Ehdokas Halla-aho

– On puhunut eilisessä tentissä.
– Itse puhe-osa oli presidentillistä.
– Sivarina varoittaa sinisilmäisyydestä.
– Kiina-riippuvuudesta omavaraisuuteen joka työllistäisi.
– Maahanmuutto jäi käsittelemättä.
– Lapsikysymys yllätti ja jäi vastaamatta.
Lähteekö kannatus nykyisestä nousuun?

50 vastausta artikkeliin “Ehdokas Halla-aho”

  1. Katsoin esittely osuuden ja se tavanomainen ulkopolitiikan jaaritus oli oli siinä- suorastaan tylsyyden huippu kuin mies itsekin.
    Toisella kanavavalla meni eräs hyvä poliisisarja.
    Kurkistin ennen sen loppua Yle-1 ja siellä tämä tylsä naama puhui jotain käsittämätöntä soopaa EU:sta ja EU:sta yleensä ml. Ukrainan siihen liittymishaluista. Oli kun Orban tai Venetsuelan ”keisari” tai putin puhuisi. Töllö kiinni. Suomen surkein tv- kasvo oli puhunut – vain pesuille.
    Tuli mieleen, että esitys oli kuin tarkoitus sille, että älkää vain minua äänestäkö- en todellakaan halua, eikä Hilla erityisesti halua minua pressaksi.
    Äänestäkää Stubbia tai vaikka oikeasti pressaksi haluavia Haavistoa tai vaikka Urpilaista

    1. Että sellasta sitten tällä kertaa…

      Viiltävä analyysi kertoo kyllä jostain, mutta ei Halla-ahosta, eikä Halla-ahon esiintymisestä.

        1. Punademua korpeaa, kun Halla-Aho pärjäsi.
          Ei demujen kannatus tuolla räksytykselläkään nouse, vaan tippuu.

    2. En äänestä ketään noista syynä ettei he ole kenestäkään maan päämieheksi terv tepivaari

  2. Kirjoitin minäkin tämän kommenttini tänne oikean otsikon alle uusiksi.

    Katselen juuri YLE1ssä ohjelmaa jossa kaksi politiikan analysoinnin ammattilaista ruotii Hallan eilistä tenttiä. Sellainen kuva minulle tulee kun vertaan Heikin tuntemuksia ja heidän tarinoitaan että yksi puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä

  3. Saattaa vähän analyysin vaikuttaa se onko ylipäätään väijynyt telkkarista pätkän jota analysoi.

    1. Ei vaikuta. Yleiskuvan sai heti kättelyssä. Mutta kieltämättä äärimmäinen antipatia koko hänen periaatteellisen maailmankuvan nihilisitisyyteen vaikuttaa.

  4. Katselin ohjelmaa areenasta, mutta ei uskalla eikä parane Halla-Ahoa analysoida. Todettakoon vaan, että Halla-Aho tietää, ettei suomalaisille tarvitse aukiselitellä asioita, mutta hän tekee niin kuitenkin. Hän myös omaa subliimia kaukonäköä sekä muuta ylivertaisuutta, jonka varjolla hän voi piikitellä, syyttää sekä haukkua suomalaisia sinisilmäisiksi.
    Tulkoon pyhä ja koskematon messias sekä hänen suojellut ja turvatut opetuslapsensa.

    Ja onpas huojentavaa, kun jäljellä on vielä niin monta muuta maltillisempaa ja raikkaampaa ehdokasta tentittävänä, niin pääsee tämän jälkeen rentouttamaan hartiat.

    1. Liisalle plussat että niin hienosti osasi Hall-ahoa moittia, karkeampaan ja päällekäyvempään kritiikkiin olen täällä tottunut oli sitten kyseessä Urpilainen tai Halla.

      1. Ei parane kritisoida. Mutta tenttiä katsellessani huomasin toivovani, että itseään lähisuhdeväkivaltaa kokeneeseen vertaava ja suomalaisia syyttelevä Halla-Aho keskittyisi presidentillisiin asioihin eikä omaan itseensä ja uhrikokemukseensa.

  5. Halla-aho pitäytyy realismissa ja esitti erittäin hyviä näkökantoja niin Venäjän, Ukrainan kuin myös Kiinan suhteen.

    Hyvää analyysia myös Natosta ja jäsenyyden vaikutuksesta Suomeen.

    Kaiken lisäksi Halla-aho on keksinyt ikiliikkujan joka sai aiemmin toimittelijat hieman yksinkertaisilta, nyt jo suorastaan tyhmiltä.

  6. On pelottavaa ja epäuskottavaa, että mukamas sananvapauden ja turvallisuuden puolesta agitoiva hahmo sietää tosiasiallisesti erimielisten sananvapautta sekä halua turvalliseen tilaan niin huonosti, että pilkkaa jopa kampanjassaan ihmisten tarpeita.
    Tämän blogialustan moderaattorit puhuvat sekä edustavat realistisemmin sananvapauden toteutumista kuin Halla-Aho.

    1. Minulla on henkilöhistoriassani liian tuoreena kokemus introvertista itsensä minuun ja muihin nähden ylivertaiseksi kokevasta introvertista, joka ei siedä toisten vapaata tahtoa, itseensä kohdistuvaa torjuntaa eikä minkäänlaista kritiikkiä, vaan rankaisee ja kostaa muille sitä, kun ihmiset eivät taivu hänen mielivaltaan.

      Tällaiset ihmistyypit ovat pelottavia ja ulospäin ylireagoivia, arvaamattomia sekä toisille kylmästi kostamaan taipuvaisia, ihan omaa näyttämisen ja vallanhaluisuuttaan.
      He oikeuttavat toki itse itselleen oman rikollisuuden, mutta eivät salli kanssaihmisille sananvapautta tai samanlaatuisia oikeuksia/ vapauksia/ tarpeita kuin itselleen, vaan nämä ihmistyypit toteavat ylimielisesti omista virheistään, että muiden ihmisten ja Suomen kansalaisten tehtävä on päästä yli menneisyyden tapahtumista heidänkin puolestaan.

      Mutta kuitenkin, kuten tässäkin tapauksessa, koko kampanja perustuu sille, että muiden olisi pitänyt osata tietää paremmin ja hänellä on oikeus vähätellä sekä haukkua ihmisten tarpeita ja sinisilmäisyyttä.

      Siksi Jussi Halla-Ahon kuunteleminen on itselleni ahdistavaa.

    1. Lehtola lienee astunut korkin päälle rähinäviinaa hörpätessään?

  7. Jouduttuani itse pakenemaan tällaista ihmistyyppiä lukollisen vessaoven taakse paholaisen ottaessa hänestä vallan kesken täysin rauhanomaisen illanvieton (jolloin ilmeisesti elehdin väärällä tavoin/ sanoin jotakin väärää, jonka vuoksi jouduin pelkäämään niin, että mietin uskallanko edes soittaa apua vai osaanko hämätä toista niin, että pääsen asunnosta turvallisesti ulos), en voi kuin korostaa sitä, miten perustavan tärkeää on ihmisten välinen aito luottamus sekä luotettavuus, jota myös ehdottomasti vaadin presidentiltä henkilönä.

      1. Niin, Mika, trollaamisestasi huolimatta en muuta kantaani, näkemystäni enkä kokemustani sen suhteen, että Vennamolais-Soinilainen kansanomainen pölhöpopulismi on ihanan lämmintä ja harmitonta verrattuna tämän tason ”substanssiin”.

        1. Minua huvittaa kun eräät täällä tekevät Halla-ahosta syyllisen omiin ongelmiinsa.
          Mutta kai sitä nyt täytyy sitten todeta, että Halla-aho päivässä pitää lääkärin loitolla.

          1. Olen kuvaillut ihmistyyppiä, kertonut millaisena ehdokkaan kaltaisen ihmistyypin koen, that is it.

            Levätkäähän laakereilla ja lopettakaa idioottimainen minun kimppuun käyminen, minulla on täysi oikeus sekä vapaus ilmaista mielipiteeni sekä kertoa näkemykseni.

            1. ”Olen kuvaillut ihmistyyppiä, kertonut millaisena ehdokkaan kaltaisen ihmistyypin koen, that is it.”

              Ja tämä kertoo sinusta, ei ehdokkaasta.

              1. Mitä helvettiä sinä vänkäät mielipiteenvapaudestani. Woof-woof ja woof päivästä toiseen oikein koirakuvalla. Kiitos ja näkemiin.

              2. ”Mitä helvettiä sinä vänkäät mielipiteenvapaudestani. Woof-woof ja woof päivästä toiseen oikein koirakuvalla.”

                Olenko rajoittanut mielipiteenvapauttasi?

                Ja vielä päivästä toiseen?

                Voi tulla yllätyksenä, mutta en edes lue kommenttejasi kuin satunnaisesti.

                Kokemukseksi kertoo kuitenkin sinusta, ei ehdokkaasta.

                Niin se vaan on.

        2. Taitoi ottaa koville kun taannoin nostin esille erään trollaamisen muodon…?

        3. Ei ihme jos Liisa on joutunut pakenemaan lukkojen taakse. Kaikki älyä omaavat eivät tykkää olla paskan paiskojan kohteena.

    1. Selitäpä, miten tämä vuodatuksesi mitenkään liittyy blogin aiheeseen.
      Jostain oudosta syystä kun en sellaista kytkentää mitenkään kykene löytämään.

      1. En selitä. Kommentoi sinä itse avauksen aiheeseen herra hyvä. Kehu mestariasi älä minun sananvapauteeni puutu.

        1. ”Kehu mestariasi”??????????????
          Sinä olet tehnyt Halla-Ahosta jonkin ”mestarin” – en minä.
          Se, että jaaritat kaikenlaista asiaankuulumatonta potaskaa, kuvaa sinua – ei ketään muuta.
          Olisi jo aiheellista, että opettelisit pysymään asiassa sekopäisten itsetilitystesi sijaan.

          1. Ei sitten ollut mitään myönteistä sanottavaa oman puolueen ehdokkaasta, tämä selvä.

            Ja ei, mestarius ei ole minun fantasiamaailmani konstruktio, vaan olen vain lukenut täällä blogeilla eri hahmojen kommentteja sekä reflektoinut niistä.

          2. Taisi emäntä jättää ulkohäkin oven raolleen ja sessu livahti niskakarvat pystyssä merkkailemaan reviirinsä reunoja. Kusisitko lämmintä vettä vielä vähän niskaani?

              1. Oikein hieno juttu, ettei meidän tarvitse mennä käräjäoikeuteen vänkäämään siitä, olenko minä ehkä sittenkin pyytänyt jotakuta virtsaamaan päälleni.
                Siihenhän kunnianloukkaus-jutut päätyvät: syyllisen vetoomukseen siitä, ettei hän ole voinut olla varma, onko toinen sittenkin pyytänyt ja suorastaan toivonut joutuvansa rikoksen kohteeksi.

                Kannattaa olla myös todella varovainen hymiöiden suhteen, sillä Suomessa nekin tulkitaan oikeudessa rikoksen tekijän hyväksi.
                Hypoteettisesti jos vaikka tappaa toisen ja kirjoittaa uhrilleen kirjeen, jossa kertoo tehneensä vain sen mitä uhri pyysi, päättäen kirjeensä hymiöllä, niin silloinkin ehkäpä oikeus voi katsoa rikoksen tekijän syyttömäksi perusteella, että ei voida sanoa täysin varmaksi, onko rikoksen uhri toivonut joutuvansa murhatuksi.

                Sehän on tietysti väkivallan uhrinkin syy, että hänet pahoinpidellään, jos hän on itse provosoinut, niin tietysti ansaitsee tulla miehen hakkaamaksi.

  8. Kaksi pressahaastista putkeen Yleltä jossa minun yleisökysymykset pääsevät läpi, tässä pitää olla tosi ylpeä tai hävetä niin maan helmutisti.

    Halla-ahon hyväksi puoleksi voi sanoa sen, että tietää juuri tarkalleen mitä saa.

    Halla-ahon huonoksi puoleksi voi sanoa sen, että tietää juuri tarkalleen mitä saa.

    1. Mutta myönteisenä asianhaarana tällaisessa yhteiskunnan kannalta näen sen, että on kenties parempi/ turvallisempaa kun nämä ihmiset saavat kirjoitella nettiin sekä tehdä ääripolitiikkaa sisäisestä mustuudestaan sen sijaan, että ryhtyisivät vaikkapa koulu-ampujiksi.

      On siis varmaan hyvä, että he saavat tilaa puhua ja keskustella asioistaan.
      Lähellekään tätä ihmistä tai puoluetta en tule itse menemään, se on päivänselvää.

      1. ”Mutta myönteisenä asianhaarana tällaisessa yhteiskunnan kannalta näen sen, että on kenties parempi/ turvallisempaa kun nämä ihmiset saavat kirjoitella nettiin sekä tehdä ääripolitiikkaa sisäisestä mustuudestaan sen sijaan, että ryhtyisivät vaikkapa koulu-ampujiksi.’

        Ehkä on parempi että Liisa paiskoo täällä paskaansa älyä omaavien niskaan, kuin että alkaisi toteuttaa fantasioitaan muulla tavoin.

        1. Ja taas on eräs Savikivi taantunut kommentoimaan #laumavaistonvarassa.

          Kannattaa opetella suhtautumaan kriittisesti vaistomaiseen introvertiksi, persuksi tai muuksi identifioitumiseensa, sillä introvertin kaltaisilla käsitteillä ei välttämättä kuitenkaan ole kovin vankkaa tieteellistä perustaa, vaikka ne hyvin sopivatkin kuvaamaan tietynlaista ihmistyyppiä.

          Mutta kuten Mikko Ketovuori on osuvasti kuvannut, yksinään operoidessaan ihminen saattaa ollakin ihan älykäs, mutta laumavietin ottaessa mielestä vallan, on ihmisen käytös yhtä älykästä kuin kalaparven yksittäisellä uimarilla.
          Ja jos on kovin ankeriasmainen yksilö, on vaikea lähteä edes toivomaan että tämä kykenisi ottamaan itseään niskasta kiinni ryhdistäen itsensä.

          Kuunsirppi aamutaivaalla sen sijaan terävä kuin kaasupilvessä selällään kelluva siro femi-entiteetti ☺️

  9. Näin kun itse on kovin maanläheinen, etten sanoisi arjen harmaa niin Halla-ahossa kiehtoo se että hän on ilmeinen älykkö, ajattelija, poikkeaa muista ehdokkaista tässä. Eikä tätä pidä tulkita niin että ymmärtäisin kuka ehdokkaista olisi meille paras presidentti.

    1. ”Ns. normaaliajattelu lähtee siitä, että ihminen on järkevä yksilö, joka päättää asioistaan vastuullisesti ja harkintaan perustuen. Samaten asioilla on aina loogiset syynsä: Talousvaikeudet heijastuvat kuluttajaluottamukseen, pörssikursseihin ja asuntojenhintoihin. Sota saa ihmiset huolestumaan ja pelkäämään. Iloinen musiikki saa ihmiset hymyilemään ja houkuttelee heidät kulttuuritapahtumiin.

      Entäpä jos tämä ei pidäkään paikkaansa? Silloin seuraavat asiat ovat todennäköisesti totta: Ihminen on laumaeläin, joka peilaa mimeettisesti toisiaan ja pyrkii toimimaan kuviteltujen lauman sääntöjen mukaan. Oman elämänsä ratkaisut hän tekee tunteella, vaikka muuta itselleen väittääkin.

      Robert Prechterin (s. 1949-) sosionominen kulttuuri- ja talousteoria väittää, että talousvaikeuksiin ja laskeviin hintoihin vaikuttaa pessimistinen sosiaalinen mieliala, pelokkaat ihmiset aloittavat sotia, eikä musiikki tee kenestäkään iloista. Iloiset ja luottavaiset ihmiset sen sijaan käyvät kulttuuritapahtumissa.

      Tällä hetkellä elämme suurta hajaannuksen ja pelon aikaa. Ihmiset ovat pelokkaita, vihaisia ja etsivät mielellään skandaaleja. Ääri-ilmiöt ja erikoisuuden tavoittelu on saavuttamassa huippunsa. Poliitikot huutavat toisilleen samalla kun tulevaisuus näyttää epävarmalle. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut. Esimerkiksi 1980-luku oli optimistista aikaa. Se näkyi muodissa ja kuului musiikissa sekä ilmeni ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

      Prechterin mukaan aikakaudet ovat sidoksissa ihmisjoukon kollektiiviseen sosiaaliseen mielialaan, joka elää jatkuvasti ajassa. Luonteeltaan sosiaalinen mieliala on esitietoinen, huomaamaton ja syklinen. Koska sitä ei yleensä huomata, siitä ei myöskään voida oppia. Näin historia tulee toistaneeksi itseään säännöllisesti. Muistuttaako aikamme jotenkin Babylon Berlin -sarjan 1930-lukua?

      Tulkoon varoitettua: arvoton toiminta ei tuota arvoa. Prechterin mukaan deflatorinen lama tulee katkaisemaan nykyaikaisen hybriksen eli liioittelun ja velalla elämisen. Hyvä puoli tässä on se, että samalla ihmiset joutuvat pohtimaan arvojaan. Uusi optimismi kun kukoistaa parhaiten yleensä niukoissa ja vaikeissakin olosuhteissa. Tätä sanotaan kiitollisuudeksi.”

      Mikko Ketovuori — Ihminen laumaeläimenä, Uusisuomen puheenvuorossa 29.6.2023.

  10. Niimpä. Onneksi jokunen oikea analyysi ilman kanssakommentoijan halveeraamista. Halla-ahokin sallii erimielisyyden kunhan ei käy henklön persoonaan sillä hänelläkin on näköjään rajansa.

  11. No itse tenttaajat ja arvostelijat vaihtuu ja niiden osuus jää aika koiranräksytykseksi. Kaipaisin enemmän ehdokkaan mahdolliseen tehtävänhoitoon liittyvää sillä se menneisyys kai tiedetään itse kunkin kohdalla.
    – Halla-aho opiskellut tarjoilijaksi-, opiskellut venäjää- jne. Venäjän taidosta saattaisi olla hyötyä jos joskus sillä se on rajanaapuri.

    1. Hyvin puhuttu koska itse samaa kaipaan, jonkinlaista hupia kai on pakko sisällyttää näihin tentteihin että kansa tykkää

    2. Kyllä Halla-ahon tentissä oltiin osin aivan presidentin tehtävän ytimessä sen jälkeen kun toimittaja lakkasi nolaamasta itseään 20 vuotta vanhoilla blogikirjoituksilla, no kuten aiemmin sanoin, Halla-aho keksi ikiliikkujan nimeltä scripta.

      Venäjä. Ukraina, Kiina, Nato jne.

      Taisi olla enemmän ” presidentillistä” asiaa kuin Urpilaisen vastaavassa.

      1. Olisiko mitenkään mahdollista että Halla olisi iän myötä kasvanut niin kuin monet 60-luvun stalinistit ja monet muutkin, itsekin olen?
        Älkääkä nyt ymmärtäkö Hallan puolusteluani niin että häntä äänestäisin.

        1. Ei Korppi sivarin silmää noki ( Stubb, Haavisto.)
          Tämä oli nyt vain tällainen rinnastus näihin kahteen, sillä he ovat poliittisine näkemyksineen aika lailla 1/1.teen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *