The Economist suosittelee suomalaisille kalsarikännejä jouluksi.

Suomi saavutti jumbosijan The Economist lehden talouskehitys vertailussa, voittaja oli Kreikka.

”Brittiläinen The Economist -lehti selvitti asian, eikä Suomella ole hurraamista. Tulokseksi tuli viimeinen sija.

Ensimmäisen sijan nappasi Kreikka, takavuosien murheenkryyni. Kreikan talouskasvu ja työllisyys ovat kasvaneet kohtuullisesti ja pörssikurssit ovat nousseet voimakkaasti The Economistin viime vuoden lokakuusta kuluvan vuoden lokakuuhun ulottuvalla tarkasteluajanjaksolla. Vertailussa oli mukana myös inflaatio.”

Meille alisuorittaville suomalaisille lehti suosittelee jouluksi kalsarikännejä 😂

https://www.iltalehti.fi/talous/a/18b05756-73e7-4274-bc43-2d04ee431f3f

26 vastausta artikkeliin “The Economist suosittelee suomalaisille kalsarikännejä jouluksi.”

    1. Vertailuajankohta lokakuu 22 – lokakuu 23,

      ihan tarkalleen ottaen minkä Orpon hallituksen tekemän päätöksen tai linjauksen ajattelet aiheutuneen jumbosijan ?

    2. Kyllä se kaikki on edellisen huulipunaviisikon eli pääosin punaemujen holtittoman velkapuuhastelun syytä.
      On turha räksyttää tämän hallituksen tekemisistä, kun ne eivät edes ole ehtineet vaikuttaa, mutta mitäpä punademu ei tekisi pestäkseen omansa puti”punaisiksi”.

      1. Shännä Marin ei nyt kommentoi kun pääsi eroon tavan kansalaisista, luxusta sen olla pitää.

  1. Helppohan sieltä jorgosten on nousta kun ensin kustaan oman maan talous huolella, eihän toi fetajuustonpurijoiden rakettimainen nousu vaadi kuin sen että edes joku heistä on alkanut makselemaan veroja. Economistin joulupöytäsuositukselle toki yläpeukkua!

  2. Edellinen hallitus ryssi taloudenpidon pahasti.

    Nykyhallitus ei näytä sitä korjaavan.

    Ei tässä ole hyvä vs paha, vaan paha vs paha.

    1. Edellinen hallitus ei ryhtynyt koronavuosien aiheuttamiin korjauksiin aivan tietoisesti ja myös perustellen sen, miksi korjaukset pitää aloittaa seuraavalla hallituskaudella.
      Nyt tämä ryssii aivan kaiken.

      1. Kerro nyt Karjalainen minkä Orpon hallituksen päätöksen tai esityksen koet olevan jumbosijan syynä?

        1. Ei se kykene muuhun kuin nykyhallituksen mollaamiseen.
          Repisi verisiä haavoja, jos tunnustaisi punademujen tehneen pienenkin virheen.

        2. ”Edellinen hallitus ei ryhtynyt koronavuosien aiheuttamiin korjauksiin aivan tietoisesti ja myös perustellen sen, miksi…”

          Korona ei nähtävästi koskenut muita vertailussa mukana olleita maita ?

      2. Äärivasemmiston sekä hirveiden ja punaisten jäljet näkyy nyt. HK ei niitä näe

  3. Meillä on hallitus ja 1000 viisasta neuvojaa – vika on silti johdossa.
    Vasta nyt Satonen suostuu neuvotteluun joka on vasta osa oikeasta suunnasta …

    1. Niilo, sama asia on ollut neuvoteltavana koko ajan, mutta SAK ei ole halunnut neuvotella kuin vain ja ainoastaan siitä, että mitään ei muuteta.

      1. Joidenkin on mahdotonta myöntää tosiasioita, koska joutuisi myöntämään sakin koittaneen jyrätä pakolla sen yhden ainoan linjan kykenemättä – tai oikeammin haluamatta – neuvottelemaan asiallisesti.

        1. Niin kyllä SAK: n ulostuloissa paistaa räikeästi läpi pelkkä valta ja sen säilyttäminen jopa lisääminen.

  4. Suomen teollisuus on kehittynyt yhteistyössä ay:n ja työnantajajärjestöjen kanssa. Yt- lainsäädäntö, pääluottamusmiesten osallistuminen johtoryhmiin ja hallitustyöhön edustajineen.
    Joskus helposti, joissakin vaikeasti.
    Ministereitä siihen on harvoin tarvittu sotkemaan.
    Laisäädäntömuutokset tulevat valtakunnansovittelijan ja näiden porukoiden kautta.
    Suomi kehittyy omista lähtökohdistaan, ei muiden.

    1. Lainsäädäntöä muutetaan eduskunnassa eikä valtakunnansovittelijan toimistossa.

        1. Totta se lähtee kentältä, työrauhalainsäädäntö lähti vuonna 1946, liene tuorein SAK: n innovaatio.

          Matka kentältä lakimuutokseksi on pääsääntöisesti erittäin pitkä ja erittäin hidas, mutta ei ihan näin pitkä.

          1. Täyttä sontaa kuin nykyinen persuliike, jonka perusti Veikko Vennamo. Mitään uutta ei sen jälkeen ole tapahtunutkaan siinä kolhoosissa.
            Työnantajaliitot ja Ay ovat tehneet työelämään satoja parannuksia molempien kannalta. Yksi merkitvä on YT- laki.

  5. Täytyy sanoa että on pienoinen ihme että tuota koronatekosyytä kuulee vieläkin. Maasta on mahdotonta löytää talouden puolueetonta asiantuntijaa joka ei vasta-argumentoisi siihen. Sitä paitsi, jos korona ajaa maan talouden kurimukseen, miksi se ei tehnyt sitä naapurimaillemme?

    Ei, talouden syvä suo on jotain minkä tekemisen takana on niin demarit, keput kuin kokkaritkin. Niin ay-liike kuin työnantajaliike. Tämän suon olemme ihan itse itsellemme rakentaneet eikä viattomia ole.

    Vastaavasti jos halutaan tuloksia, tarvitaan iso pyöreä pöytä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Sopimalla näistä selvitään. Ei jukolauta millään muulla. Ei niin millään.

    1. Ehkä Holkerilla ja Koiviston Manullakin oli jokin koronan tapainen, koska tuhosivat kansantalouden esileikkimällä yhteisvaluuttaa.

      Yhteisvaluutta, joka ei jousta meidän suhdanteidemme mukaan, on vienyt meitä pikkuhiljaa kohden kansantaloutemme tuhoa ja tekemässä meistä keppikerjäläistä.

      PS:n presidenttiehdokas Ilkka Hakalehto varoitti meitä eurotuksen seurauksista ennen vuoden 2000 vaalia.
      Vuonna 2004 Ilkka naulasi eurovastaiset teesinsä Suomen Pankin oveen. Nuo synkät ennustukset olisivat kulttuurihistorialliset aarteemme. Ne pitäisi jakaa jokaiseen kotiin huoneentauluiksi. Itse en ole niitä nähnyt. Eivätkä kaikki ennustukset liene osuneet oikeaan, mutta tämä vuosikymmeniä jatkunut taloustiededenialistinen torveilumme on ollut karmeata.

      Pitäisi määrätä yle-veron mukainen eurotusvero, ehkä aluksi kolminkertaisena yle-veroon nähden.

      Maksuhalukkuutta voitaisiin ylläpitää kehumalla eurotuksen etuja samaan tapaan kuin eurotuksen alussakin.

      1. Eurotusvero pitäisi korvamerkitä työttömyyskorvausten maksuun.

        Tämä veromuoto pitäisi levittää kaikkiin eurotuksesta kärsineisiin maihin, Suomen lisäksi esimerkiksi Ranskaan, Espanjaan, Italiaan ja Kreikkaan.

  6. No onhan tuolla kalsarikänneillä yks hyvä puoli se työllistää no ainakin poliisin joka sitten joutuu meneen kotikäynnillä kun kirves alkaa heilumaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *