, metalliin tai puuhun on käytetty. Väripigmentteinä puupinnalle maalatessa ovat mineraalit tai orgaaniset värit. Ikonimaalauksen tyypillinen sideaine on kananmunan keltuainen. ”
      (Wikipedia)

      Hodigitria:
      = ikonografinen kuvaus Jumalsynnyttäjästä (neitsyt Maria) pitelemässä Jeesuslasta.

      ”Hodigitria (kreikaksi: Οδηγήτρια, venäjäksi: Одигитрия) on toinen nimi Tiennäyttäjä -ikonille, jonka prototyypin kerrotaan maalanneen apostoli ja evankelista Luukas.

      Ensimmäistä kertaa Hodigitria ikonityyppinä mainitaan 400-luvulla, kun sen kerrotaan löytyneen Palestiinasta ja keisari Eudoksian lähettäneen sen tyttärelleen Konstantinopoliin. Nimi Hodigitria tuli käyttöön kuitenkin vasta 800-luvulla Bysantissa.

      Alkuperäinen, mahdollisesti juuri Luukkaan maalaama ikoni sijoitettiin Konstantinopolissa Blahernan kirkkoon, jossa se mahdollisesti tuhoutui Konstantinopolin hävityksessä vuonna 1453. Kopioita ikonista on ympäri maailmaa, myös Suomessa. Tunnetuimpia muunnelmia tuosta ikonityypistä ovat muun muassa Konevitsan Jumalanäiti, Tihvinän Jumalanäiti, Smolenskin Jumalanäiti, Kazanin Jumalanäiti, Ivironin Jumalanäiti sekä Jerusalemin Jumalanäiti.”
      (https://www.ortodoksi.net/index.php/Hodigitria)

  4. Ikonien ymmärrystä voi lähteä hakemaan siitäkin suunnasta, että niiden on määrä aikaansaada ilmiö, joka ei ole kaukana Stendhalin syndroomasta. Eli niistä on tarkoitus ammentaa hartautta.

    Mutta tämä puhe uskonnosta pistää kyllä pohtimaan sen roolia. Uskonnolla voi olla rooli maan johtamisessa kohti parempaa – tai pahempaa.

    1. Itselleni tekniseltä toteutukseltaan sekä ikonografisesti kiinnostavia, ei hartauden kannalta niinkään, kuten ehkä enemmän itselleni (kirkko)arkkitehtuuri. 🙂 Vastaavasti eri uskonnoissa/ kulttuurisissa traditioissa jumalkuvien kieltäminen sekä puuttuminen on mielestäni kiinnostavaa.

  5. Liisan pointti tuo mieleen myös vierailun Dublissa, jossa tuli katseltua uskonnollisia piirroksia. Islamissa piirrokset jopa profeetasta olivat varsin normaaleja pitkän aikaa, kunnes tiukkapipoisempi linja tuli jyräämään taiteita.

    Taide selvästikin koskettaa, joskus sen pelkkä olemassaolo on uhka.

Kommentoi