Se on sitten näinkin

On se vaan kumma asia että päästäkseen kuninkaaksi pitää ruunata eihän siihen muuten pala rahaa

Noin sitten kävi enkkujen kuninkaalllekkin se ruunattiin kunnon messuin mutta näin kävi

Kyllä varmaan kaikki sen tietää kun jokin ruunataan meillä Tampereella se ruunaaminen on aivan eri juttu mitä se oikeasti on

Eikä sitä tehdä miehille vaan poika hevosille mutta tuo ruunaaminen on sama asia meillä kun toisilla kruunaaminen

No ei sitä kuninkasta ruunattu muualla kun Tampereella kun eihän meillä ole edes prismaa vaan sekin on oikeasti risma

Mutta pitkä veteiset oli tuon kuninkaan ruunaaminen katsoin hetken ja totesin ei oo mun juttujani lainkaan soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

14 vastausta artikkeliin “Se on sitten näinkin”

  1. Aikoinaan Napoleon kruunasi itse itsensä Ranskan keisariksi niin säästyivät turhilta muodollisuuksista. 🙂

  2. Ei paljon kruunajaiset kiinnosta monia, useat jopa pitävät jotenkin tuomittavana monimutkaisia ja loistokkaita seremonioita. Meillä emäntä niinkuin arvelen että moni muukin jo kypsän iän saavuttanut naishenkilö on katsonut keskittyneesti, ei kuule jos hänelle jotain sanoo.
    Mutta kulttuurimme on nuori, taustamme metsässä ja pelloilla vielä lähellä, sitä taustaa vasten on helppo ymmärtää että monia enemmän kiinnostaa pesäpallo, akankanto ja ilmaiset ämpärit.

  3. No ei kyllä minuakaan kiinnosta puu pennin vertaa kuten kirjoitin pätkän katsoin eikä ollut kyllä mun juttuni lainkaan terv tepivaari

  4. Charlesin kohdalla voidaan kai sanoa, että odottavan aika on pitkä mutta kärsivällisyys palkitaan 😁

    1. Odottavan ajasta tulee mieleeni tositapaus jossa keski-ikäinen pariskunta sai ostettua halvalla asunnon. Mutta myyjän ehto kaupoille oli että hänen mummo saa asua asunnossa loppuelämänsä ja vasta mummon kuoltua pariskunta saa muuttaa asuntoon. No, mummo eli 107-vuotiaaksi ja pariskunta mies ja nainen ehtivät kuolla sitä ennen.

      Sori Tepi että laitoin vähän aiheen sivusta, mutta en voinut vastustaa kiusausta 😉

      1. No Timo sen kun laitat vaikka ei sivua blogi aihiota terv tepivaari

  5. Katsoin jonku 5 minuuttia sivusilmällä.

    Myöhemmin kuulin uutisista että kuninkaan kunniaksi poliisi oli hajottanut ja estänyt tasavaltalaisten rauhanomaisen mielenosoituksen toiselta puolen Lontoota.

    Melkoisen heikko on kuningas jos ei kestä muutamaa sataa mielenosoittajaa.

  6. No britti on aika huono noissa asioissa eikä taida edes muuttua terv tepivaari

  7. Katsoin eilisen paljon kertovan dokumentin Charlesista ja koluuntumisesta kuninkaaksi sekä nyt koko kruunajaisjuhlan.

    Se on upea kavalkadi brittiläistä historiankirjoitusta, jonka kaikkien pitäisi jollakin tavalla tuntea, että ymmärtäisi, miksi he toimivat noin kuin toimivat.
    Äärimmäisen tarkka protokolla, joka periytyy satojen vuosien takaa, jopa 1300- luvulta.
    Silmiin pistävää on järjestelmä, omaperäisyys, kuri, johdonmukaisuus, koulutuksen arvostus, puhe/väittelytaito, maailmanlaajuinen kansainyhteisöllinen historia ja sen kunnioitus, joka näkyi monikulttuurisena murenemisesta huolimatta sekä voimakas brittiläinen isänmaalisuus.
    Juhlallisuuksien musiikki oli mestarisuorius, solisteineen, kuoroineen urkuteoksineen.

    Brittien monarkia on samalla valtava maailmanlaajuinen business ja PR niin kuin muidenkin kunikaallisten Monaco ml..Loistava business.

    Ja, jotta ymmärtää heitä ja tapaa toimia, pitää itse visiteerata Isossa Britaniassa ristiin rastiin.

  8. Eipa ne asiat siellä ole kovinkaan korkealla tasolla kun katsoo kansan mahdollisuutta vaikuttaa oikeasti asioihin
    Ja vaikka kuninkaalla ei siellä ole kovin suurta paino arvoa niin silti siellä kuunnellaan kuninkaan mielipidettä terv tepivaari

  9. Ei mitään jännää kun perijä saa perinnön ja harva osaa sitä käyttää.

  10. En oikein pidä älykkäänä sellasta joka elättää yhtä sukua vuosituhannet olipa maa mikä hyvänsä terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *