Kirjoitan nyt pikaisesti pienen blogin ennen kuin lähden järvirantaan tervehtimään lokkeja, jotka minulle hyvänaamun toivotukset esittävät tietäen, että pian sitä järven viljaa on heidänkin aamiaispöydässään.
No, mistäpäs minä persu muusta kirjoittaisinkaan kuin persuista, mutta enpähän ole suinkaan ainoa joka niin tekee, sillä media tuntuu nyt olevan kovin huolissaan ( iloissaan ) meidän kannatuksestamme.
Mutta itselleni on ruvennut iso pyörä heittämään kun katson eduskuntavaalien Gallupennustetta meille muutamaa päivää ennen pidettyjä kunta,-ja aluevaaleja, jolloin se näytti perussuomalaisille 15,4% ja se oli vielä jopa nouseva edelliseen kuukauden takaiseen mittaukseen verratessa.
Tässä ei ole mitään poikkeavaa, mutta sitä minun pikkuaivoni ei pysty edes Ojalan laskuopin ymmärtäjänä jäsentämään pikkuaivoilleni, että Ylen aikaisemmasta noin kuukauden takaisesta
eduskuntavaaliennusteessaan meidän 15,4% kannatuksesta on hävinnyt n.puolet.
Mihin kummaan on hävinnyt eduskuntavaali kannatuksesta 7-8% kuukaudessa, sitä ei selitä edes huonosti menneet kuntavaalit.
Yksi selitys minulta löytyy eli, liekkö käynyt Galluptohtoreille pieni ”tarkoituksellinen” kömmähdys laskutavassa, että kaikki ne perussuomalaiset jotka ovat siirtyneet katsomoon, että heidätkin on merkattu puolueen vaihtajiksi perussuomalaisista joihinkin muihin puolueisiin. Sattuuhan näitä ihmillisiä erehdyksiä ihan tarkoittamallakin.
Eli, sitä minä en ymmärrä, että tämä meidän eduskuntavaali Gallupin putoaminen kuukaudessa 7-8% ei saa analyytikoiden hälytyskelloja vähääkään kilkattamaan, että onkohan demonipersut sekoittaneet tutkijoiden tukkikirjanpidot.
Jos niin on kuten itse uskon olevan, että tämä 7-8% katsomoon siirtyneistä ovat VARMASTI niitä jotka pysyvät äänestäjinämme taas eduskuntavaaleissa, joten silloin olemme taas tuolla 16% haminoissa ja kun siihen lisätään yleisen taloudellisen kasvun selvä piristyminen, niin sieltä perussuomalaisille tulee se 3-4% tarvittavia ( liikkuvia ) lisäkannattajia tiellä kohti suurinta puoluetta v.27
Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa….. kuten tässä tapauksessa myös yhtä lihaa syövää heteropersua.
( Leikkaa talteen ja jos nyt niin kävisi, jota en usko, että joku muu puolue kuin me olisi v.27 kuskin paikalla, niin lupaan syödä hatullisen pastaa )
”Kas, ylläpä mustien murheiden
on kaunihit taivaankaaret,
ja kaukana keskellä aaltojen
on haaveiden höyhensaaret.” – Eino Leino
Mutta jostain olen lukenut että ollakseen onnellinen on ihmisellä oltava jotain mielekästä tekemistä, jotain jota rakastaa ja unelmia.
Vielä yksi aforismi evääksi Arville
”Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä.”
Kiitos Matti eväästäsi minulle.
Minun oman elämäni johtotähtenä on ollut ja annan sen vastaavasti evääksi sinulle Matti, että kun unohtaa sen mitä ei voi muuttaa niin on onnellinen.
Kyllä joukko kutistui kepun selän taa.
Pyöritin tahkoa 40 vuotta onneksi se oli Vennamon aikaa.
Onko sinulle Niilo tuttu sanonta että, ”kepu pettää aina”
Meille perussuomalaisille se on tullut tutuksi kuten kaikille niillekkin jotka kepusta ovat perussuomalaisiin tulleet.
Se on taivahan tosi, että persuäänestäjä, olipa hän kuinka suivaantunut hyvänsä jostakin hallituksen päätöksistä, että hän ei tule vihersosialisteille ääntään antamaan vaaleissa, eikä myöskään palaamaan vanhaan pettäjän tie puolueeseensa takaisin.
Onko se pettämistä Keskustan taholta että näinä aikoina sitä puheidensa perusteella on vaikea erottaa vasemmistosta.
Vai olisiko tämä että peesaisi vasemmistoa vain kuvitelmaani.
Sellaistakin tulee mietittyä että tuleeko aika jolloin keskustan kannatus olisi suunnilleen yhtä suurta maaseuduilla ja kaupunkipaikoissa.
Arvostaisin puoluekartalla sellaista että olisi puolue mikä ei esiinny vasemmistolaisena eikä oikeistolaisena ja lisäksi arvostaisi arkijärkeä, tiedä vaikka sellaista äänestäisin.
”Arvostaisin puoluekartalla sellaista että olisi puolue mikä ei esiinny vasemmistolaisena eikä oikeistolaisena ja lisäksi arvostaisi arkijärkeä, tiedä vaikka sellaista äänestäisin”.
Vihjeenä sinulle Matti, minä olen sellaisen puolueen jo löytänyt poliittiseksi kodikseni.
Pakko Arvi myöntää että perussuomalaisissa löytyy yhtäläisyyksiä siihen minkä koen aidoksi keskustalaisuudeksi.
Mutta toki ymmärrän että itse kullakin on oma visionsa siitä mikä on mieluista keskustalaisuutta
……sanoohan tutkijatkin meidän olevan suurin työväenpuolue ilman sosialismia ja vaikka nykyiset hallituksen ajamat työlainsäädännön muutokset lakkoineen ja työpaikkakohtaisine sopimuksineen olevan ”perseestä”, niin kuitenkin ne ovat palkansaajillekkin perimmiltään pitkässä juoksussa eduksi, jolloin kilometritehtaan uhkakin vähenee.
…..sosialitukien ja etuuksien varassa elelevät sekä työelämän ulkopuolella olevat ovat pääosin vihervasemmiston kannattajia kuten valtaosa sellaisista eläkeläisistäkin, joiden eläke muodostuu pääosiltaan kansaneläkkeestä.