Hysteeriset poliitikot tulisi viedä ”suljetulle”.

Jos nyt kuvailen omasta mielestäni sitä henkistä olotilaa joka vallitseen maassamme ylimmiltä päätöksentekijöiltä aina viimeisten pitkospuiden päässä kortteeraavaan tossunkuluttajaan, niin valinta on helppo.

Hysteria tarkoittaa hallitsematonta tunteenpurkausta tai kiihtynyttä reagointia joka voi ilmetä myös joukkohysteriana.

Tarkemmin ilmaisten sotahysteria, joka on  muuntautunut  joukkohysteriaksi eduskunnassa ja levinnyt siitä pandemian lailla kansan keskuuteen.

Tässä olisi nyt ollut heti silloin kun venäjä aloitti ”erikoisoperaationsa” Ukrainassa, niin laittaa politikoille ja päättäjillemme suukapulat ja estää heitä levittämästä hysteriaansa kansan keskuuteen, tehköön mikä heidän on tehtävä, sitä varten heidät on sinne valittu. Nyt on sitten kansalaisetkin menettäneet yö unensa näiden eduskunnassa seinille hypähtelijöiden toimesta.

Ilmeneehän maamme politikoiden ja median taholta hysteriaa jos vaikka minkälaisten asioiden ympärillä, joita sitten joukkopsykoosissaan tuuttaavat kansan keskuuteen.

Viime aikana on ollut maa  sotahysterian lisäksi sekaisin Keskisarjasta, kun hän loihti lausumaan selvällä Suomen kielellä ruman sanan niin kun se on ihan tilastojenkin mukaan. Toki tästä ei ihan joukkohysteriaa tullut muuaalla kuin ainoastaan Arkadiamäellä, sillä kansan syvät rivit kyllä osasivat lukea rivien välistä mitä Teemu oikeasti tarkoitti.

Onhan eduskunnassa oppositio ollut hysteerinen jos siitä asti kun hallitus ohjelmansa julkisti Säätytalolla roheet kaksi vuotta sitten.

Oppositio osoittaa hysteriaa ”köyhien” puolesta, mutta eivät välitä tuon taivaallista niiden jaksamisesta, jotka näiden köyhien elmäntavan kustantavat omasta selkänahastaan.

 

5 vastausta artikkeliin “Hysteeriset poliitikot tulisi viedä ”suljetulle”.”

  1. Onhan sekin jo jonkinsortin hysteriaa, kun politikot ja virkamiehet kehoittavat kansalaisia varaamaan parin viikon muonapakkauannokset ruokakonttuuriinsa.

    Reilu kaksi vuotta on ravannut medioissa kansalaisten kuunneltavaksi ja katseltavaksi mitä erilaisempia sota-asiantuntijoita ja aina suurimmat kannukset on saaneet sellaiset lausuntoautomaatit, jotka sanovat Moskovan lisäksi saatanan pitävän korteeriaan myös Valkoisessa talossa.

    Jos näihin sotatieteilijöihin olisi uskottu, niin venäjä olisi jo aikaa sitten luhistunut ja Putinkin olisi kuollut jo monta kertaa.

    Jos kerran on päätetty Ukrainaa auttaa niin pitkään kuin se on tarpellista heidän mielestään, niin eikös sitä voi auttamista harjoittaa ilman uhoamistakin.

  2. Keskisarjasta vielä sen verran kiitos median ja eduskunnan persuvastaiset puolueet, että maalaamalla Teemusta rasistin, nostitte hänet tavallisen kansan keskuudessa rohkeaksi, pelkäämättömäksi isänmaalliseksi suomen kielen ja mielen soturiksi monikulttuurisuuden ”rikkauksia” vastaan.

    1. Näin tein Mika, mutta jos olisin tähän blogiini laittanut kaikki ne hallituksen talousuudistukset mitä vihersosialistit ja kepu ovat vastustaneet kaksi vuotta, niin ylläpitäjä voisi huomauttaa minua liian pitkistä blogeista.
      Kyllä tässä jo kaltaiseni kivenpyörittäjäkin kokee myötähäpeää seurata tätä opposition epätoivoa, kun orrellaan kaakattavat ja peräpäästä putkahtaa pelkkiä nahkamunia

  3. Arvi

    ”Oppositio osoittaa hysteriaa ”köyhien” puolesta, mutta eivät välitä tuon taivaallista niiden jaksamisesta, jotka näiden köyhien elmäntavan kustantavat omasta selkänahastaan.”
    ——

    Opposio saattaa paljastaa myös älynsä vähäisyyden.

    Jokainen tuhlattu lantti vähentää valtion mahdollisuutta huolehtia köyhistään. Tätä punavihersokeistoon kuuluva poliitikko ei ehkä kykene ymmärtämään.

    Voi olla, ettei tuo sokeisto välitä äänestäjäkuntansa muustakaan turvallisuudesta. Jos välittäisi, niin pyrkisi torjumaan kulttuurin, joka uhoaa kuolemaa ateisteille, homoille ja väärin pukeutuville naisille.

    Värisokeuden lisäksi on mahdollista, että laitaoppositiota vaivaa lisäksi myös sanasokeus.

    Jos sanasokeus ei vaivaisi, niin tuskinpa se kehuskelisi yhteiskunnan laitoksiin ja niiden työntekijöihin kohdistuneells ”toisenlaiselta väkivallallaan”.
    Laitaoppositio on yllyttänyt myös aayyytä taloudelliseen väkivaltaan lainsäätäjää vastaan. Jopa yleislakkoa lienee yritetty.

    Laitaoppositio tukee myös Elokapinaa, joka on vaarana demokratialle ja tuotantoelämälle eli leivän saannille valtakunnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *