No onko ne murhaajia

Eihän asiat noin ole koska järkevällä metsästyksellä saadaan aikaan se ettei hirviä ole liikaa koska ne myös vähentää kuolonkolareita

Sitähän ei tietysti ole espalla koska ei hirvikään niin kaheli ole että sinne tuppaisi

Mutta ne jotka alkaa nimitteleen ketään murhaajiksi sen vuoksi että ovat metsällä

Mutta voidaan ne asiat hoitaa niin ettei kaadeta pariin kolmeen vuoteen ainuttakaan hirveä

Eihän siinä ole järki mukana mutta hirvikanta kasvaisi melkoisesti samalla niihin myös törmätään

ja ihmisiä kuolee aivan sen vuoksi onko siinä eräiden piirien järki mukana ja onko silloin tuo murhaajan nimi jollekkin muulle piirille

Kannattas miettiä nimittelyssä koska eihän ne metsästäjät silti ole minkään asteen murhaajia

Mutta hirvikanta samalla pysyy rajattuna ja ennen kaikkea terveenä

Ne jotka nyt nimittelee ovat tuon parin kolmen vuoden päästä itse murhaajia eikä siitä tarvitse kailota sen enempää

Koska jos hirviä ei kaadeta hirvikolarit siinä nousee ja aina hirvi auton konepellillä on kamala näky

Ja vaikka peuroista ei suurempaa vaaraa olekkaan niin niitäkin pitää harventaa koska niistä on toisen laiset haitat

Myös liikenteelle seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

20 vastausta artikkeliin “No onko ne murhaajia”

  1. No, äläs nyt, juurihan sieltä stadikan liepeiltä poliisi otti kiinni poron, joka sitten Korkeasaaressa määriteltiin ilmeisesti metsäpeuraksi.

    1. Olen aika varna että se Helsinkin poro on oikeasti metsäpeura eikä sitä helpolla erota porosta varsinkaan ihnminen joka ei ole kumpaakaan nähnyt
      silti olen aika lailla epävarma jonkun matkan päästä epä varma sanoon kumpi eläin on
      Mutta tuskinpa Helsinkissä poro oli terv tepivaari

  2. Elukka oli peura, tässä nähdään ettei hesalaiset erota poroa ja peuraa, ei yllätä yhtään.

  3. Marko ei sen erottaminen helppo ole varsinkin kun eläin liikkuu hädissään mutta en usko että se poro olisi ollut terv tepivaari

  4. Sen verran peuroja ja poroja olen Kuhmossa nähnyt, että, varsinkaan vasan kohdalta on miltei mahdotonta asiantuntijankaan, paitsi tämän sivuston ”asiantuntijat”, erottaa alle vuotiaasta vasasta, mikä, poro vaiko peura onkaan kyseessä.

  5. Ei niitä erota edes metsämies vaikka olisikin nähnyt ennenkin kuten itse jos sitten näen n 100 metrin päästä n viis sekunttia en veikkaisi kumpi on terv tepivaari

    1. Kyllä sen poron ja peuran erottaa helposti ja sanoohan jo järkikin että millä mahdollisuudella poro Hesassa käppäilee…😅. Semmoinen asiantuntija täällä…

      1. Jos ne ei ole vierekkäin et Marko erota poroa ja metsäpeuraa se kun on jopa metsämiehelle joskus aika lailla arvuuttelua
        Mutta metsäpeuraa ei pidä sekoittaa mihinkään muuhun peuralajiin joita Suomessa on ja noissa on eroa jopa maalikolle terv tepivaari

        1. Järki hoi…kyllä jos eläimen näkee Hesassa niin en lähtisi huutelemaan että poro se on…miettikäähän nyt. Terveisin: ASIANTUNTIJA 🤦🤦🤦

          1. No voit olla metsän eläimistä asiantuntija
            No itse olen metsästänyt noin viisi vuosikymmentä nyt on toinen hirvestys aika kun en ole enää mukana
            En sen vuoksi etteikö asia onnistuisi ja jopa ampuma koe meni nappiin
            Jotenka olen varmuudella asiantuntija mitä tulee poroihinkin niitä kun näen Kuusamon eräkämpällä aivan pihassa
            En liioin kerro metsäpeurasta satuja koska ei niitä helposti kyllä erota no on siinä kyllä se ettei poroja Helsinkissä oleta näkevänsä
            Mutta ne jotka tuon peuran nyt ovat nähneet eivät niitä erota naapurin kissasta terv tepivaari

          2. Kumpiahan on lähempänä hesaa – poroja vai metsäpeuroja?
            Metsäpeurojen lähin asuinalue on Suomenselkä, mistä on melkoisesti matkaa hesaan.
            Kaikenlaisia ”porotiloja” on hesan naapurissakin.

            1. Näinkin on poroja Helsinkin lähistöltä löytyy siksi kait poliisi ensin kyseli niiltä onko karannut heiltä
              Ei ollut terv tepivaari

    1. On helppoa haukkua, kun itse ei tee mitään loukkaantuneiden eläinten puolesta eikä osaa alkeitakaan eläinsuojelusta ja laista.
      Vaitettavasti city”suojelijat” ovat tässä asiassa aivan omaa lajiaan.

      1. Sinänsä mielenkiintoista on eräiden metsäsyksenvastustajien logiikka, kun itse ostavat kanaa, lihaa ja kalaa kaupasta hyvällä omallatunnolla eli tapattaa ruokansa jollakin toisella, mutta mollaa metsästäjiä tappamisesta.

  6. No muutaman olen lopettanut poliisin pyynnöstä ja meidän metsäporukka on ne saaneet kaadettua
    Auto kun ensin murjonut niitä terv tepivaari

  7. Mutta metsästäjät ei ole murhaajia mistään kohtaa ne jotka tuollasta väittää eivät näe mitä seuraa jos ei hirviä kaadeta n 3 vuoteen
    Se olis katastrooffi tieliikenteessä terv tepivaari

  8. Tuosta vielä tuosta Korkeasaareen viedystä; poro/peura vaiko näiden risteytys.
    Omalta kohdaltani sanoisin, vaikka olisi peuran- ja poronvasa rinnakkain; en välttämättä osaisi sanoa, ainoastaan arvailla, kumpi onkaan kumpi. Siis kun kyseessä olisi viimekeväinen vasa.

  9. Noin juuri on oikeasti sen verran ovat lähekkäin toisiaan ja arvailuihin menisi minullakkin
    peuran ja poron kohdalla jotenkin vaan tuo murhaajaksi nimittely metsämiehestä ei ole lainkaan sopivaa terv tepivaari

  10. Kyllähän nämä SRVA-henkilöt tosi arvokasta työtä tekevät, minun tämän viimeisen koirani jo melko nuorena opetin verijälkeä seuraamaan. Aika usein olin näiden SRVA-henkilöiden apuna.
    Se koiran opettaminen verijäljelle on melko simppeliä hommaa, vaikkakin huippujäljestäjää ei hetkessä tule.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *