Entistä nopeammin

Pääradan nopeuttaminen oikaisuilla ja lisäraiteilla?

Kiskot vievät etelään ja kaikilla on kiire.

Niin tai kokonaan uusi suora rata.

Rautatien merkitys on heikentynyt paikallisjunapysäkkien poiston myötä sillä nopeutta kasvattamalla niillä ei voi pysähtyä.

Onko matkustajia tarpeeksi jos matkaan otetaan vain Tampereelta ja toisaalta miksi ei ole Vantaan lentoasemalle koukkausta?

Olisko viisaampaa ottaa puntarointiin lentoliikenne Tre-Vantaa.

Miksi muuten toimintoja keskitetään Helsinkiin eikö Tampere olisi keskeisempi paikka maan pääkaupungiksi?

5 vastausta artikkeliin “Entistä nopeammin”

  1. No mulle ei tee suvee eikä talvee menee vaikka viidessä minuutissa Helsinkiin
    Kun siellä olen käynyt jatkanut matkaa siitä etelään päin olen mennyt samalla rahalla katajanokalle
    Ja siihen onkin vielä laiva lippu sisältyen kuljetus firman perimään maksuun
    Ja takaisin palannut samalla kulkuneuvolla junalla en pääse katajanokalle
    En tiedä junalipun hintaa Helsinkiin mutta epäilen että hinta sinne maksaa junalla saman verran yhteen suuntaan
    Kun se millä sinne menen ja siihen että se bussi tulee mukana ja siellä voimme mennä sillä sielläkin vaikkapa bärnuun
    Ja se juna jää Helsinkiin terv tepivaari

  2. En ymmärrä tuota kiirettä hesaan.
    Miljardien hukkainvestointi ei todellakaan hyödytä kuin minimaalista sakkia ja on pois nykyisten väylien kunnossapidolta.

  3. Minua hämää tässä yksi asia yli muiden. Puhutaan että 10-20 vuoden päästä olisi uusi juna, joka ajaa 250km/h.

    Maailmalla tuolla nopeudella tehtiin junia 20 vuotta sitten. Eli Suomen pitäisi kulkea puoli vuosisataa jäljessä ja olla ylpeä?

  4. no tuossa junien kulkunopeudessa on yksi syy ollut ja on vieläkin ja se on rataverkon huonous
    Ja kyllä niitä nopeita junoa on ollut mutta ei niillä suomen radoilla ajaa kun sitä nopeutta jolla nytkin kulkee
    Osa radoista on hyvässä kunnossa mutteipa kaikki terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *