6 vastausta artikkeliin “Tulossa elokuviin!”

  1. Ihan kaunis.

    Tuo alkuperäinen Perikato (der untergang), etenkin sen täyspitkänä versiona, on kyllä semmoinen elokuva jonka katsomista ei unohda. Putte-possun sietäisi se myös katsoa, sillä se kertonee varsin enteellisesti myös hänen viimeisistä vaiheistaan. Jos joku ei ole nähnyt, voi vahvasti suositella. Mieli voi olla aika raskas sen perästä kylläkin.

    1. Muutaman kerran sen alkuperäisen katsonut, on Blue Ray leffana hyllyssä. Nykyään kaikki Blue Ray leffat hommaan 4K versiona

    2. Elokuva Der Untergang oli aikaisemmin nähtävänä Yle Arenassa suomenkielisin tekstein, mutta ei taida tätä nykyä olla. Lämpimät suosittelut minultakin. Ukrainan sota, putinismi ja Putin rinnastuvat muutettavat muuttaen hämmästyttävän hyvin Adolf Hitlerin nousuun ja häviöön. Nämä asiat näyttävät olevan kaikkina aikoina samankaltaisia. Niinpä esimerkiksi Espanjan kuninkaan Filip II:n tarina 1500-luvulla muistuttaa suuresti Hitlerin ja Putinin tarinaa hänen toimintansa päämotiivia (vastauskonpuhdistus) myöten. Napoleonia en heihin aivan rinnastaisi, Hän kun kaikesta häiriköinnistä ja hirmuisuudestaan huolimatta jätti historiaan myös pysyvää myönteistä jälkeä.

  2. Enpä paljonkaan katsele elokuvia olipa livekivee taikka sotaa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *