Pitäisikö lukea?

Olen lukenut melko paljon  elämäkertoja (mm). Hyvin kirjoitettuja ja heikommin kirjoitettuja.

Muutamia aikoja sitten luin Vihtori Kosolan (1884- 1936) muistelmat ”Viimeistä piirtoa myöten” Esipuheensa lopulla Kosola sanoo : ”Lopuksi pyydän kiittää toimittaja Vilho Viitaa, joka nämä muistelmat on koonnut ja painokuntoon järjestänyt.

Lapualla punapaitain riisumisen 5-vuotispäivänä 1934.”

 

Lukukokemus oli myönteinen. Fanaatikon sijasta kohtasin sivistyneeltä vaikuttavan, persoonallisen ja  isänmaallisen talonpojan.

———————————————————————

Yleissivistyksessäni on Hitlerin mentävä aukko. Hänen kirjansa ”Taisteluni” on lukematta. Näillä näkymin paikkaan tämän aukon lähitulevaisuudessa.

20 vastausta artikkeliin “Pitäisikö lukea?”

  1. Haanpään Lukuhullu – Täky sanoisi, ettei sitä koskaan tiedä.

  2. Taisteluni sai kieltämättä todella paljon ilmaista mainosta viime päivinä kun anarkistiaktiivi aloitti sen markkinointikampanjan.

    Mutta huolestuin ennen kaikkea siitä, että Suomalainen kirjakauppa katsoo, että kaikkien sen myymien kirjojen on nautittava johdon luottamusta ja oltava yrityksen arvojen mukaista.

    Tehkää johtopäätökset.

    1. Pitkän syvän ja synkän suomettumisen aikana Suomessa monet isot kustantamot jättivät julkaisematta hyviä kirjoja – itsesensuuri.

      Edelleen on kirjoja, jotka minun pitää ostaa Virossa viroksi julkaistuna, jotta voin niitä lukea – suomeksi ei ole julkaistu.

      Suomessa oli kiellettyjen kirjojen luettelo, niitä ei saanut olla esimerkiksi kirjastoissa lainattavana – ettei ryssä suutu.

  3. Aivan liian harva on oikeasti lukenut Hitlerin kirjan Taisteluni. Kirjassa väitetään olevan paljon sellaista mitä siellä todellisuudessa ei ole. Sieltä löytää myös tärkeitä asioita, joista yleensä ei puhuta tai kirjoiteta.

    Varoitan, kirja on osittain varsin puuduttavaa luettavaa, pitää ihan pakottaa itsensä jatkamaan lukemista. Ehkä sen vuoksi jotakin asiaa ei hoksaa ensimmäisellä lukemisella. Vielä hullumpi oli minusta Maon punainen kirja. Yöpöytäkirja – nukahti varsin pian kesken lukemisen. 🙂

    Minulla on alkuperäinen Taisteluni, jossa kaksi osaa on samassa kirjassa – vuodelta 1942.

  4. Jaaha – täytyykin lukea

    ********************************************************************
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/11986583/hitlerin-taisteluni-e-kirja-myyntikarkeen!

    HITLERIN TAISTELUNI E-KIRJA MYYNTIKÄRKEEN!

    Adolf Hitlerin Taisteluni-e-kirjan suosio ihmetyttää

    Adolf Hitlerin Taisteluni-kirja on noussut yllättäen monien e-kirjakauppojen myyntikärkeen, kirjoittavat muun muassa Time ja ABC News.

    Saksalaisen natsijohtajan vuonna 1923 kirjoittama kirja on noussut 20 myydyimmän kirjan joukkoon muun muassa iTunesin sekä Amazonilla.

      1. Olen joskus lueskelut Taisteluni-kirjaa netissä. Sanoisin, että tylsää luettavaa.

        [ linkki alla ]

        Juhani Putkinen : ”Varoitan, kirja on osittain varsin puuduttavaa luettavaa, pitää ihan pakottaa itsensä jatkamaan lukemista. ”

        Sain saman käsityksen kirjasta kuin Juhani – pitkästyttävää

        *
        Linkki ei vastaa enää – ehkä hyvä niin

        http://radioislam.org/historia/hitler/mkampf/fin/index.htm

  5. Elämäkerrat hyviä kunhan muistaa että ne ovat sitämitä kertoja on halunnut sanoa.

  6. Minä taas nykyisin vältän venäjämielisten punaisten valehtelijoiden tekeleitä. Kun tiedän totuuden, niin valheet ottavat päähän ihan perusteellisesti.

    1. Jos tämän ”Taisteluni” kirjan olis kirjoittanut joku tavan kansalainen, ei se olisi Best seller…

      Venäjämielisistä kirjoista en perustu. Toisaalta on hyvä joskus vilkaista mitä ne kirjoittaa …väheksyä ei kannata.

  7. Gerge Orwellin kirja ”Katalonia, Katalonia” (1938) on kyllä lukemisen arvoinen teos Espanjan sisällissodasta, johon kirjailija osallistui tasavaltalaisten puolella.

    Orwell joutui etsimään kirjalle uuden kustantajan, koska hänen vanha kustantajansa Viktor Gollanez ei suostunut julkaisemaan stalinisteihin kriittisesti suhtautunutta teosta. – Wikipedia.

  8. https://twitter.com/ivanpuopolo/status/1477567762117672962/photo/1

    Tällä viikolla tuli tieto siitä, että Suomalainen kirjakauppa vetää pois myynnistä Hitlerin ”Taisteluni” alkuperäisteoksen.

    Vegaani – ja – vähän – muukin – aktivisti, mutta ei sananvapausaktivisti – Suvi Auvinen twiittasi asiasta ja tagasi mukaan Suomalaisen kirjakaupan. Nopesti sen jälkeen kirjakaupasta tuli päätös vetää tisteluni pois myynnistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *