Ruotsalaiset ovat hallituksessa vasemmisto idiotismin puolustajina.

Eduskunnan oppositio ottaa nyt ulkopolitiikan  sisäpoliittiseksi aseekseen hallitusta vastaan välikysymyksen muodossa Kysymys on siis tästä terroristien hallinnoiman alueen nimeämistä valtioksi.

Kristilliset ja Perussuomalaiset tätä vastustavat ja nyt jo kuullaan eduskunnan opposition ja lähinnä hallituspuolue Ruotsalaisten suusta, että nämä kaksi mainittua  hallituspuoluetta pitävät Palestiinan valtioksi nimittämistä vastustaessaan valtioneuvostoa panttivankinaan.

Mutta itse en ole huomannut ainoatakaan järjellistä esitystä niiden suusta jotka Palestiinan valtioksi nimeämistä nyt puoltavat, tai on sentään yksi mantra jota nyt toistetaan eli….kun kaikki muutkin niin tekevät. Joten jos muutkin kusevat housuihinsa, niin solidaarisuuden ja ”ihmisoikeuksien” nimissä meidänkin kuuluu housuun pissiä.

Mutta jos nyt tässä yhdessä asiassa hallitus on kristillisten ja perussuomalaisten panttivankina, niin Ruotsalaiset ovat hallituksen varsinainen oppositio, eli entisten hallitustovereidensa äänitorvi ja puolestapuhuja.

Ruotsalaiset kun ovat pienellä mandaatillaan kuitenkin vaaankielipuolue ja estää Suomi ensin tolkun politiikan etenemisen Ruotsi ensin politiikallaan. Eli hallitus on Ruotsalaisten panttivankina, tai sanoisinko Ruotsalaisten pankkivankina.

Jos Ruotsalaiset eivät olisi vaaankielipuolue, niin persut olisivat jo hallituksen alkumetreillä näyttänyt heille ovea ja kehoittanut heitä menemään rasismihoureineen ankkalammikkosa syvään päätyyn polskimaan käsipohjaa.

Paljon on perussuomalaiset kuitenkin saanut hallitusohjelmaan maamme turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toteutukseen.  Mutta ainakin sisäisen turvallisuuden kysymyksissä, joihin maahanmuuttokin osana voimakkaasti linkkiytyy, niin tilanteemme olisi nykyistä turvallisuustilannettamme huomattavasti paremmalla tolalla, jos Ruotsalaiset eivät hallituksen sisäisenä vasemmisto oppositiona olisi jatkuvasti ihmisoikeushöpinöillään estämässä turvallisuusympäristämme kehittyvän kaikille myönteisempään suuntaan.

Jos katsotaan juurisyitä ja etsitään syyllistä Ruotsalaisten vaaankieliasemaan hallituksessa, niin sormi osoittaa kyllä siihen suuntaan ja puolueeseen, ”joka pettää aina”.

3 vastausta artikkeliin “Ruotsalaiset ovat hallituksessa vasemmisto idiotismin puolustajina.”

  1. Riikka Purra valtiovarainministerinä teki tähän viimeisimpään budjetti esitykseensä, joka sisälsi vielä kaiken jo tähän mennessä sopeutusten päälle yhden lisämiljardin sopeutusleikkaukset, niin persujen näköisen listan, joka oli vasemmistopuolue Ruotsalaisille liian persusuolainen, joka ei heidän suunsa mukainen ollut, joten senkin vaaankielipuolueena karsivat ”ihmisoikeusjulistuksiensa” saattelemina vasemmistolaisempaan muottiin.

  2. RKP haluaa sitä maahanmuuttajahalpatyövoimaa ja PS vastustaa. Mahtuvat samaan hallitukseen…

  3. Se halpatyövoima voi tulla halvaksi esimerkiksi kiinteistönhoitofirmoille, mutta tulee kalliiksi kunnille ja valtiolle ja se korottaa kuitenkin asumisen hintaa kyseisissä kaupungeissa.
    Vankilakapasiteettikin maksaa. Punaviherääliöstö ei kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, että monikulttuurisuus kasvattaa vankiloiden tarvetta. Kun punaviherääliöstö kärsii älyvajeesta, niin monikulttuurinen ympäristö kärsii yhteisten arvojen puutteesta.
    .
    Ääliöstön pitäisi kysyä itseltään, että tarvitseeko Suomi tosiaan väkeä, joka pitää kristittyjä alempina olentoina ja uhoaa ateistien, homojen ja väärin pukeutuvien naisten tappamisella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *