Ei ole vielä kulunut kuin roheet kaksi vuotta siitä, kun Suomalaiset halusivat maahamme saatavan jotain rajaa ja protia, sillä maa oli saatettu holtittomalla ja osaamattomalla talouspolitiikalla lähes pankrottiin. Sen lisäksi haluttiin estää maamme ajautuminen ns. Ruotsin tielle, jossa maahanmuuttajat rakastavat Ruotsalaiset hengiltä.
Kun kansalaisten enemmistön toive toteutui, he saivat hallituksen, joka ottaa oppinsa Ruotsista työn ja yrittämisen mallimaana, mutta ei ota oppia Ruotsin maahanmuutopolitiikasta, jonka seurauksena kolmen kruunun maa on Euroopan väkivaltaisin yhteiskunta.
Mutta mutta ja vielä kolmannen kerran mutta, sillä heti kun reilu kaksi vuotta sitten Säätytalolla hallitusohjelma julkistettiin ja ennen kuin mustekkaan oli kuivunut paperista, niin alkoi vimmattu vinkuminen, että kuinka te kehtaatte.
Luulivatko kansalaiset tosiaan, että Suomea laitetaan kuntoon kahdenkymmen holtittoman vuoden jälkeen pelkällä pään silittelyllä ja hokemalla että älä tule paha kakku….
Nyt hallitus on tehnyt, ei ole lähtenyt istumaan käsiensä päälle ja riuskalla otteella ollaan uudistettu oleskeluyhteiskuntaa takaisin työn ja yrittämisen yhteiskunnaksi. Mutta kun ollaan maassa eletty kuten Huittislainen hullu mies, niin ei sitä katastrofaalia vielä ensimmäisenä kahtena vuotena saada kuin vähän pintaa raapaistua.
Kyllä se niin näyttää olevan kuin mitä meidän valtiovarainministerimmekin toistaa, että kansalaiset eivät näytä ymmärtävän vieläkään kuinka syvässä suossa Suomi on, jatkuvasti vaan ruikutetaan että minulta ette kyllä ota ja minä en kyllä luovu mistään saavutetuista eduistani, että mitäs minä tulevista sukupolvista, kyllä valtio kyydin maksaa.
Minua vähän huvittaa nyt käytyjen kunta,-ja aluevaalien jälkeen, kun niin kepu kuin demaritkin lupasivat kansalaisille jopa kuun taivaalta, jos vain heitä äänestävät vaaleissa ja nyt heti vaalien jälkeen sitten totuus on iskenyt vasten äänestäjien kasvoja, sillä he saivatkin vasemmistolta ja kepulta kuun pimennyksen.
Kansalaiset haluavat vaihtaa maahamme toisenlaisen kasöörin kun Riikka Purra on ollut ja onhan näitä osaajia Tuppuraisia ja Tappuraisia demareissa ja viime hallituksessakin oli oiken neljä eri kepulaista valtiovarainministeriä, oli Kulmunia, Lintilää, Vanhasta ja Saarikkoa viskomassa rahaa Junttilantalon seiniin.
Muistan, kun Kekkonen ilman vaaleja valittiin seitsemänkymmentä luvun vaaran vuosina jatkamaan presidenttinä, niin nyt tulisi toimia samoin. Sillä nyt eletään vaaran vuosissa taloudellis/moraalittomuuden aikaa ja olisi Suomelle kuolemaksi, jos nyt lähdettäisiin nykyistä hallitusta vaihtamaan sosialisteihin.
Olen demokratian kannattaja, mutta siitä voidaan vähän poiketa kuten tehtiin seitsemänkymmentä luvuillakin, että tehdään poikkeuslaki nykyisen hallituksen jatkamiseksi myös seuraava nelivuotsiskausi, sillä sosialistit ovat onnistuneet aivopesemään kansan uskomaan heidän harhaoppiinsa, että kahden vuoden kuluttua koittaisi onnen aika, jos vedettäisiin vaalilippuun punainen viiva.
Sosialisti ovat kiihottaneet kansan vihaan ja sehän on vanhastaan tunnettua, että sosialistit ovat ensimmäisinä liittymässä metsäkaartiin ja pelastamassa vain omat housunsa kun vastuunkantajia peräänkuulutetaan.
Tiedän kyllä, että poikkeuslakia ei muodosteta nykyisen hallituksen jatkamiseksi ilman vaaleja ja siksi toivonkin, että seuraavana kahtena vuotena kansalaiset heräävät näkemään mitä seuraisi, kun hairahtuu uskomaan sosialistien tarjoilemiin kosteisiin päiväuniin., se on kasto, nosto ja ravistus.
En ole ennen Suomen itsenäisyyden aikana nähnyt niin suurta yhteiskunnallista muutosta kuin tapahtu yhden päivän aikana, eli sinä päivänä kun nykyisen hallituksen ohjelma julkistetiin, niin välittömästi puolet kansasta ilmoittautui köyhiksi.