Vihreä hulluus houkuttelee kuin hunaja raatokärpäsiä.

Hei tonttu ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika, hetken kestää ilo tää, kohta synkkää ja pimeää….

Tämän ylläolevan veisun kautta pääsen aasinsiltaa pitkin siihen, kun Norjalainen yhtiö meinaa perustaa Inkooseen terästehtaan suomen vihreän siirtymän innoittamana ja nyt vihreästä siirtymästä seonneet suomen tonttu ukot ja akat hyppivät riemuissaan.

Hyvähän se on että investoidaan, mutta itselleni on tullut tunne, että nyt Norjalainen yhtiö on päättänyt sijoittaa sinne, mistä voi lypsää etuja ja korjata taseitaan sekä täyttää tyhjää kassaansa suomalaisten viherhulluuden siivittämänä.

Ei tarvitse ulkomaisten keinottelijoiden ja investointi huijareiden lausua kuin yksi taikasana….vihreä siirtymä, niin johan rahat ja rajat aukeavat tulla tänne onnellisuuden tyyssijaan, jossa vihreä malja on ylitse vuotavainen.

Suomessa kun jokin asia menee perseelleen niin sanotaan, että vituiks meni koko vapaus sota ja vaikka nimi ei miestä pahenna, niin 99,9% suomalaisista kuitenkin havahtuu tämän Norjalaisen johtajan nimen kuullessaan, että nyt pitää olla erityisen tarkkana jos nimi on enne tulevasta.

Sattui muinoin kotipuolessani, kun Hiiri nimisen talon poika kävi yhden talon tyttöä riiaamassa ja tämän tyttären isä sitä pääsi jyvälle ja kun kuuli pojan nimen niin sanoi, että ei siitä mitään hyvää seuraa, kun hiiret tuppaa vintille.

Suomessa on lukuisia venäläinen sukunimen omaavia ja tällä hetkellä jos sanot olevasi Venäläinen kun itsesi esittelet, niin ensin tulee turpaan ja sitten tulee herbaa ja sitten menee mukavasti muuten vaan.

 

 

 

 

14 vastausta artikkeliin “Vihreä hulluus houkuttelee kuin hunaja raatokärpäsiä.”

  1. Asia sinänsä on ok. eli tetästehdas, tuulisähkö ja siihen liittyvät moottorigeneraattorit ja vety.
    …mutta ja mutta rahton start-up yritys, takana Norjan hyvällä maineella ratsastataminen ja ”uskottavuuden huippu” Lintilä ???

    1. Ei pankistakaan ole enää tainnut yhdeksänkymmentä luvun hullujen vuosien jälkeen saada vakuudetonta lainaa, mutta nyt on suomen valtio ottamassa suojiinsa yhtiön, jolla ei ole muuta tarjottavaa, kuin tuulen huuhtoma perse.

      1. Odota nyt ennen kuin haudataan. Jos rahoitus on uskottava, niin muu jo osataan eli teräksen tekeminen, sähkögeneraattorit ja tuulimyllyt. Vety generaattorien polttoaineena on iso juttu, joka taas on Wärtsilän kehittämä juttu.

        1. Varmasti olet Heikki asiantuntia tässä kysymyksessä itseeni verraten, mutta koskaan en luottaisi toimijaan, joka on kuin savolaisen työmaa, aloittamista vaille valmis.

  2. Kyllä siellä on yhtä monta hulluutta kun on puolueitakin terv tepivaari

  3. Suomessa on merkittävästi yrityksiä jotka paitsi tekevät vetyjuttuja, mutta myös kehittävät niitä. Isot firmat kuten Neste ja Wärtsilä vetävät niitä luokseen.

    Nyt pelisilmä vaan auki, tästä alasta voi tulla ihan asiallinen työllistäjä ja veronmaksaja, riippumatta siitä meneekö Inkoon projekti maaliin tai edes lähtöviivalle. Projekteja on monia.

    En ymmärrä tätä vihaa asiaa kohtaan. Ei se ole meiltä mitään pois.

  4. Hyvä Suomelle kunhan ei sitten mokata.
    Ihmettelen Norjaa etteivät omaan maahansa kyllä sielläkin saa tuulivoimaa jopa paremmin.

  5. Varmaan saa onhan siinä Atlanti aivan rannassa ja tulee lähes aina

    Onko nyt kysymys siinä että Norjasta siirtomaksutkin ovat aika korkeat Suomeen tuoda sitä terv tepivaari

  6. Kuuntelin aiheesta Yleltä lisää. Todellakin kyse on uudesta firmasta, mutta takana heillä on niin isot rahoittajat että jos tätä haluavat tehdä, sen kyllä pystyyn saavat. Tässähän on se juju että tosiaan käytettäisiin vetyä tuotannossa. Tuotantoa ei voi pysäyttää-käynnistää sähkön hinnan mukaan, mutta vetyä voi varastoida ja sen tuotantoa on helppoa käynnistää ja pysäyttää. Täten tällaisella laitoksella on potentiaalia toimia sähköverkon tasapainottajana. Se voi tehdä tästä hyvän bisneksen, ja samalla tasapainottaa sähkön hintaa kansalaisille.

    Tämä toki kaikki teoriassa, mutta kiintoisaa silti.

  7. Vihreä siirtymä saattaa olla salahanke maailman väestön tappamiseksi nälkään.

    Fossiilisten poltossa päästään hyödyntämään muinaisten eliöiden ja kasvien rikkiä.
    Jos ei fossiileja hyödynnetä, saattaa tulla vaje rikkihaposta. Rikkihaposta puolet kuluu fosfaattilannoitteiden valmistukseen.

    Ainakin lannoitteiden hinta nousee rikkihapon saannin vähentyessä. Köyhille voi tulla noutaja.

    Turha Suomen on harjoittaa politiikkaa väestöräjähdyksen ylläpitämiseksi, kun vihreän siirtymän kannattajat aiheuttavat nälänhätää.

    1. Sinähän et näytä ymmärtävän kemiasta mitään. Maailmassa on valtava luonnonmukainen kemianteollisuus, nautaeläimet.
      Syövät vihreän, jonka ei tarvitse siirtyä mihinkään, levittävät paikallisesti ruskean typen ja fosfaatin ja ammonisoivat keltaiset kastellen päälle. Pieraisevat metaanin pienilmaston pelastamiseksi CO2:lta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *