Sanna Marin sanoo harkitsevansa politiikkaan paluuta ja kertoo poliittisen vallan olevan se joka häntä kiihottaa.
Mutta ensiksi hänen tulisi nöyrtyä ja pyytää anteeksi niiltä yli 35000 häntä eduskuntavaaleissa äänestäneeltä Pirkanmaalaiselta, jotka hänelle kansaedustajuuden antoivat arvojensa puolustajaksi. Ennen on turhaa tavoitella valtaa, ennen kuin omaksuu sen tärkeimmän, eli olla kansan ei itsensä palvelija. Varmasti Marin koettaisiin kansan keskuudessa toisin kuin nyt koetaan, jos hän olisi jatkanut eduskunnassa oppositiojohtajana siinä toimessa johon kansalta valtakirjan sai neljäksi vuodeksi. Mutta mitä vielä, piti lähteä ulkomaille haavojaan nuolemaan kapitaalin antamilla rahoilla, jossa häntä sentään vielä ymmärretään toisin kuin Suomessa, jossa äänestivät väärin orpon pojan kuningattaren paikalle.
Mutta sen mitä mediat nyt hänen kirjastaan kertoo sivuillaan, niin ei ole nöyryydestä tietoakaan.
Minulle on yksi lysti mitä hän tekee tai on olla tekemättä, mutta hänen tulisi henkisen terveytensä vuoksi unohtaa omaan peiliinsä tuijottelu ja ottaa tilalle vaatimattomuus, sillä vain se on se joka ihmisen kaunistaa.
Kyllä näin pieneen maahan kuin Suomi on, niin tänne ei sovi kerralla kuin yksi erehtymätön Soini. Ja jos aijot Sanna palata työtä tekemään äänestäjien hyväksi, niin sinun pitää ensiksi etsiä ne pudottamasi kintaat käteesi jotka sinulta putosivat kädestäsi vuoden 23 vaalien jälkeen ja unohtaa kyselyt kuvastimesi kauneimmasta.
Marinin motto tänään on, että….
Työltkin ellää, mut kirjakaupal rikastuu.
Marin sai liikaa valtaa liian nuorena, mutta kukapa ei ottaisi jos annetaan?
Mutta eipä näytä ikä ja ulkomaalla vietetty aikakaan saavan äärivasemmistolaista ajatusmaailmaa juurikaan siirtymään lähemmäksi historian oikeaa puolta.