Onko vain tehtyä sähkö vaje

Kun koko skandinaavian alueella sammutetaan mm ydin voima reaktoreita useampia

Alkaa tulla mieleen että kaikki olisi vain keino tekoja saada sähkön hintaa nousuun

Ja vetoamalla tekosyihin olisi vain tarkoituksena hämärtää asioiden oikeaa kulkua

Mutta kun esim Suomessa ei olla saatu Arevan toimittamaa voimalaa kunnolla verkkoon ja Ruotsissa on ainakin kaksi isoa reaktoria muka remontissa

Sattuioa sopivasti hajoamaan vai pitikös ne ajaa alas muiden niin sanoessa ettei vaan tultaisi oma varaisiksi sähkön suhteen

Saatikka sitten että voisimme sitä sitten jopa myydä muille seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

3 vastausta artikkeliin “Onko vain tehtyä sähkö vaje”

  1. Näitähän on ollut silloin tällöin että suurennellaan näitä hinnan nousuissa terv tepivaari

  2. https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-103866

    31.8.2022

    Ruotsissa ydinvoimalan huoltotyöt viivästyvät – voi vaikuttaa sähkön hintaan

    Ruotsissa Ringhals 4 ydinvoimalaitoksen uudelleenkäynnistys voi viivästyä jopa kolmella kuukaudella pitkittyneiden huoltotöiden vuoksi.

    Ringhalsin ydinvoimalan mukaan ydinvoimala voisi tuottaa sähköä aikaisintaan marraskuun lopussa. Voimala suljettiin elokuussa reaktorin vuosihuollon takia.

    *****
    https://www.hs.fi/talous/art-2000009191197.html

    9.11.2022

    Turbiinivika pysäytti Ruotsin suurimman ydinreaktorin – hinta nousi vain hieman

    Oskarshamn 3 tuottaa normaalisti 1 400 megawattia sähköä.

    *****
    Ja niin – Olkiluoto 3 …

  3. Aina voi sanoa että ne meni rikki mutta en usko siihen lainkaan vaan on tunne että rikkoutuminen tuli kun tilauksesta
    Kun sähkön kulutus laskee niin silloin otetaan käyttöön jotkut muut metkut
    Kun sähkön tekijöitä on kuitenkin sama lukumäärää
    Kulutus on varmaan laskenut aika paljon siinä on syy miksi kilowatti tunti maksaa enemmän kun watteja ei mene samaa määrää terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *