Kiven……..eiku tahkonpyörittäjän kylä.

Monasti kuulee sanottavan ihmisestä että hän on hullu ja vastaavasti toisia saatetaan älykkäiksi tituleerattavan.

Itse kun olen näitä kahta ominaisuutta vähän yrittänyt selvittää, niin kyllä hulluus on äärettömästi kiinnostavampaa tutkia kuin älykkyys, sillä älykkyydellä on rajansa, hulluudella ei minkäänlaista.

Sitten muutama sananen köyhyydestä ja köyhistä, kun se on jatkuva puheenaihe eduskunnassakin.

Ajattelen, että sellainen on köyhä joka ei tunne tyydytystä mistään.  Köyhältä voikin puuttuu paljon, ahneelta kaikki ja siksipä ajattelen, että loinen köyhä on rikkaampi kuin murheellinen rikas

Samoin eduskunnassa on muodostunut tutuksi lause ”kylmää kyytiä”.  Tähän sanoisin näille kylmyydestä ruikuttaville, että kun hakkaat omat halkosi, niin ne lämmittävät sinua kahdesti.

Kiireestä sen verran sanoisin täältä tahkoni vierestä, että nykyaikaista ihmistä voisi verrata metsuriin, jolla on liian kiire että ehtisi teroittaa tylsän sahansa.

Materiahan se on useiden jumala, mutta pahoin pelkään, että materialismi kaivaa onnelle yksitoikkoisuuden hautaa.

Senkin olen tässä huomannut,( liekkö hulluuden esiaste ) että silloin huomasin kasvaneeni ihmisenä, kun ensimmäistä kertaa nauroin sydämmeni kyllyydestä…….itselleni.

Lopuksi toivotan blogisteille onnea ja menestystä, vaikka usein nämä ovatkin toistensa vastakohtia.

9 vastausta artikkeliin “Kiven……..eiku tahkonpyörittäjän kylä.”

  1. Nyt kun Juhannuksena paljon vietetään häitä, niin en nyt tahdo maalata piruja seinille sanoessani, että hääkakku on useille se maailman vaarallisin ruokalaji.

  2. ”Hääkakku on mailman vaarallisin ruokalaji.”

    Tuo on hyvä.

    Sitten pieni tarina. Tämä tuli kerran radiosta.
    Ohjelmassa haastateltiin hämäläistä pariskuntaa, jotka olivat olleet naimisissa yli viisikymmentä vuotta. Haastattelija kysyi pitkän liiton salaisuutta. Kumpikaan ei sanonut tietävänsä sitä .
    Haastattelija: ”Oletteko koskaan harkinnut avioeroa?”
    Vaimo päästi iloisen naurun: ”En minä ainakaan.”
    Mies:” En oo, mutta olen joskus miettinyt, että kun tappaisi ton vaimon!”

    1. Vnhalta ysikymppiseltä teräsvaarilta kysyttiin hänen syntymäpäivänään, että kuinka olet säilynyt noin nuorekkaana ja hyväkuntoisena johon pappa vastasi, että me päätimme vaimon kanssa heti papin aamenen jälkeen, että kun tulee riitaa jostakin välillemme, niin minä lähden aina ulos lenkille.

  3. Niin ei se köyhyys poistu ajatuksen voimalla eikä kylmä poistu talvella ajatuksen voimalla, mutta persujen kannatus hiipuu vaikka ajatuksen voimalla toivomme hyvää nousu-Juhannusta!

    1. Perussuomalaisuus on kuin merivesi, mitä enemmän sitä juot, sen janoisemmaksi tulet.

      1. Todella hyvä vertaus. Tosin kukaan täysipäinen ei juo merivettä eikä äänestä persuja…enää.

        1. iivo,- Minä äänestän ja tuutpa huomaamaan vielä senkin, että palaa se sauna vielä muillakin/teilläkin.

        2. iivo,- Ensimmäinen askel hölmöyteen on pitää itseään muita viisaampana.

  4. Suomalainen mies on onnellinen silloin kun:
    Hän on nousuhumalassa…
    Naapurin heinälato on palanut…

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *