Yhteistä tahtoa löytyy – vielä kun löytyisi keinot.

Pohjoismaiset maahanmuuttoasioista vastaavat ministerit kokoustelivat ja löysivät yhteistä tahtoa mm.palautuksiin.

”Kokouksessa Pohjoismaiden maahanmuuttoministerit sopivat tiivistävänsä yhteistyötä koskien maahanmuuttajien palautuksia. Palautukset liittyvät tilanteisiin, joissa ihmiselle ei myönnetä laillista oikeutta oleskella tulomaassa esimerkiksi siitä syystä, että turvapaikkapäätös on kielteinen.”

Pohjoismaiden maahanmuuttoministerit pääsivät yhteisymmärrykseen laittomasti maassa olevien palautuksista

Keinot kuitenkin ovat vähissä kuten olemme nähneet aiemmin, mutta toisaalta, eipä aiemmin ole kyllä juuri ollut sitä tahtoakaan, että josko nyt jotain edistystä tälläkin sektorilla.

15 vastausta artikkeliin “Yhteistä tahtoa löytyy – vielä kun löytyisi keinot.”

    1. Niin, kun katsoo noita juutalaisten tappamista ylistäviä mielenosoituksia niin meillä kuin muualla niin kyllä maahanmuuttoasioilla, myös laittomasti maassa olevien palauttamisilla on merkitystä.

      1. Ja ehkä Ruotsin tilanne myös osaltaan kertoo siitä, että maahanmuuttoasioilla on merkitystä.

    2. On se vaan kumma, kun hk:lle kaikki asiat ovat ”persuja”.
      Toki, jos koko elämä on persumulkkuilua, niin minkäs sille mahtaa…

      1. Maihin, jotka eivät vastaanota omia kansalaisiin tulee kohdistaa painostusta, kuten kehitysyhteistyön lopettaminen tai vastaavaa.

        Jos mikäli väliaikaisen turvapaikan saanut lomailee maassa josta on paennut, on turvapaikka peruttava ja henkilö palautettava maahan josta pakeni.

    1. Niin, että parempi kun annetaan laittomasti maassa oleville pysyvä oleskelulupa ja Kela ”kultakortti” taskuun ja sehän ei maksa juuri mitään.

      Tuohan tuntui olevan edellisen hallituksen linja.

      Henkilökohtaisesti en voi tuollaista ajattelua kannattaa.

  1. No miksi ihmeessä edellinen hallitus sitten kuitenkin ”näperteli” maahanmuutto kysymysten parissa , kun tärkeämpää kuin tekemistä oli?

    En tiedä oletko huomannut, että hallitukset toimivat yhtäaikaa monissa eri asioissa, ei suinkaan yhdessä kerrallaan.

  2. Pohjoismainen yhteistyö on aina hyvä asia.

    Mutta tässä oli lausumia ja tavoitteita. Ei tuloksia. Kehun tai haukun sitten jos näen tuloksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *