Monella on mahdollisuus

Nimittäin siinä että aika iso porukka kykenee myös laskemaan kulutustaan tuon nousun tullessa

Samalla se myös laskee veron tuottoa valtiolle elikkä lasketaan sitä kulutusta vaikka n 15 % moni kykenee laskemaan tuon n 20 %

Silloin ne verotkin laskee jotka ei kuitenkaan tuota yhtään mitään vaan ovatkin vain laskennallisia ei todellisia

Mitä siinä vaiheessa tekee VVM tulisikos silloin myös järki käteen kun faktat tuleekin miinus merkillä merkittyjä veroja

Ans kattoo mitenkä asiassa käy seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

16 vastausta artikkeliin “Monella on mahdollisuus”

  1. Kaikki, mikä leikataan tavallisten ihmisten tuloista olivatpa ne tulot palkkoja, eläkkeitä, tukia tms on pois myös niiden tavaroiden tuotannosta, veroista, työstä jne. ja korvautavat havalla laadulla.
    Tämä hallitus on onnistunut luomaan eniten uutta työttömyyttä kuin mikään aikaisemin paitsi Viinanen.

  2. Tuo kulutuksen vähentäminen on hieno pointti Teuvon avauksessa. Tällä viikollahan tuli täyteen kulutuksen määrä minkä maapallo vuodessa kestää Suomen osalta.
    Heikin väite että kulutus jatkuisi entisellä tasolla tulojen laskiessa ostamalla saman verran mutta halvempaa ei taida aivan vedenpitävä olla

  3. Oikeistohallituksemme ei osaa laskea lopputulemaa.
    On hienoa että kulutus laskee, mutta se kaikki on poissa tuotannolta ja poissa on myös alvit ja niin edelleen poissa on myös ne työpaikat.
    Vähällä rahalla ostetaan halvinta ja se on sitten usein sitä halpatuontia joka edelleen lisää kotimaista työttömyyttä
    kun ostamme tuontikamaa.

    1. Vihreät eivät tykkäisi näistä tarinoista missä lopputulema leikkauksesta on että kulutus ei laske.
      Sellaistakin väitetään että köyhän ei kannata ostaa halpaa.

      1. Matti osui vanhalla viisaudella asian ytimeen.
        Minulla kun kävi se haaveri viime kesän lopulla; alkusyksyn hoitelin vammojani ja 4.12.2023 pääsin lääkäriin, kuulokokeet jne. 17.1. uusi lääkärinreissu, kuulokojeen valinta ja 9.4. kuulolaite ja lopulliset säädöt.
        Sain siis ns ”älykuulolaitteen”, säätöjen jälkeen ei minunn tarvitse kuin suorittaa pariston vaihto, muuten laitteisto säätelee mm taustamelua yms. Aivan ehdoton laitteisto.
        Puhelimen kanssa laite toimii; kun puhelin hälyttää, ei minun tarvitse kuin avata puhelu ja puhelin saa olla edelleen rintataskussani puhelun ajan.
        Laite on ns korvantaustalaitteisto; WIDEX EVOKE ja lähestulkoon huomaamaton. Jos kärsisin pitää pitkähköä tukkaa, laitteisto olisi täysin huomaamaton. Vaan kun minun kohdallani on niin, että kuuden viikon välein parturi siistii tukkani ja siten ei laitetta voi hiustupsuin peitellä, joten siis näkyköön mitä näkyy; pitkätukkaiseksi en ala. En ole koskaan edes omistanut kampaakaan, ei ole ollut tarvetta.
        Laitteisto maksoi 2400,00 euroa, lisäksi kolme lääkärikäyntiä ja loppusummaksi muodostui n 3000,00 euroa.
        Hyvä oli vanha laitteistoni, missä lieneekään mutta uusi on todella hyvä.
        Se Tallinkilla tapahtunut onnettomuus; sen tekivät autokannella pöydässäni istuneet kolme suomalaista, menihän minulta jonkinverran rahanarvoista kun siihen autokannen turkkipellille minut kaadettiin mutta onneksi lompakkoni jäi jotenkin alleni ja säilyi.
        Vartijat ja minut sitonut perämies ilmeisesti luulivat minua humalaiseksi, he kun eivät saa puhalluttaa, sitävastoin maissa ampparihenkilöstö ja rajavartiosto minut kyllä puhalluttivat, tulos 00,00.
        No, homma on ohi ja kevättä vietellään ja kesäkin tullee.

        1. Köyhän ei kannata ostaa halpaa … jatkoa edelliseen.
          Siinä viimevuotisessa ”rytäkässäni” hävisi myöskin puhelimeni; siis, uusi oli hankittava.
          Helppohan se homma oli, vuosikymmenet Aple on ollut puhelimeni ja niin nytkin. Tuli hankituksi Aple 15 5g, se kun oli ehdoton ja luotettava kokemukseni vuosien varrella.
          Hintaahan tuolle tuli liki tonnin mutta … kokemukseni asettivat vahvan puollon hankinnalleni.
          Kiinalaiset kyllä myyvät mitä ihmeellisempiä puhelinmalleja kuten esim halpispuhelimet, esimerkkinä vaikkapa Uleofone Armory; ”militarlookkinen” halpishärpäke, jota ei saa edes päivitettyä. Toki sillä saa kuvattua vaikka veden alla, ainakin mainosten mukaan mutta mitäpä minä siellä pinnan alla tekisin.
          Puhelin on minulle vain arkipäivää helpottava väline, ei mikään kamera, eikä mikään muotoilullaan vetoava jonninjoutavuus.
          Monia muitakin vastaavia löytyy vaikka miten.
          Kokemusten perusteella muotoutunut luotettava väline pitää paikkansa vuosikymmenestä toiseen.

  4. Ostin 30 vuotta sitten Tukholmasta puolipitkän kääntötakin merkki ”Bison”. Maksoi nykyrahassa ”tonnin”.
    Vetoketju sama, hihojen resoriin nahkaympärys. Muuten täysin nykyaikainen ja ehjä takki. Ei ole kenelläkään muulla.

    Toinen; ”Partioaitan” hupullinen retkeilytakki. Ikä n. 15 v. ja kuin uusi. Maksoi maltaita.

    Jos päivähintaa tuotteelle maksaa ( kirjapidollinen poisto) ei ole montaakaan centtiä.

  5. Viinanenhan oli paljon kirottu ja lopulta kehuttu poliitikko, joka sittemmin menetti järkensä.

      1. Iiirohan asuukin Lahden ankkurissa tai ainakin asui. Vielä 80-luvulla veskun vesi oli niin saastaista ettei siinä kannattanut edes uida, mutta nyttemmin paljon puhtaampaa niistä ajoista. Työtä on kuitenkin vielä.

  6. ”Kulutamme kansainvälisesti verraten selvästi enemmän luonnonresurssejamme. Valtaosa kulutuksesta on soran ja hiekan käyttöä”.

    Siitäkin huolimatta meillä on maantiet pirun huonossa kunnossa.

  7. Teiden kunto on aivan alaarvoisessa kunnossa mutta tuo ylikulutus on asia sinänsä

    En vaan tiedä missä olisin tuon kulutuksen rajan rikkonut no ostinpa tuossa kolme pakettia kalsareita jospa se katsotaan ylikulutukseksi

    Niissä paketeissa oli kolmet

    Mutta eipä tarvii pestä heti kuten erään jolla on vain yhdet kalsarit terv tepivaari

  8. Köyhän ei kannata ostaa halpaa … jatkoa edelliseen.
    Siinä viimevuotisessa ”rytäkässäni” hävisi myöskin puhelimeni; siis, uusi oli hankittava.
    Helppohan se homma oli, vuosikymmenet Apple on ollut puhelimeni ja niin nytkin. Tuli hankituksi Apple 15 5g, se kun oli ehdoton ja luotettava kokemukseni vuosien varrella.
    Hintaahan tuolle tuli liki tonnin mutta … kokemukseni asettivat vahvan puollon hankinnalleni.
    Kiinalaiset kyllä myyvät mitä ihmeellisempiä puhelinmalleja kuten esim halpispuhelimet, esimerkkinä vaikkapa Uleofone Armory; ”militarlookkinen” halpishärpäke, jota ei saa edes päivitettyä. Toki sillä saa kuvattua vaikka veden alla, ainakin mainosten mukaan mutta mitäpä minä siellä pinnan alla tekisin.
    Puhelin on minulle vain arkipäivää helpottava väline, ei mikään kamera, eikä mikään muotoilullaan vetoava jonninjoutavuus.
    Monia muitakin vastaavia löytyy vaikka miten.
    Kokemusten perusteella muotoutunut luotettava väline pitää paikkansa vuosikymmenestä toiseen.

  9. Meillä kaikilla on mahdollisuus, otetaampa esimerkki. Meitä kai täällä Suomessa on jotakuinkin 5,5 miljoonaa ja kaikki antavat euron, eikös se ole silloin 5,5 miljoonaa euroa. Se ei tietenkään ole mahdollista, koska meitä on sairaita ja kaikkea muuta. Mutta puolet porukasta maksaa, mutta maksaa kaksi euroa. Minulla on kamalan huono laskupää, mutta eiköhän se ole sama, kuin edellä. Siis kaikki on vaan mielikuvista kiinni.

  10. Käytetty laatutuote pesee uuden halpatuotteen melkein joka maailman asiassa. Oli puhe vaatteista tai tietokoneista.

    Kun itse noita käytettyjä kasaan, kauppaan ja lahjoitan, kyllä sen huomaa että laatutuote tekee kauppansa. Ainakin jos hinta on oikea.

    Vähän sääli katsoa nyt kun käytetyistä tulee yhä isompi bisnes minkälaisilla riistohinnoilla niitäkin kaupataan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *