16 vastausta artikkeliin “Edustaako ulkoministeri Suomea?”

    1. Niin. Valtonen on hoitamassa Davosissa ulkoministerin tehtäviä, ei esittelemässä naismuotia.

      Eiköhän meillä jo viimekaudella saatu tarpeeksi erään ministerin pitämistä muotinäytöksistä ja kansikuvaposeerauksista.

      Ps. Eikö pipo ole juuri oikea päähine noissa oloissa?

  1. Olipa hyvä, että tuollainen ”skandaali” tapahtui. En muutoin olisi tiennytkään millainen on Alesander Stubbin vaalipipo.

    Närkästyjätkin olivat parasta ykkösketjua. Kepun Mikko Kärnä ja demari”vaikuttaja” Olli-Pekka Koljonen.

    1. On muutoin ihan tyylikkään näköinen pipo, toisin kuin aiemmissa pipokeisseissä.

  2. Väärin tehty Valtoselta mutta selvä että herkullinen töppäys heille joilla on mieli tehdä kärpäsestä härkänen.

  3. Kärpäsestä tehdään taas härkästä.

    Elina on erittäin hyvä ulkoministeri Suomelle – päinvastoin kuin vaikkapa edeltäjänsä tai Tuomioja.

  4. Ei voi kuin todeta, että joillakin on todella yliherkkä tuo ideologinen ”nahka”.
    Eivät edellisen pääministerin bilehiletys-some ja ”jauhojengi”-puuhastelut mitenkään häirinneet, mutta yksi pipo kaataa maailman.

  5. Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö (kok).

    Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok).

    Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok).

    Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok).

    Suomen tuleva tasavallan presidentti Alex Stubb (kok)?

  6. Pipologopaniikki on suomalaisten kansallinen, ellei peräti geneettinen erityispiirre.

    Mutta se onnistui. Valtonen sai hurjan haloon aikaiseksi ja nyt tuhannessa mediassa on maksuton Stubb-mainos.

      1. Kyllä se punademulla kateeksi käy, kun eivät itse vastaavaa keksineet.

  7. Aikanaan Soini taisi harrastaa ulkoministerimatkalla asiaan kuulumatonta ja siitäkin nousi haloo…

  8. Erikoista että Sanna Marin sai kännissä munailla mutta kun Elina laittaa lämpimän pipon päähän se on liikaa punaisille…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *