Emme saa antaa minkään suunnan vaikuttaa yhtenäisyyteemme

Siihenhän yrittää varmaan monikin vaikuttamaan mutta ei ole hyväksi Suomelle niistä riiteleen maamme rajojen sisällä

Koska sehän olisi voitto näille jotka yrittää vaikuttaa Suomen tekoihin olivatpa ne mitä hyvänsä

Meidän pitää olla tuollasen asian yläpuolella koska riidan kylvöä tuo kaikki on josta Suomelle on suurin haitta

kunhan nyt vaan pidetään pää kylmänä eikä sorruta provosointiin keskuudessamme vaan pikemminkin kootaan kansa taas kerran puhaltaan yhteen hiileen

Noin se asia silti on vaikka kuinka ottas pannuun nuot tekee asioita muiden hyödyksi onko sitten noin

En sellasta kyllä ole huomannut missään mutta silti Suomessa kulkee nimittelyjä milloin mistäkin asiasta

tiukan paikan tullen maamme on yhtenäinen ja samoin kansakin ja sellasta kansaa on kenenkään turha provosoida sehän ei tehoa

Mutta sitäkin jotkut koittaa meille nyt tyrkyttää että meille tulisi maana sisällä riitelyä siitä pitää nyt sulkea korvat ja silmät

Kyllä meillä muutoinkin aina kinaa on mutta emme me silti riitele kovinkaan usein siksi Suomi on olemassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Yksi vastaus artikkeliin “Emme saa antaa minkään suunnan vaikuttaa yhtenäisyyteemme”

  1. No tuon siitä saa kun menee nukkuunkin liian aikasin illalla menin nukkuun kun väsytti ja heräsin aamuyöstä n klo kaksi eikä tullut unta takaisin enää terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *