Nuukamaa Suomi

Energia-avustuksia jakaa kärjessä Saksa ja se vaikuttanee kielteisesti jopa meille.

Raska-Kreikka-Italia tulevat Saksan perässä ja miten se vaikuttaa EU:n toisiin maihin?

Marinin hallitusta on oppositio-Orpon johdolla moitittu avokätiseksi. Voitanee todeta että puheilla ei ole perää, mutta niillä pidetään kannatus ykkösenä.

Laitan kommenttiosioon Taloussanomien linkin.

 

4 vastausta artikkeliin “Nuukamaa Suomi”

  1. Tuilla kyllä autetaan hintojen nousun kanssa kamppailevia, mutta niillä usein peitellään ongelman syytä ja myös kanavoidaan tavallisten veronaksajien varoja ansiottomasti joillekin yrityksille.

    Suomessa esimerkkinä tästä sähkön keinotekoinen hinta. Sähkön tuotantokustannukset eivät ole Suomessa nousseet mitenkään, mutta sähkön hinta kuluttajalle on vähintään tuplaantunut. Suomen valtio on ratkaisemassa ongelmaa (osittain) tukien avulla.

  2. Kyllä hallitus rahaa jakaa – omilleen.

    Mutta en sinänsä kannata rahojen jakamista avokätisesti lainkaan. Vain niille jotka sitä ehdottomasti tarvitsevat, vain siihen mihin he sitä ehdottomasti tarvitsevat, ja niin ettei senttiäkään välikäsille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *