5 vastausta artikkeliin “Nousu uho”

  1. Soinilla on melko kitsaasti varaa neuvoa.

    Persuilla on tasan yhtä monta kansanedustajaa ja ministeriä tänään kuin oli eilenkin. Ei paljon kannata tuuliviirinä mennä.

  2. Timpe on aivan oikea mies puhumaan puoluejohdon vaihtamisesta. Tässä asiassahan Timpe kunnostautui vuonna 2017.

    Perussuomalaisten koko johto vaihtui. ”Pienenä” sivujuonteena Timpellä vaihtui myös koko puolue.

  3. Tässä hyvä analyysi perskutarallaatiporukasta/ US:

    ”Perussuomalaisten eurovaalikannatus oli 7,6 prosenttia. Se on suunnilleen sama luku, mihin puolue vajosi Timo Soinin vaalipetoksen johdosta. Soini osoittautui Sipilän hallituksessa tyhjäksi tynnyriksi, joka kolisi ja paukkui tippuessaan Korvatunturin rinnettä alas.

    Sama logiikka syö Riikka Purran kasvot.

    7-9 prosenttia on persujen peruskannatus, sillä lukuun sisältyvät kaikki Suomen rasistit, natsit ja piiloputinistit sekä mahdolliset terroristisolut. Ainoa puolue, jota Suomen äärioikeisto voi ja haluaa äänestää, ovat perussuomalaiset. Siksi puolueen luonteva kannatus on kymmenessä prosentissa.

    Kun odoteltiin eilen Yle-studion ennakkoäänien tulosta, sanoin, että mitä sitten, jos Li Anderssonin vetämänä vasemmistoliitto saa 20 prosenttia äänistä.

    Arvaus ei mennyt nappiin. Ennakkoäänitulos vasemmistoliitolle oli päälle 18.

    Li Anderssonin osuus 1,8 miljoonasta annetusta äänestä oli 13,5 prosenttia. Ja mikä parasta, se on enemmän kuin perussuomalaisten ja kristillisten ääniosuudet yhteensä.

    ”Suomen päivänpolitiikka menettää valovoimaisimman tähtensä Brysseliin. Se on harmi. Lohduttautua pitää ajatuksella, että ehkä Eurooppa tarvitsee enemmän Li Anderssonia kuin piskuisen Suomen ankkalammikko.

    Eurooppa tarvitsee pohjoisen valoa.

    Onnea ja menestystä Li Anderssonille Brysseliin! ”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *