Varhaisperunoita ja silliä

Tosin tyydyin ruotsalaisiin kun ainakin tuossa s-marketissa oli kotimaisilla liian suolainen kilohinta minun kukkarolle. Rainbow mattjessillipurkki maksoi 2,49 ,-

Keitin pottuja 20 minuuttia ja kun kaadoin vedet pois annoin hautua vielä 10 minuuttia kannen alla.

Ja sitten herkuttelin.

15 vastausta artikkeliin “Varhaisperunoita ja silliä”

  1. Tampereella maksaa siikli torilla 10 ekee kilo mutta kyllä ne siitä tippuu jussiin mennessä
    Rismasta saa vesi pottuja n puoleen hintaan siikliin verrattuna terv tepivaari

  2. Mikäs simppeleissä ja helpoissa ruoissa, itse ainakin pidän omassa elämässä siitä, ettei tarvitse mieletöntä elintasoa ylläpitää, vaan erityisesti itsekseen asustaessa saa aivan vapaasti syödä juuri sitä ja juuri koska haluaa. Pidän vapaudesta. Ja pidän siitä tunnelmasta, kun on vähän kaiken ulkopuolella; olipa kyseessä sitten mikä hyvänsä rutiini tai tapa, pidän siitä, kun ne eivät minua kahlitse mihinkään suoritushäkkiin.

    Minulla oli tuossa viikko, kun söin pelkkää maustettua punaista riisiä, kun sattui vaan olemaan fiilis, ettei kiinnostanut niin yhtään miettiä ruokaa tai sen hankintaa tai laittamista. Tuntui vaan, että jotakin on pakko vatsaansa kauhoa, joten keittelin riisit, joiden sekaan kookosrasvaa, yrttimausteita, kelp-merileväjauhetta, soijakastiketta/ suolaa ja joskus vähän jotakin intialaista maustesekoitusta. Vitamiinia purkista ja marjaa pakkasesta sitten riisin ohella, ja ihan kivasti pärjäili! 🙂

    Makaronilla vastaavasta rupeamasta seurasi todella huonovointisia oloja joskus öisin, jos illalla olin syönyt pelkkiä nuudeleita nuudeliputkessa, jolloin keho sitten jossakin vaiheessa lakkasi ottamasta tuota mömmöä vastaan ja jouduin yöllä käymään pöntön yllä yökkimässä.
    Mutta punaisella riisillä pärjäili oikein hyvin!

    1. Minulla kyllä on rahaa, mutta ei tee ruokaa mieli. Söin tuossa ruisleipääkin niin, että kun ei yhtään tehnyt mieli mitään leikkelettä tai juustoa tai mitään ällöttävää mitä leivän päälle olisi voinut väkisin kaupasta hakea, niin voitelin ruisleivät kookosrasvalla ja laitoin runsaasti kurpitsansiemeniä leiville, plus suolaa, pippuria, timjamia/ kuivattua tilliä sekä paseerattua tomaattimössöä pikkuisen tai chili-hilloketta — sitten uuniin hetkeksi paahtumaan ja mustan kahvin kanssa: ja ai että oli oikeasti aika hyvää. Siis verrattuna vaikka kalkkunan leikkeleeseen, jonka kun saa leivän päällä nenänsä alle, haisee tuo leike jo niin hirveältä, että siitä tulee pahoinvointinen olo, ellei ole joku vahvasti savustettu liha.

  3. Olen ollut jo lapsesta huono syömään ja aistiyliherkkä. Saatoin lapsuudessa istua parikin tuntia pöydässä uhmakkaasti, koska perheessämme oli sääntö, ettei pöydästä saanut nousta ennen kuin lautanen oli syöty tyhjäksi. Eikä mikään pakottaminen saanut minua taipumaan, vaan lopulta äitini luovutti tai syötin safkat koiralle kun valvova silmä kääntyi muualle/ luovutti.

    Vastaavasti saatoin täysin lumoutuneena tuijottaa jotakuta puisella kynällä paperille piirtävää, koska nuo värikynän ja paperin äänet olivat minulle maagisia ja tuottivat ASMR-kokemuksia. 🙂

  4. Lidl 2 €/ kg, ruotsalaisia. Valkkasin keskikokoisia.
    Harjasin puhtaaksi. Pakasteesta edellisen vuoden kruunutillin varsia ja reippaasti merisuolaa kiehuvaan veteen. Perunat perään. 15 min. Vedet pois ja muutaman minuutin vetäytyminen. Omia ruohosipulia päälle.
    Lautasella Tredun paistettuja silakkapihvejä uunissa lämmitettyinä. Voita pirusti. Hyvää oli. Mutta ei voita koskaan omia uusia perunoita oikea-aikaisesti loppukesästä.

  5. Vaikka nuot liidelissä maksaisi 5 centtiä kilo en huoli haen perunani Tammelan torilta ja saan silloin myös hyvää tuotetta
    Eikä syksyllä ole mitään uusia perunoita terv tepivaari

  6. Kauppahallin pienyrittäjä vihanneskauppiaalta kotimaisia annabella varhaisperunoita 6€/kg.

    1. Annabelle on kiinteä siiklin veroinen.
      Turun kauppatorilla taannoin kysyin uusia perunoita, siikliä.

      ”Mit snä simmottis kysysi, me myyrä ne tyhmil tamperelaisil, jotk ei hyvä potu pääll ymmärrä yhtikäs mittä.”
      Mnä ol sama miält, sanosi, mnä.

      Kerroin sitten hänelle tampereen murteella loput ja lupasin viedä terveiset kotiin ja naurettiin.

      ”Kyll snä turkkulaisest kävisit”…

      1. Molemmat on hyviä perunoita ei siitä tarvii kumpaakaan kehua enempää
        Mutta ostan torilta koska silloin raha menee tuottajalle suoraan käteen
        Marketeista ostan vaan jos sattuu etten ole torilla ehtinyt käymään terv tepivaari

  7. Olen nauttinut pari päivää kahvia ja pullaa. Huomenissa enemmän täysjyvää.

  8. Sanovat, että saaristosta tulee uutta perunaa. No, ei meidän saaresta ainanakaan, ei ole koskaan edes käynyt mielessä tehdä sinne perunamaata. Viimeksi kun se oli ”hyötykäytössä”, siellä oli var maan tuhat kania.

  9. Tammelantorilla tänään 10 €/ kg.
    Lidl 7, 20 € .
    Ei mitään järkeä noilla hinnoilla.
    Soppa/uuniperunat pitää olla vanhoja perunoita.
    Teen kohta makkarajuureskeiton Wilhelmistä, kun on niin kylmät ilmat. Makua antaa lipstikka.

  10. Liidelin pottuja en ottaisi vastaan edes 5 c kilohintaan Tammelan torille annan vaikka tuon 10 ekee
    Ei uudesta potusta tule keittoa kyllä se tiedetään ja mun keittooni taas ei mitään lipstikkaa laiteta
    Mutta ne laittaa jotka voivat minä en voi terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *