Hoitajamitoituksen nostoon vihdoin realismia – voimaan 1.1.2028

Ymmärrän poliittisten irtopisteiden keruun olevan osa politiikkaa, mutta hitusen toivoisin realismia jo lakeja valmisteltaessa.

”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla” ja jos jossain tuo vanha sanonta osuu kohdilleen niin hoitajamitoituksen nostossa.

Tarkoitus oli aivan äärimmäisen hyvä ja todella helposti ymmärrettävissä, mutta mitään realismia ei lain valmistelussa eikä voimaan saattamisessa ollut mukana.

Fakta on myös se, että asialle oli kannatusta myös opposition riveissä, jopa sellaisten edustajien kuten Arja Juvonen ja muutaman muun hoitajan joukossa, jotka aivan varmasti ymmärsivät sen toteutuksen mahdottomuuden.

Edellisessä hallituksessa kyllä tämä sitten myös viimein ymmärrettiin ja sen toimesta asia siirrettiin alkuperäisestä voimaantulosta 1.4.2023 päivämäärään 1.12.23, eli seuraavan hallituksen kontolle, kuten niin moni muukin asia, josta irtopisteitä edellinen hallitus napsi.

Siirtymäaika ja 0,65 mitoitusta on nyt viisi vuotta ja näin äkkiseltään ajateltuna se voi olla riittävä, mutta ikääntyvässä Suomessa en sitä vannomaan menisi.

Aika riittää hoitajien kouluttamiseen, mikäli alalle on hakijoita.
Aika riittää ulkomaisen työvoiman kielikoulutukseen, pätevöittämiseen jne. jos on tulijoita. Samoista hoitajista kilpailee moni muukin.

Luonnollinen poistuma vaikuttaa myös omalta osaltaan tilanteeseen, siis hoidettavien luonnollinen poistuma.

Joku saattaa kokea viimeisen ikävänä nostaa esille, mutta suurten ikäluokkien luonnollinen poistuma on realismia, kuten kuolema tapaa kaikelle elämällä olla.

Hoitajamitoituksen siirtymäaikaa jatkettava hoitajapulasta johtuen – ”Hoitajamitoituksen nosto ei ratkaise sitä tosiasiaa, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hoitoalan henkilökuntaa”

11 vastausta artikkeliin “Hoitajamitoituksen nostoon vihdoin realismia – voimaan 1.1.2028”

  1. On hyvä myös ymmärtää, että hoitajamitoitus on vain yksi niistä ”mukavista” päätöksistä joissa realismi ei ole ollut kyllä ollenkaan läsnä.

    Oppivelvollisuuden laajentamisen kouluterveydenhuollon liittyviä kysymyksiä on levällään kun Jokisen eväät, päiväkotien henkilöstöpätevyydet, sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät, lastensuojelun asiakasmäärät jne.jne.

  2. Vaatii varmaan keskittymistä sitkeimmältäkin entisen hallituksen ystävältä tyrmätä Mikan logiikkaa. On niin härskiä tämä tarkoitus pyhittää keinot keimailu sädekehä pään päällä.
    Se menee usein niin että paras on hyvän pahin vihollinen käytännön elämässä.

  3. Edustan yli 80-kymppisiä ja meidät ohitti Pirhakin niinkuin meitä ei olisi.
    Hoitajamitoitus lähti väärille poluille sillä kaikkien ei tarvitse olla hoitajakoulutettua. Enin osa voisi hyvin olla avustavissa tehtävissä ja riittäisi että osastolla on pätevä hoitajakoulutettu,
    Nykyistäkin hoitajamitoitusta kierretään muuttamalla hoitoyksikön nimeä.
    Totta myös että kyllä me vanhat poistumme kukin aikanaan.
    Toki nuorempien olisi hyvä tutustu myös historiaan; eli
    me vanhempi ikäluokka olemme nostaneet tämän maan hyvinvointiin.
    Nyt on teidä vastuu saattaa meidät kunnialla haudan lepoon!

  4. Kyllä meillä hoitajia on mutta eivät tule töihin surkean palkan vuoksi niiden jotka vaatii korkeakoulutuksen ja maksaa pientä palkkaa ei paljon kiinnosta ketään terv tepivaari

  5. Ja, että ei osoiteta ainoastaan edellistä hallitusta niin kyllähän edelleen Kokoomuksen suunnalta ja erityisesti Sanni Grahn- Laasosen suulla vaaditaan terapiatakuuta, jonka toteuttaminen on sekin kyllä yhtä mahdotonta.

    Eikä kyse ole pelkästään minun mielipiteestä vaan ihan terapeuteilta itseltään kuultua ja ihan tietopohjaan terapeuttien määrästä.

    Taisi muutoin olla sama Sanni Grahn- Laasonen joka opetusministeriön ajoi läpi varhaiskasvatuksen opettajavaatimukset.

    Ilman korkeakoulututkintoa ei lapsia nähtävästi pystytä opettamaan perusasioihin. Onneksi ei mummuvainaa tuota ymmärtänyt kun minut lukemaan opetti jo ihan natiaisena.

    1. Kuten jo avauksessa totesin, tarkoitus oli äärimmäisen hyvä ja helposti ymmärrettävä, mutta arki realismi puuttui.

      Hyvää on kuitenkin se, että mitoitus kysymykseen kiinnitetään nyt huomiota aiempaa enemmän.

      Huonoa on se, että toteutus aiheutti vakavia seurauksia, kun hoivapaikkoja (petejä) jouduttiin vähentämään, jotta saavutetaan laillinen tila.

  6. Työn tekijät on ajettu ulos alalta ja kun ovat nyt toisella allalla eivät ne palaa orja työhön
    Huonoilla työajoilla ja pienellä palkalla vastuulliseen työhön mutta sitä työnantaja saa mitä tilaa terv tepivaari

  7. Kaipa se on niin että parempi vähemmän oikeita hoitajia kuin enemmän teoreettisia hoitajia.

    Yksi oikea hoitaja tekee aika paljon enemmän työtä kuin vaikka sata paperille kirjattua hoitajaa.

  8. Vanhusten hoidossa ei joka asiaan tarvita hoitajakoulutettua, mutta paikalla pitää olla osaaja jos tarve vaatii. Huonoin vaihtoehto on teljetä muistisairaita kotiin kokonaan ilman valvontaa.

  9. Tuo kotiin lähetys on varmaan sellanen jota ei aina käsitetä hoitopuolella johtajien teoissa

    Ja kaikkeen kotona selviämiseen ei tarvita sairaanhoitajaa jos kyseessä on makkarasopan teko

    Sairauden hoito on sitten eri juttu kokonaan

    Itse olen aina saanut hyvää hoitoa kun olen sitä tarvinnut tosin sairaalassa olen ollut kolme kertaa alle viikon

    Mutta sehän onkin omasta itsestä kiinni millasta hoitoa saa jos koko ajan rähjää ei tuota hyvää hoitoa saa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *