Aikoinaan luin yhdestä teoksesta mistä tulee sanonta; vitutus
””Orava puraisee liian kovaa käpyä niin että hammas lohkeaa ja oravan hammasta vituttaa””
Elin sen kirjan mukaan sana ei liity mitenkään genitaaleihin.
No minua korpeaa se, että minulle piti olla tänään yksi työkeikka, mutta se peruuntui koska työn tarjoajan pakettiautoon tuli iso vika. Olin laskenut paljon sen varaan koska olen PeeAa ja takuueläke on maksussa vasta 22.12.
Kyllä tuon tunteen tiedän. Tässä itselläkin ehti mennä rahatilanne aika puihin välissä, onneksi sain järjesteltyä taas taannoin.
Toivottavasti löytyy jotain apuja.
”Vituttaa kuin pientä oravaa kun käpy oli jäässä.”
Muistaakseni Veijo Meri sanoo etymologisessa sanakirjassa, että ”Vittu”-sana on balttilaista lainaa ja on alun perin tarkoittanut mädäntynyttä, pahalle haisevaa lihaa. ”Todella törkeä sana”, toteaa Meri.
Itse en ole puhekielessä mikään pyhäkoulupoika (varsinkin jos vastustaa), mutta V-u- sanaa pyrin välttelemään sekä kirosanana että verbinä. Ehkä se juontuu kotikasvatuksesta, en tiedä.
Isoäitini minut kasvatti (siis etupäässä). Isoisä taas, jos vastusti, kiroili kuin turkkilainen. V-alkuista sanaa en kuitenkaan muista hänen käyttäneen. Mutta hän olikin aikuinen ja mies.
Tuosta voimasanojen käytöstä tulee mieleen eräs kertomus kotikylästäni, silloin ennen.
Kylän miehen nimi oli Altti (nimi muutettu). Altilla oli kajea, kuuluva ääni ja hän kuulemma käytti tarvittaessa reippaasti voimasanoja. Altti oli tulossa hevosella Kaukosesta kotikyläänsä Kalloon. Kallon Kreeta, eli Kreeta Keskitalo kävellä kepsutteli hevostietä pitkin hänkin kotiansa kohti.
– Ota, Altti, kannoille, Kreeta pyysi.
– En ota, vastasi Altti (Kreeta oli tarvittaessa häijy suustaan ja oli ilmeisesti joskus sanonut Altille hankalasti).
– Kreeta: – Jos et ota, mie noidun sinut!
Altti: – Siinä saata kele noidu niin paljon kuin haluat, mutta kyytiin et nouse!
Eikä Kreeta noussut kyytiin. Kreetalla oli kuulemma omasta mielestään noitavoimia, mutta tiettävästi Altille ei ollut niistä vahinkoa.
Jk. Kreeta oli aito saamelainen ja oli viettänyt 13 ensimmäistä elinvuottaan paimentolaiselämää Kittilän ja Muonion kairoissa. Kun Kreetan isä, Niklaavu Vasara, kuoli jonnekin tunturimarastoon, Kreeta joutui veljensä ja äitinsä kanssa lantalaisten pariin. Tätä perua Kreeta tuli sitten naapurikylä Alakylästä meitin kylään piiaksi eräälle vanhapoikaisännälle. Isäntä ja piika mielistyivät toisiinsa ja niin Vasaran Kreetasta tuli Keskitalon Kreeta, joka tunnettiin muualla Kallon Kreetana.