Kun sanotaan, että terve valtiontalous on ainut tapa jolla pystytään sairaat ja sellaiset kansalaiset pitämään kyydissä mukana jotka apua yhteiskunnalta tarvitsevat.
Näin olen aina uskonut minäkin ja uskon vakaasti jatkossakin, mutta enemmistö kansasta ei tähän usko, sillä hallituksen pyrkimykset tasapainottaa velkainen valtiontalous tulojen ja menojen osalta saa ankaraa vastustusta noin 60% maamme köyhistä kansalaisista.
En tiedä kyllä minkälaisen järjenjuoksun tämä 60% kansasta omaa ( Gallup ) kun he kuvittelevat että kakku kasvaa vain syömällä ja pelto tuottaa satoa puhumalla paskaa pellonpientareella.
Kun hallitus tekee päätöksiään maamme velkakierteen katkaisemiseksi, niin näitä toimia kun tämä köyhälistö vastustaa, niin samalla he tulevat myös kaventamaan tulevaa leipäänsä, sillä velkainen kansantalous ei kykene heitäkään kyykystä nostamaan.
Tämä 60% kansasta kohdistaakin nyt vihansa, kuinkas muuten kuin perussuomalaisiin ja kun oppositiolla ei ole mitään vaihtoehtoa tarjota nykyiselle hallituspolitiikalle, niin ristiinnaulitaan nyt perussuomalaiset keskimmäiselle ristille Gol…..Arkadianmäelle, sillähän se köyhäkin nousee kyykystään leveämmän pöydän ääreen kun suurin syntisäkki, eli perussuomalaiset roikkuu ristillä.
Suotta tässä nyt haetaan syylliseksi nykyiseen tilanteeseemme sotaa Ukrainassa, eikä liioin korkeita velanhoitokustannuksia, puhumattakaan suhdanteista, sillä syyllinen istuu saksineen rahakirstun päällä väittäen, että hän käyttää saksiaan siksi, että teidän lapsillanne ja lapsenlapsillanne olisi yhteiskunta parempi kuin mitä se nyt on.
Jos perussuomalaiset olisivat valinneet kaksi vuotta sitten opposition hallituksen asemasta, niin kannatuksemme olisi varmasti tapissaan, mutta kansantalous olisi ajettu muiden toimesta niin Kreikan kuin myös Ruotsin tielle, tämä on taivahan tosi, vaikka ei sitä vielä näytä enemmistä kansasta ainakaan Galluppien valossa sisäistävän itselleen.
Eikä tässä nyt, olipa Gallupit mitä hyvänsä meidän perussuomalaisten osalta, niin lähdetä linjamuutoksiin, viedään hallitusohjelma maaliin kuten on kolmen muun hallituspuolueen kanssa sovittu ja ollaan ruikuttajien kusitolppana jatkossakin. Sen vielä sanon näille ruikuttajille, että kun pitävät perussuomalaisia omana kusitolppanaan, niin tyhmyyttään kusaisevatkin omille kintuilleen….hetken se lämmittää mutta……..
Persujen kannatus näkyy kovasti laskevan edelleen?
Ainakaan populistiseksi puolueeksi nykyistä Purran johtamaa PS:ää ei voi haukkua.
Nykyinen PS on pystynyt tekemään kovia ja epäsuosittuja päätöksiä turvatakseen hyvinvointivaltion rahoitusta pitemmällä aikavälillä, eikä ole ryhtynyt tekemään lyhytnäköistä populistista politiikkaa vain parantaakseen kannatustaan. Saas nähdä löytyykö seuraavasta hallituksesta yhtä suoraselkäisiä vastuunkantajia, vai ottaako se populistisesti ”rahaa on” – linjan ja ostaa lainarahalla kannatusta, vaikka tuollainen lyhytnäköinen politiikka johtaakin hyvinvointivaltion rahoituksen romahtamisen hieman pidemmällä aikavälillä.
Saas nähdä että kääntyykö tämä persujen syyllistäminen ja ajojahti kaikesta maan ja taivaan väliltä seuraavana kahtena vuotena näitä hyeenalaumoja itseään vastaan.
Joku moraalinen tolkku luulisi vielä kansalaisillakin olevan, että ei totuudenpuhujaa ammuttaisi.
Kaksi vuotta sitten olleiden eduskuntavaalien aikainen kannatuksemme on pudonnut n. puoleen. ( Gallup )
Sen mitä minä nyt ajattelen, niin ne jotka ovat hypänneet pois perussuomalaisten jalaksilta, niin paras maininta heistä olisi, että he uskovat näköjään taas vasemmistolaiseen joulupukkiin, vaikka edellisenkin vasemmistopukin lahjat tuntuu vielä pitkään ruoskaniskuina heidän selkäpiissään.
Nyt kauhistellaan sitä, että perussuomalaiset ovat vallanneet somekanavat ja näitä sitten kutsutaan vihapuheeksi.
Mutta sehän on ihan ymmärretävää, että perussuomalaiset ovat niillä alustoilla aktiivisia jossa he saavat äänesä kuuluvaksi, sillä valtamedia ei näitä julki tuo muuta kuin aina negatiivisessa valossa.
Ne tuntuvat tietenkin muiden puolueiden ja median mielestä vihapuheelta, koska he itse haluavat niiden olevan pois kansan silmistä ja mielestä omaa monikulttuurisuuden ilosanomaa ja kaikensallimisen uskontoa julistaen yhtenä totuutena.
Saksassahan jo kieleettiin maan suurin oppositiopuole muka vaarallisena demokratialle ja hyvää matkaa ollaan tähän menossa meilläkin perussuomalaisten kohdalla.
Maahanmuttopolitiikka on ollut monille syy äänestää PS:ää. Nykyisen hallituksen aikana valtamedia on keskittynyt nostamaan esiin lähinnä hallituksen talouteen liittyviä toimia, mutta jättänyt maahanmuuttoon tehdyt muutokset vähemmälle huomiolle. Tämä on varmasti osaltaa luonut kuvaa PS:n epäonnistumisesta sen kannattajille tärkeiden asioiden hoitamisessa/ajamisessa.
Vaikkei media olekaan pitänyt isompaa ääntä hallituksen maahanmuuttopolitiikasta, on hallitus kuitenkin tehnyt useita PS:n tavoitteiden mukaisia päätöksiä kuten:
– Vastaanottorahan pienennys EU:n sallimaan minimiin
– Uusi rajamenettely, joka mahdollistaa tiukemmat rajat vieraan vallan Suomeen ohjaamien tulijoiden maahanpääsylle
– Aiempaa tiukemmat vaatimukset maahantulijan henkilöllisyyden todentamiseen/varmentamiseen
– ”Kaistanvaihtokielto”, eli turvapaikanhakija ei voi muuttaa hakemustaan työ- tai koulutusperäiseksi
– Tiukennuksia kansalaisuuden saamisen edellytyksiin
– Parannuksia keinoihin tunnistaa ihmiskauppaa
– Lyhennys kansainvälisen suojelun oleskelulupiin ja tiukennuksia lupien jatkamisen edellytyksiin
– Helpotuksia vakaviin rikoksiin syyllistyneiden oleskeluluvan perumiseen sekä maahantulokiellon asettamiseen
– Lisää mahdollisuuksia uhkaa aiheutavien henkilöiden säilöön ottamiseen ja maasta poistamiseen
Näiden jo tehtyjen muutosten lisäksi hallitusohjelmassa on ainakin seuraavia PS:n tavoitteisiin kuuluvia asioita:
– Muutoksia turvapaikkahakemuksen käsittelyyn, joka mahdollistavat nopeammat käännytyspäätökset
– Tiukennuksia perheenyhdistämisen edellytyksiin
– Tiukennuksia turvapaikanhakijan alaikäisyyden varmentamiseen
– Mahdollisuus rajoittaa Suomeen pääsyä kansanterveydellisin perustein
– Maassa oleskelevien nuhteettomuus ja toimentulosääntöjen tiukennukset
– Rajoituksia turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä valittamiseen liittyvään edustaja-/avustajajärjestelmään
– Kansalaiskokeen käyttöönotto ja vastavuoroisuus kaksoiskansalaisuuksissa
– Maasta poistamiseen liittyvän sääntelyn yksinkertaistaminen
On vaikea kuvitella, että ilman PS:n mukana oloa tällaisia maahanmuuton parempaan hallintaan tähtääviä muutoksia olisi yhdessäkään hallitusohjelmassa.
Niin miksi Purra kuittaa kokoomuksen politiikan ja oma puolue kärsii koko rahalla?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011218883.html
– Jopa kepu porhaltaa ohi…
Hallitusneuvotteluissa puolueet työstävät hallitusohjelman, jossa jokainen puolue joutuu tekemään kompromisseja saadakseen myös omia tavoitteitaan mukaan ohjelmaan. Kompromissien vaikutusta puolueen kannatukseen voi olla etukäteen vaikea arvioida, koska siihen vaikuttavat niin monet tekijät. Esim. maailman talouskehitys tai naapurimaan toiminta, voivat vaikuttaa siihen, miten kansalaiset reagoivat tai näkevät hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet.
Kuten tuossa toisessa kommentissa kirjoitin, PS on saanut hallituksessa läpi jo monia sille tärkeitä muutoksia. Mikäli hallitus pysyy kasassa, PS:lla on vielä pari vuotta aikaa saada läpi hallitusohjelmaan sen toimesta kirjattuja muutoksia. Hylkäämällä hallitusohjelman PS saisi samalla heittää hyvästit näille vielä käsittelemättä oleville muutoksille.
Paljon vettä ehtii myös Tammerkoskessa virrata, ennenkuin kansalaiset äänestävät seuraavasta eduskunnasta. Näitä runsasta vastustusta herättäneitä veropäätöksiä ei tehty tämä päivä tai huominen mielessä, vaan niiden odotetaan vaikuttava viivellä. On hyvinkin mahdollista, että parin vuoden päästä tehdyt päätökset näyttäytyvätkin ihan eri valossa, ja niillä voi olla hyvinkin erilainen vaikutus kannatukseen kuin miltä se heti päätösten jälkeen näyttää.
Lyhytnäköinen toiminta heti kivuliaiden päätösten jälkeen ei poistaisi tämän hetkistä ikävää leimaa, mutta se pitäisi huolen siitä, ettei päätösten mahdollisista positiivisista seurauksista voisi myöhemmin saada kunniaa.
Toistan edelleen, että, kun tietää mitä kannattaa ja miksi, niin sillä moniko on samaa mieltä, ei ole juurikaan merkitystä.
Gallupit heijastavat tunteita – tunteet heijastavat joskus faktoja. Fakta on että Suomen talous on yhä pahemmalla tunkiolla.
Onko se persujen ansiota, syytä, vai heistä huolimatta tapahtunutta? Se on parempi kysymys.
Noin pikaisesti sanoisin, että se on sitä persuista huolimatta ja melkoiselta osin edellisen hallituksen aiheuttamaa.
Myöskään maailman talouden heikko tila ei ole ersujen aikaansaamaa, vaikka punavirheiden huutokuoro sitäkin yrittää todistaa.
Onhan se edellisen hallituksen syytä kun tämä halltus ei onnistu?