Nyky ihminen on liian luottavainen toisiin kansoihin

Koskaan ei voi olla varma kenenkään tavoitteista pitää olla varautunut aina pahimpaan

Ja se jota eniten epäilee pitää pitää lähellä silloin ei ole tiedossa suuria ylläreitä mutta kun ei osata lukea sen pahimman elkeitä

Turhaa uhoa ei kannata käyttää koska sillä vaan provosoi toista jota ei ole tarkoitus tehdä

Ja kun on Suomesta kysymys olemme pieni kansa siksi meidän yhtenäisyys onkin paljon suurempi asia

Kun mitä se olisi vaikka suuremmilla mailla

Nyt vaan on että sitä koittaa eräät rikkoa samalla näyttää mitä ovat todellisessa elämässään

Mutta liian suuri luottamus mihinkään suuntaan on pahinta maamme turvallisuudelle

Mutta itä tekee nyky ihminen sehän pitää kaikkia ovia auki mitenkä sellasta maata voisi puolustaa

Kun kaikki on hyvin lukittu ja kansa puolustaa omaa maataan sellasta ei noin vaan vallata kenenkään toimesta

Samoin maamme puolustusvoimien väheksyntä kuten myös sen yliarviointi ovat maallemme suurin vaara jonka teemme ihan itse

Me emme tarvitse provokaatiota nyt se hyökkää joskaan sitäkään ei kannata sanoa etteikö olisi mahdollista

Siksi siihenkin pitää olla aina varautunut niin olemme myös tehneet

Ja aina pitää muistaa tuo teksti Suomen linnan portilla siinä seisoo selvin sanoin

Suomalainen seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun voiko sitä sanoa selvemmin

Mutta näillä nyt mennään vaikka Natoon meidän pitää pitää oma puolustus voimamme kunnossa

Koska se on kuitenkin se joka meitä suojaa muualta voi tulla apua mutta Suomen puolustus voima

On se joka onkin paikalla eikä tarvii odottaa koska siinä toisten tekemänä menisi liikaa aikaa odottaa apuja

Me suojamme Suomea joka suuntaan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

47 vastausta artikkeliin “Nyky ihminen on liian luottavainen toisiin kansoihin”

  1. ”Kun kaikki on hyvin lukittu ja kansa puolustaa omaa maataan sellasta ei noin vaan vallata kenenkään toimesta.”

    *..omaa maataan sellasta ei noin vaan vallata kenenkanään toimesta’ – juuri näin

    *
    Uskon ettei Venäjän olisi helppo vallata Suomea.
    *
    Mutta, mutta ..

    Maa ( sanotaan suoraan: Venäjä) kykenee aiheuttamaan suurta tuhoa naapurimaassa astumatta tämän maaperälle.

  2. Tuhoamisesta en ole sanonutkaan yhtään mitään
    Ja voi sen tuhon aiheuttaa kuka hyvänsä emmekä me emme ilmeisesti näe sitäkään että vihollinen voi olla kuka hyvänsä terv tepivaari

  3. Eikä Venäjä ole milloinkaan vallannut Suomea ennenkään vaan Ruotsi kun hävisi oman sotansa siinä antoi Suomen Venäjälle terv tepivaari

  4. ”Eikä Venäjä ole milloinkaan vallannut Suomea .” ’ no ei ole vallannut

    Tuskin valtaa jatkossakan.
    *
    Mutta, mutta ..

    Maa ( sanotaan suoraan: Venäjä) kykenee aiheuttamaan suurta tuhoa naapurimaassa astumatta tämän maaperälle.

  5. Aina pommeista haittaa tulee voi mennä jopa henkiä mutta eihän se nyt ole mikään suuri ihme
    Taloja saa rahalla terv tepivaari

    1. Mistä niitä rahoja saa loputtomiin?

      Ukrainassa ryssien aikaansaamat tuhot ovat jo satoja tuhansia miljoonia euroja.

      Ajatellaan vaikka Tamperetta, tuhot: TAYS’n rakennukset, keskustan rakennukset (asuin, toimisto ja kauppa), Nokia Areena .. koulut .. Sähkölaitos ..

  6. pitää muistaa että vain osa noista Tampereella on kunnan suurin osa on yksityisiä taloyhtiöitä
    Mutta aina sodassa myös taloja menee
    Rahaa se on vanha keksintö terv tepivaari

    1. TM: ” ..pitää muistaa että vain osa noista Tampereella on kunnan suurin osa on yksityisiä taloyhtiöitä”

      Mitähän muistamista tässä on?

      Oletko koskaan , teuvo mast, asunut kaupungissa missä ei ole toimivaa sähköverkkoa, ei toimivaa vesijohtoverkkoa ja jossa sinun kotisi on tuhottu?

      1. Olen melkoisen paljonkin mutta Lapissa olen kiertänyt tunturissa jossa ei ollut sähköä lainkaan
        Työkomennuksia taas maihin missä ei kaikkialla ole sitä virtaa ollut
        Ja näistä ei sitten ollut kysymys lainkaan vaan luotamme liikoja muihin maihin koska se vihollinen voi tulla monesta suunnasta terv tepivaari

        1. Kysymys oli:

          Oletko koskaan , teuvo mast, asunut kaupungissa missä ei ole toimivaa sähköverkkoa, ei toimivaa vesijohtoverkkoa ja jossa sinun kotisi on tuhottu?

          1. Olen työkomennuksilla ollut paikoissa jossa ei virtaa ole ollut lainkaan
            Seuraavan poistan jos se kosketa tuohon blogi aihioon
            Koska se oli luotammeko liikaa naapureihimme
            Ei se ole minun asumisista terv tepivaari

              1. Olen mennyt työkomennukselle alueelle jossa oli sota tila ja ei ollut sähköä ei liioin kun muusiksi ammuttujja asumuksia
                Mutta elämä vaan on sellasta terv tepivaari

              2. Kysymys oli:

                Oletko koskaan , teuvo mast, asunut kaupungissa missä ei ole toimivaa sähköverkkoa, ei toimivaa vesijohtoverkkoa ja jossa sinun kotisi on tuhottu?
                *
                Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää.

  7. Mutta aina pitää varautua pahimpaan ja harvoin siihen on edes syytä mutta hyökkäjä voi tulla mistä suunnasta hyvänsä terv tepivaari

    1. Niin kauan kuin naapurimaata hallinnoi diktaattori Putin, jonka mieli ailahtelee ja joka antaa ymmärtää olevansa valmis käyttämää ydinasetta joutuessaan nurkkaan ajetuksi, niin meidän on oltava varpaillamme.

      1. Olipa siellä kuka hyvänsä vallassa Suomen pitää olla varuillaan siihen suuntaan terv tepivaari

  8. Juhak poistin tyhjänpäiväsen komenttisi eikä tarvii sun kommentoida terv tepivaari

    1. Alat lähestyä erästä toista, joka poistelee itselleen epämieluisia ja omat kommenttinsa kyseenalaistavia kommentteja.
      Sinä väität, että hyökkäys voi tulla mistä suunnasta tahansa.
      Se ei pidä paikkaansa, koska ainoa mahdollinen hyökkääjä on idässä.
      P.S. Toki olet oikeutettu poistamaan kommenttini, mutta se on lähinnä säälittävää.

      1. Kyllä se vihollinen voi Suomeen hyökätä aivan toiselta puoleta et vaan taida katsoa meidän maamme rajoja oikein
        Mutta meillä on rajaa n 1330 km maarajana ja meri rajana n 700 km luuletkos että hyökkäys ei voi tulla ihan mistä suunnasta vaan
        Hyökkääjästähän en ole sanonutkaan mitään
        Poistamassani ei ollut asiaan liittyvää mistään kohtaa siksi poistin sen terv tepivaari

  9. Iso-Britannia on jo luvannut apua jos Suomeen kohdistuisi hyökkäys. Iso-Britannian kommandokoulutus on tosi kovaa tasoa, ehkä jopa Euroopan kovin sotilaskoulutus.

  10. Noinhan ne ovat luvanneet ja hyvä asia kokonaan ja varmaan on kovalla tasolla koulutus
    Mutta paras apu on Suomalainen sotilas silti Suomelle toki apuja saadaan monesta muustakin maasta terv tepivaari

  11. Suomi vaan on liian luottavainen omissa asioissaan niissä pitää tulla korjauksia ja katsella maatamme joka suunnasta
    Kun sanon että Suomeen voi hyökätä mistä suunnasta vaan katsokaa meidän rajamme
    Muuten tuo Kaliningraad ei kovin kaukana ole ja siellä on myös laivoja ja niitä joilla pääsee veden alla
    Hyökkääjästä en sano mitään terv tepivaari

    1. TM: ”Hyökkääjästä en sano mitään.”

      Onko vaikeaa lausua sana ’Venäjä’?

  12. Ei ole mutta kun koko blogi ei käsittele hyökkääjää miksi siitä jankutat
    Kun sanon että Suomeen voidaan hyökätä mistää suunnasta hyvänsä niin teidän olisi syytä katsella Suomen rajat
    Mutta eihän se tietysti noin mene vaan kerrotaan satuja ja siihen teidän ymmärrys sitten taitaa olla olematon aihio terv tepivaari

  13. Albaanus vois tarkistaa Suomen rajat hänkin huomaisi että Suomeen voi hyökätä monesta suunnasta terv tepivaari

    1. TM: ”Hyökkääjästä en sano mitään.”

      Onko vaikeaa lausua sana ’Venäjä’?
      *
      En komentoinut suuntaa.

      Luetun ymmärtäminen on joskus jollekin kovin vaikeaa

      1. Koko blogissa ei ole ketään hyökkääjää tekstin muodossa
        Oliko ne omasta päästäsi tulleita tekstejä ja jos on vaikeaa se vaikeus on Albaanuksella itsellään
        Voit lopettaa mölinäsi nyt terv tepivaari

          1. Nuot Suomen rajat on nyt enempi mielessä niistähän et tiedä mitään terv tepivaari

            1. Olen varma, että jokainen PB:n bloggaaja tietää kaikista asioista enemmän kuin sinä teuvo mast.

              1. Hyvinkin voi tietää entä sitten terv tepivaari

  14. Mutta Suomen pitää itse katsoa kehen oikeasti luottaa on niitäkin joita ei tarvitse epäillä ja se onkin hyvä asia
    Ja luottamisesta tämä bloki aihio on kokonaan terv tepivaari

  15. Suomeen voi toki hyökätä mistä päin tahansa, mutta aina se vihollinen on tullut idästä.
    Murhauttaja – Lenin suostui Suomen itsenäisyyteen ketunhäntä kainalossa. Teki parhaansa jotta silloinen Suomi olisi liittynyt Neuvostoliiton suureen ”onnelliseen” perheeseen.

    Toveri Lenin on merkittävin syy Suomen sisällisotaan, vapaussotaan, kansalaisotaan, millä nimellä vain.

    Toveri Lenin lienee myös suurin syy siihen miksi Nyky-Venäjä ja sen tsaari Vladimir Verinen symboloivat eräille sitä Suurta ja Mahtavaa, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa.

  16. Minä puhuinkin juuri näistä suunnista en hyökkääjistä ja meillä on monta suuntaa mistä voi asian tehdä
    terv tepivaari

    1. Jotenkin on aika vaikea uskoa, että hyökkäys voisi tulla lännestä päin.
      On siellä sen verran muita maita, ettei sinne hyökkäystä aloittamaan ihan helpolla pääse eikä pohjanlahdellekaan suuria joukkoja huomaamatta ja estämättä viedä.

  17. Aivan mahdollista kuitenkin on koska tuo kaliningraadi on aivan nurkan takana ja merta aina kemiin asti
    Eikä sinne mitään suurta porukkaa tarvita kun sukelusveneet voivat pommittaa sieltä
    Muita maita ei siellä pohjanlahdella ole kun Ruotsi Tanska on liian kaukana sieltä terv tepivaari

  18. Kun asia on näin kaikki suunnat on puolustuvoimissa otettava huomioon kuten on tehtykin
    Mutta tuossa tulee se liian suuri luottaminen kyseeseen jota tarkoitan kun sanotaan ettei ne sieltä päin tulisi
    Kyllä voivat terv tepivaari

  19. Jos Teuvo haluaa tämmöisillä spekulatiivisilla jutuilla kertoa vastustavansa Suomen Nato-jäsenyyttä, sehän on Teuvon asia.

  20. Ukrainassa ryssien aikaansaamat tuhot ovat jo satoja tuhansia miljoonia euroja.

    Ajatellaan vaikka Tamperetta, tuhot: TAYS’n rakennukset, keskustan rakennukset (asuin, toimisto ja kauppa), Nokia Areena .. koulut .. Sähkölaitos ..

    ***

    15.5.2022 19:27

    teuvo mastin trollaus edelliseen : ”Rahaa se on vanha keksintö terv tepivaari”

    Voi vitsi ..

  21. Noinhan se on eikä lainkaan miellytä tuo Ukrainan tilanne eikä tuo täytä trollaamisen aihiota terv tepivaari

    1. ”Rahaa se on vanha keksintö terv tepivaari”

      Kaupunki (Tampere) paskana – tuollainen vastaus on trollausta

  22. En vänkää vaan kerronkin sen mikä on mahdollista joka tapauksessa
    Hyökkäykseen on aina mahdollista eri suunnista mutta sitähän sinä et näytä tietävän mitenkään terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *