Asia josta ei saisi kirjoittaa kirjoitan silti

Kun katselen tätä asiaa liian läheltä ja kun se on koko ajan vaan huonontunut tulee mieleen oliskos valtiovallan aika tehdä jotain

Koska ne asiat ovatkin liian paljon kiinni sitä mitä he tekevät toiset tietysti pitävät varmaan asiaa hyvänä

Koska on selvä asia että kännistä kansaa on helpompi holhota ihan sinne mitä vaikkapa politiikko haluaa

Mutta enemmän olen huolissani meidän vanhuksien alkoholin käytöstä joka on monella karannut käsistä jo aika päiviä sitten

Kun monilla on sitten käytössä moni kirjavainen lääke arsenaali no ne sitten jääkin monella hankkimatta kun pitää saada se virvoitus juoma ensin

Sitten on monia lääkkeitä joita toiset käyttää alkoholin mukana sitten ollaan tilassa jossa ei mikään toimi

Ei jalat eikä pää mutta silti heitäkin on kyllä autettava jospa olis viisasten kivi josta tulevan näkisi sellasta vaan ei ole

Nyt ei tarvii selitellä kenenkään ei mulla vaan ole onkelmaa aina on riittänyt mutta kun maassa on n puolet naisista ja puolet miehistä onkelma käyttäjiä

Paljonko se tulee maksamaan yhteiskunnalle vaikka ne asiat onkin itse hankkittuja

Jos ihminen napsii ns viikon loppuna pari kolme pulloo kirkasta siitä ei tule onkelmia mutta kun sekin on joka päiväistä

Jotenka ei siitäkään tarvii kenenkään remeltää jos ihminen napsii viikonloppuna se olkoot jokahisen oma asia

Kuten eräs mainos sanoo koska minä haluan soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

 

21 vastausta artikkeliin “Asia josta ei saisi kirjoittaa kirjoitan silti”

  1. Ehkäpä jos uusi oikeistohallitus ja libertaristit olisivat olleet vähän fiksumpia ja vastuullisempia, olisivat he lähteneet rakentamaan kokonaisvaltaisempaa päihdepolitiikkaa, jonka osana terveydenhuoltoon nämä kyselylomakkeet vaikka sähköisiksi, jotta sitten ihminen itse ilman lääkäreiden resurssien viemistä turhaan, voisi tunnistautua/ kirjautua terveydenhuollon järjestelmään täyttelemään itse alkoholin sekä päihteiden käyttöön liittyvät kyselylomakkeet, joiden täyttelyiden jälkeen järjestelmä ilmoittaisi välittömästi, onko ihmisellä alkoholiongelma/ juoko liian usein ja liian paljon — ja ongelmainen saisi ilman lääkäreiden resurssien viemistä suoraa järjestelmältä vastauksen sekä toiminta-ohjeen, mitä steppejä seuraavaksi.

  2. Tupakoinnin lopettamiseen joku ohje voisi olla vaikkapa:

    Askelmerkit tupakkariippuvuudesta irtaantumiseen.

    1. Kun lähdet ostamaan tupakkia, ostakin irtokarkkia joka kerta niissä tilanteissa, joissa ostaisit tai kävisit hakemassa lisää tupakkaa.

    2. Kohtele irtokarkkia kuin se olisi tupakkia, eli laittele karkkia taskuihin ja ota sitä aina mukaan ulos ja sinne, missä poltat; ja kun sitten alat käärimään sätkää, otatkin karkin pussista, jota imeskelet.

    3. Käytä irtokarkkia tupakan korvikkeena noin 100 päivän ajan.

    Vaihe 2:

    A) Kun lähdet ostamaan kauppaan irtokarkkia, jolla olet korvannut tupakan, ostakin minttupastilleja tai ksylitol-purkkaa.

    B) Kohtele pastilleja / purkkaa kuin se olisi irtokarkkia, eli pakkaa aina purkkaa/ pastilleja mukaan taskuun kuten karkkia pakkasit tupakin korvikkeeksi.

    C) Käytä pastilleja/ purkkaa noin 100 päivää, kunnes olet päässyt irti karkinhimosta.

    Vaihe 3.
    Varaa aika lääkärille ja keskustele lääkärisi kanssa kohtuullisesta pastllinkäytöstä tai purukumiriippuvuuden haitoista sekä anna lääkärin tarkistaa terveytesi samalla.

    1. Ehkäpä vaiheessa kolme (3) voisi myöskin omavalintaisesti harkita purkumin korvaamista vaikkapa jollakin maskuliinisen tervaisen tuoksuvalla tai muulla hyväntuoksuisella huulivoiteella, jota käyttää sekä sivelee huulilleen aina, kun tekisi mieli purkkaa/ pastilleja.

  3. Kun katselee liian läheltä ihmisten alkoholin käyttöä joka on lisääntynyt liian kanssa
    joka sitten onkin 24/7
    Ja tähän ei sovellu sanonta ”koska minä haluan” terv tepivaari

    1. Tottakai se paljon enemmän vaatisi, mutta tuo kirjoittamani yllä oli ikään kuin yritykseni mukailla tällaista oikeistoliberalistista aikuisen ihmisen omaan haluamiseen sekä vapauksiin nojaavaa ratkaisumallia, jossa aikuinen ihminen jätetään oman avuttomuutensa varaan sekä lätkäistään hänelle pikku tukku rahaa, jolla saa vähän lisää kaljaa ja tupakkia hankituksi.

      Jos itsekurin ja muun elämänhallinnan menettänyt jättää oikeistoliberalistisista poliittisista ponnisteluista huolimatta vaan edelleen menemättä työpaikalle, eivätkä rangaistukset eikä piiska tehoa, niin siinäpähän seuraavalla vasemmistohallituksella on taas satoa korjattavanaan.

  4. Kun ihminen elää elon aikansa ehtoota on aivan selvä asia että alkoholi siihen ei ole paras mahdollinen asia

    Mutta kuitenkin ihannoidaan tuota alkoholia liiankin kanssa se ei asiaa auta yhtään

    Ja moniko lapsi tietää vaikka isän äidin juomisista liian harva ja nyt en puhu mistään pikku juomisista joihin mm iltakonjakki kuuluu

    Nyt puhun niistä joiden määrä on kasvanut eniten ja joilla menee vähintään kaksi litran pulloa kirkasta päivässä terv tepivaari

  5. Olen kokonaan kirjoittanut avaukseni niistä ihmisistä jotka ovatkin n 80 vuotiaita eli eivät ole työelämässä enää

    Siellä taas monasti lyödään lappu kouraan ja sanotaan ei tarvii huomenna tulla työmaalle lainkaan

  6. Niin, tämä hallitus onkin pikkuporvareiden ihmisyydelle sekä materialismille omistettu, jossa olennaisinta on murskata ja mitätöidä sekä karkottaa Suomesta kaikki marginaaliryhmät, vähemmistöt sekä maahanmuuttajat.

      1. Jälleen kommentti aiheeseen liittymättä, kun JuhaK ei malta olla saalistamatta Liisaa. Osaisiko Juhak tässäkään bloginavauksessa ottaa kantaa itse blogin aiheeseen???????

        1. Jos sepustelet potaskaa, sitä kommentoidaan.
          Ei tuo sinun potaskasikaan aiheeseen liittynyt.

  7. Minä olen lopettanut viinan juonnin jo kauan sitten, oikeastaan en ehtinyt kunnolla aloittamaankaan. Tupakinpoltto meni samoin, sitä sitten tuli ehkä liikaakin harrastettua. Tehkööt kukin niinkuin parhaaksi näkee, minä en ala neuvojaksi, kyllä niitä sitten lääkärit kertovat.

    1. Tuskinpa estää alkoholi vaan vaihtuu pontikaksi siinä jää verotkin valtiolta pois terv tepivaari

  8. Kaikki on suhteellista.
    Potilas olilääkärissä ja lääkäri sanoi: Jos jätätte viinan, laulun ja naiset, voitte elää jopa 3 kuukautta kauemmin.
    Potilas vastasi: Ja minkähän takia…

  9. Dekadenssin ihannointi Velttovirtasineen on dinosaurusten hommaa, minä nautin herkkuteetä, maustekahveja, (kasvis)herkkuja sekä sellaisia läheisyyden ja tunnetason yhteyksiä, joista itse saan värinöitä, lämmintä tunnelmaa sekä älyllistä stimulia, joka on noin kuusitoista kertaa kiehtovampaa sekä antavampaa kuin seksi vaikkapa 🙂

    1. Eräs viime-aikojen ehdottomista tee-suosikeistani: Forsmanin ”Indian Chai” musta tee, jossa 83% mustaa intialaista teetä, 9% mateta sekä 6% kookosrouhetta.

      Erittäin, erittäin herkullinen ja pyöreän täyteläinen, pehmeän aromikas tee.

  10. Ei kuulu mun juomiin alko jos ei sitten kyllä teekään kahvi kuuluu terv tepivaari

  11. 83-vuotias isäni ottaa konjakkisnapsin ennen nukkumaanmenoa ja saunan päälle joskus yhden oluen, mutta vain sen yhden.

  12. Noinhan sen pitää olla mutta toisille se yksi onkin litran pullo terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *