Venäjän raja on kiinni, älköön sitä koskaan avattako.

Venäjä on eittämättä suurvalta jos verrataan vaikka Suomeen tai mihin muuhun maahan hyvänsä.

Laskeskelin tuossa vähän pinta-aloja ja Ojalan laskuopilla  päädyin tulokseen, jossa Venäjä on 50 kertainen Suomen nähden.

Taloudellisella mittarilla mitattuna Venäjä on ”kehitysmaa” ja onkin meidän mielestämmä totalitarismin ”takapajula”.  Mutta jos on pinta-alaltaan suurin, niin on sitä myös ydinaseilla mitaten, ohittaa jopa Yhdysvallat.

Asukasluku lienee jossain 150 miljoonan haminoissa, joten kyllä miinaan polkijoita piisaa ja kun tunnettua on, että siellä ei ruumiita lasketa.

Sitten siellä vallassa on tsaari  jota kansa rakastaa hampaat irvessä ja Venäjää ei taistelukentällä voiteta asein eikä joukkovoimalla.  Nälkähän se olisi ainoa tekijä joka kansan saisi nousemaan tsaariaan vastaan, mutta leipä ei heiltä lopu.

Eihän länsimaat kykene Ukrainaa auttamaan voitoon, jos vain Ukrainalaiset ovat taistelemassa rintamilla ja enpä usko että Amerikka ja Euroopan maat sinne lähettää miehiään taistelutehtäviin, joten kyllä ne on Ukrainalaiset jotka taistelevat meidän kodin, uskonnon ja isänmaamme puolesta.

Ja sitten nämä pakotteet, niillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin se, että Venäläiset ryhmittyvät entistä tiukemmin puolustamaan tsaaria sotajoukkoineen.

Trumpiin minulla oli odotus, että hän kykenee Ukrainaan saamaan rauhan aikaiseksi Ukrainaa suosivalla tavalla, mutta hän näkyy olevan teoissaan lähinnä vain räksyttävä rakki, josta Putin ei ole huolissaan pätkääkään, sillä niinhän sitä Suomalainen kansaviisauskin sanoo, että ei haukkuva koira pure.

Näillä näkymin ja näillä tavanomaisilla aseilla sota Ukrainassa jatkuu niin pitkään kun Putin on vallassa ja jos niin käy, että hän yllättäen veivinsä heittää, niin tilalle tulee seuraava tsaari jatkamaan sitä työtä minkä Putin aloitti.

Ukrainassa länsimaat Suomi mukaanlukien ovat jo saaliinjaolla jälleenrakennus projekteineen, mutta onhan se nyt jumalatonta meininkä, kun Ukrainassa heidän ruumiskasnsa kasvavat, niin nyt jo länsimaat ovat Ukrainassa puolustamassa saataviaan.

Suomikin lienee jo neljä miljardia antanut sotilas,-ja humanitaarista apua Ukrainaille ja hyvä niin, mutta en liene väärässä ennakoidessani, että ne miljadit eivät enään Suomee palaa ja pareet olisi meidän vain kuitata ne ”luottotappioiden” joukkoon, annetaan ne lahjaksi urhealle Ukrainan kansalle, onhan me jo avustettu miljardi tolkulla EU.n ”sivistysmaidenkin köyhiä jatkamaan siestaansa.

Ja vaikka minulla on vastaus kaikkeen, niin tämä sota Ukrainassa saa vähäiset aivonystyräni  hämmenyksiin ja sanonkin, että annetakoon tsaarille mikä tsaarin on, sillä mitäs pienistä menetetyistä peltotilkuista.  Onhan tämä julmaa puhetta että hyökkääjä palkittaisiin, mutta kuinka pitkään vielä sallitaan jatkaa Ukrainan kansan kärsimyksiä.

Niin sitä vaan Suomikin nousi tuhkasta sodan jälkeen kukoistavaksi hyvinvointivaltioksi   Meiltä vietiin kaunis karjala, se on niin suuri vääryys, että koskaan ja sanon vielä että koskaan sitä ei anteeksi tulla antamaan ja kun nyt on itä-raja suljettu, niin pysyköön se suljettuna vaikka sitten maailman tappiin, me emme venäjää tarvitse emmekä kaipaa.

9 vastausta artikkeliin “Venäjän raja on kiinni, älköön sitä koskaan avattako.”

  1. Eräs tunnetumpia tutkivia journalisteja sen sanoi: lähes joka kerta kun venäjä on hävinnyt sodan, se on muuttunut paremmaksi, sekä itselleen, omille kansalaisilleen, että maailmalle. Siksi pitää toivoa – ja tehdä työtä – että se häviäisi tälläkin kertaa.

  2. Nyt kun raide leveyttä ollaan laittamassa lännen rataverkkoon sopivaksi emme voi enää käyttää venäjän rataverkkoa sitte kun tuo sota loppuu

    Siinä menee itään menevä kaupan käynti koska kaikki sinne suuntaan ei ole venäjän kauppaa

    Eli radat tulevat tarpeetomiksi niin Suomelta kun Venäjältä silloin ei ole tarvetta rajan avaamiseen terv tepivaari

    1. Eihän Suomen nykyistä rataverkkoa olla purkamassa vaan joko viereen tai samoille ratapölkyille tulee lännen rataleveyteen sopivat kiskot. Tulisi nimittäin aivan helvetin kalliiksi muutta koko rataverkko ja junakalusto uuteen raideleveyteen. Ja kyllä se raja vielä aukeaa persupropakandasta huolimatta.

      1. Iivo, olet jälleen harhassa.

        PS-puouetta ovat hellureipersoonat syyttäneet siitä, ettei PS ole pyrkinyt haittaamaan suomalaisten yritysten toimintaa Venäjällä tarpeeksi.

        PS ei keskittynyt suomalaisten yritysten haittaamiseen. Sellainen toiminta kaventaisi leipäämme.

        PS on yrittänyt estää Venäjän petolliset hankkeet maatamme kohtaan, kuten vakoilun ja epäilyksiä herättävät kiinteistökaupat

        PS on myös pitänyt liiallista riippuvuutta Venäjästä vahingollisena.. Liiallinen riippuvuus antaisi Venäjälle mahdollisuuden kiristää meitä tekemään Venäjän edun mukaisia ratkaisuja.

        Kysymykseni iivolle on:

        Milloin alat ottaa asioista selvää ennen kommentoitia.
        Eikö sinua, iivo, yhtään vaivaa, että energiasi valuu hukkaan harhaillessasi?

  3. Niin että Arvi haluaisi Ukrainan luovuttavan ”jotta sen kansan kärsimys” loppuisi? Ja millaisen luulisit Venäjän miehityksen sitten olevan? Käsittämätöntä puhetta.

  4. Arvi, kovin usein olemme isossa osassa asioita samaa mieltä, mutta nyt pitää todeta , että olemme täysin eri mieltä oikeastaan kaikesta mitä kirjoitit, mutta erimielisyys on tie keskusteluun.

  5. Suurmiehet ja suuret miehet ovat aivan eri asioita, kuten ovat myös suurvallat ja suuret vallat, Venäjä nykyisellään edustaa pinta-alaltaan suurta valtaa, mutta Venäjä ei ole suurvalta, ei se vaan ole.

    Venäjän ydinasepelote on olemassa mutta, kun kyse on valtiosta, jossa korruptio on rehottanut niin Neuvostoliiton aikana kuin myös uuden Venäjän aikana, jopa vielä pahemmin, ja kun huoltaminen jne.jätetään kuin koira paikan puostaan niin kuka tietää montako toimivaa ” sädetikkua” on oikeasti olemassa?

    Ja vaikka Venäjällä on väkeä niin jossain kohdassa, kun likemmäksi miljoona nuorta miestä katoaa, alkaa Kremlissäkn olemaan joukko vihaisia maatuskoja kyselemässä poikiensa perään.

  6. Arvi:

    ”Onhan tämä julmaa puhetta että hyökkääjä palkittaisiin, mutta kuinka pitkään vielä sallitaan jatkaa Ukrainan kansan kärsimyksiä.”

    Pitäisikö Ukrainan kansalle antaa armonlaukaus? Älä saatanassa!
    Kansanmurhaa on jo nähty tarpeeksi. Parempi kuolla taistellen kuin orjana. Kremli on täynnä paskiaisia. Ota se huomioon.

  7. Osasin tätä odottaa tämän blogin kirjoittaessani, että viestintuoja ammutaan.
    On vai kauhistelua,voivottelua ja mielensä pahoittelua, että kuinka sinä kehtaat, esittämättä kuitenkaan yhtään omaa ehdotusta sodan lopettamiseen ja muuhunkin mitä blogissani julki toin.
    Hyvä ettei sentään putiniksi tituleerattu.
    Minä sentään esitin konkretiaa, mutta ei sen paremmin Euroopassa, Amerikassa kuin Suomessakaan olla esitetty muuta, kun höpötetty vain sitä samaa fraasia, että Ukrainaa autetaan niin pitkään kuin se on tarpeen.
    Eiköhän Ukrainalaiset ole jo tarpeeksi kaatuneet meidän puolestamme, vedetään uusi raja siihen missä rintamalinjat nyt kulkevat, eli pieni prosentti Ukrainasta jää venäjän puolelle rajaa ja heti kun on ”rauhan” ehdot allekirjoitettu, niin samassa kokouksessa myöskin Ukrainasta tehdään Naton jäsen.
    Sen jälkeen Ukraina nostetaan kukoistukseen ja taataan Naton myötä ”ikuinen” rauha venäjästä.
    Kun usein näkee Ukrainan sotaa verrattavan Talvi,-ja jatkosotaan, niin hyvin meille silti kävi ja on käynyt, eikä tässä tapauksessa hoppee ollut häppee, säilytimme kuitenkin itsenäisyytemme, vaikka rauhanehdot olivatkin raskaat ja nyt olemme täysivaltaisesti länttä myös sotilasliitto Naton jäsenenä, johon Ukrainakin liitetään heti esittämieni rauhanehtojen myötä.
    Se on sitten toinen asia, jos venäjä ei rauhaan suostu näillä ehdoilla, niin sitten ainoa vahtoehto on, että Ukrainaan lähetetään miljoona mistä aseineen ajamaan ryssä sinne mistä se vuonna 22 lähtikin valloitusretkilleen.
    Tämä olkoon rautalankamallini.
    Putini nauraa Kremlissä näille Eurooppalaisille päättäjille ja varmasti myös Trumpille, kun mistään ei päästä yksimielisyyteen. Trump tekee ulkopolitiikallaan lähinnä sisäpolitiikkaa ja EU on pelkkä paperitiikeri, kun uskoo pakotepolitiikalla marssivansa Moskovaan.
    Vaikka kuinka kustessa kirveltääkin, niin kyllä kaikkeen lääkkeet löytyy, myös sotaan, ne täytyy vain ensiksi niellä.
    Me elelemmä vaimon kanssa suuren osan vuotta lähellä tätä Suomen ja Venäjän vastaista ”rauhan rajaa”, ja ei pelota yhtään, ei pelottanut ennen Natoon liittymistämmekään Ukrainan sodasta huolimatta.
    Minua vähän naurattaa, kun Trump haluaa itselleen rauhan Nobelin annettavan ja kuinka länsimaat nyt joukolla ovat hänen peräpeiliään nuolemassa.
    Kauppa se on joka kannattaa sanoo Trump, olletekkin kun se on Amerikka vetoista ( tullit )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *