Perussuomalaiset ja kristilliset, paljon vartijoina.

Varmasti suurin osa äänestäjistä ovat niitä, jotka äänestävät sen mukaan kuka uskottavammin osaa luvata kansalaisille ne tavanomaiset kymmenen hyvää ja yksitoista kaunista ja vieläpä totisella naamalla nauramatta.

Oma äänestyskäyttäytymiseni ei perustu näihin edellämainittuihin ”hyveisiin” mitä meille puolueet lupaavat rahan, mammonan ja ilmaisten lounaiden muodossa. Minulla on toiset lähtökohdat joiden mukaan äänestän.

Ja eduskunnan yhdeksästä puolueesta tämän kriteerin täyttää vain kaksi puoluetta, eli perussuomalaiset ja kristillinen liitto, jotka eivät kuulu näihin ns.”Rainbow” ideologian harhaoppiseen konklaaviin, jotka ovat levittäneet lonkeronsa jo kaikille hallinnon sektoreillemme mädättäen kristilliset arvomemme, joille koko olemassa olomme on alun perinkin rakentunut.

Nytkin kun perussuomalaiset ovat kristillisten kanssa hallitusvastuussa, niin vasemmisto/kepu oppositio hyökkää voimalla Rainbow miekoin kristillisiä arvojamme vastaan ja ei sillä hyvä, sitä koettellaan myös hallituksen sisällä kokoomuksen ja RKP.n toimesta kaiken maailman rasismi ja vihapuhe sekä ihmisoikeushoureineen.

Se nyt on vain niin, että jos perussuomalaiset eivät ole v.27 vaaleissa suurin, niin se tietää Rainbow uskonnon voimistumista vielä nykyisestäänkin kaikilla hallinnon aloillamme ja tätä sateenkaari ilosanomaa auliisti levittää myös  jullkisrahoitteinen Yle turvallisista tiloistaan.

Soon nyt sitten kansa käres, että haluavatko he että laiho kasvaa kyntäjälle, onni työnsä täyttäjälle, vai odottavatko he sen sateenkaaren päässä olevan aarteen heidät pelastavan heinäsirkkaparvilta.

Yksi vastaus artikkeliin “Perussuomalaiset ja kristilliset, paljon vartijoina.”

  1. Näkisin että paljon riippuu myös Kokoomuksesta mihin suuntaan maa kääntyy. Eli pitääkö se (kokoomus) edelleen ovet avoinna vasemmistoliberaaleille kotkotuksille vai kääntyykö kurssi konservatiivisen korjausliikkeen suuntaan (lue kristillinen demokratia).
    Orpo on jo vilauttanut ylimielisyyttään maaseutua ja syrjä-Suomea kohtaan. Ei hyvä merkki, mutta annas kattoo nyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *