Ei ollut kalajuttu

Kerran sain Kuhmoisten iso-järveltä uistimella siian joka painoi 2,55 kiloa. Oli kesäkuun ilta ja aurinko oli laskemassa. Rapalan 7-senttiseen countdowniin otti ja takakoukku oli kiinni siian silmäkuopassa ja siksi ehkä pysyi kiinni haavitukseen asti. No, ilmoitin kalan vakokuvan kanssa Etelä- Suomen Sanomien kalakilpailuun, mutta en saanut palkintoa , niin ehkä toimituksessa pidettiin kalajuttuna siian painoa. No , monenlaista herkkua tuli kalasta laitettua.

5 vastausta artikkeliin “Ei ollut kalajuttu”

  1. Kyllä tuollaisia isoja siikoja joskus eri järvistä on saatu, mutta ei kovin usein.
    Taitaa olla niinkin, että sama kalastaja ei montaa sellaista eläissään saa.

  2. Muistan kun pikkupoikana haettiin idän kanssa täältä kalasatamasta siikaa suoraan kalastajilta, siika oli isoa ja mäti oli suorastaan huikeita.

    Nykyään isoa villisiikaa ei juuri enää saa.

    No siikaongelle pitää kyllä lähteä ja sen aika on ihan tässä just kohta, päivittäin pitää tilannetta katsastaa. Tiedän pari oikein hyvää paikkaa.

  3. No ei ole joka päivästä puuhaa mutta ei mahdottomuuskaan ehkä tuon luokan siian voi saada kerran ja hyvällä tuurilla kaksi mutta eipä ole mulle sattunut ainuttakaan terv tepivaari

  4. 80-luvulla sain talviverkoista joitakin yli kahden kilon siikoja, suurin oli reilut kolme kiloa. Näiden isojen himossa pidin aina yhtä harvasilmäisempää verkkoa. Verkkojani uitin Merenkurkun vesissä. Uistimella en ole koskaan siikaa saanut, paras virvelikala oli 2,6 kilon taimen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *