7 vastausta artikkeliin “Kerätköön muut , minä jätän nuo rauhaan.”

  1. Samoilla linjoilla mennään en ikinä ottaisi korvasieniä aina on mielessä sen myrkyt
    saa jäädä metsiin syökööt ne jotka niistä saa myrkytöntä ruokaa terv tepivaari

  2. Kyllä minä syön ja olen syönyt vuositolkulla.
    Korvasienikeitto on todella herkkua.

  3. Onpas harmi Timo että korvasienet eivät Sinulle maistu. Geeneistä tai mistä se nyt tulee ihmiselle että mistä mausta tykkää. Itselleni korvasienet ovat ehdotonta sieniaatelia, makua, hienostunutta makua riittää, jo ajatus korvasienikastikkeesta nostaa nytkin tätä kirjoittaessani makea vettä kieleni kantaan.
    Työläitähän ne on, ensin löytää metsän siimeksistä, hiekkaa uurteissa ja monet ryöppäämiset. Nuorempana kuivasin uskossa että myrkky haihtuu ja ainakin valtaosin on haihtunut koska hengissä ollaan.
    Omassa suussani kanttarellit ovat maun puolesta sijalla kaksi, omaperäinen maku ja hienokseltaan ytyä toisin kuin hienohelmaisissa suppiksissa ja herkkutateissa jotka nekin tietysti ovat aivan herkkuja.
    Emäntäni vaatii rouskuja, ovat kuulemma sieniä joissa on rehellinen ja konstailematon sienen maku. Enkä minäkään pahana pidä, parhaimmillaan ovat sienilihapyöryköissä joissa reilusti sipulia tai suolattuina nostalgisessa sienisalaatissa.

  4. Minulle on vuoden kierrossa oma kohta korvasienillä. Odotan jo korvasieniaikaa. Ryöppään sienet vain kahdesti ja lyhyemmän aikaa kuin on suositus – että niihin jää makua.

  5. Kannattaa korvasieniä ryöpätessä panna liesituuletin täysille. Jos ei ole, niin ikkunat auki.
    En muista niitten makua vuosien takaa.

    Keltavahveroitakaan ei kannata syödä liikaa. Niissä on karvasaineita, jotka saattavat rasittaa maksaa.

    Mustesieniä kehutaan, mutta alkoholin kera, nej tack!

    Sikanaudan kanssa lampaankääpä on herkkuani.

    Herkkutattia löytyy vielä pakasteesta, samoin suppilovahveroa.

  6. Sienet täytyy ehdottomasti ja varmasti tuntea. Sitten käsittelytavat, korvasieni erityisesti.
    Sienet eivät ole päivittäinen ruokalaji johtuen niihin ruoansulatukseen liittyvistä ongelmista.

  7. No ei niitä ole niin paljon että niitä riittäs koko talveksi syödä joka päivä
    Minulta jää korvasienet metsään odottamaan niitä jotka ne osaa käsitellä
    Omiin taitoihini en luota että niitä söisin terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *