Onko täällä vielä Trumpin kannattajia?

Kirjoitan vain siksi että nyt he on myös puolensa valinneet, yksi kuva kertoo kaiken kun Trump kesken haastettelun näytti rakkaansa kanssa olevan yhteiskuvan ja kutsui Putinin Yhdysvaltoihin virallisesti.

Puoli on nyt valittu. Bidenin demokraatit ei olisi moista tehnyt mutta republikaanit rakastaa Putinia. Tämä on nyt virallista.

Sota Ukrainassa ei tule loppumaan ja Trump tulee painostamaan Zelenskyitä ja auttamaan Putinia. Näin se on mennyt jo 8 kuukautta.

Kuva

Yksi vastaus artikkeliin “Onko täällä vielä Trumpin kannattajia?”

  1. Katsoin samaa. Trump on aivan idiootti. Ja narsisti joka kehuu koko ajan itseään ja vaatii muilta samaa.
    Myös nämä ”rauhanneuvottelut” ja ”turvatakuut” ovat samaa soppaa. Putin ei ole kiinnostunut mistään rauhasta mutta teeskentelee olevansa jotta Trump ei laittaisi Venäjälle pakotteita. Ja hyvin on Trump ollut vietävissä. Putin ei varmaan meinaa uskoa silmiään, mikä onnenpotku Trumpin kaltainen ääliö hänelle onkaan!
    Ukrainan sodassa tapahtui muka käänne kun Venäjä ”hyväksyi vahvat turvatakuut” Ukrainalle. Euroopan johtajat, Suomen mukaan lukien” olivat tohkeissaan ja alkoivat jo suunnitella kenen joukkoja sinne voisi lähettää. Suomessakin pohdittiin että ehkä ilmavoimien osasto tai joku pieni joukko osana muiden maiden joukkoja. Sitten Lavrov sanoi ettei Venäjä hyväksy eurooppalaisia joukkoja Ukrainaan. Venäjän ”turvatakuut” siis tarkoittivat jotain venäläisiä, kiinalaisia ja pohjois-korealaisia joukkoja. Tai ehkä Costa Rican joukkoja…
    Putin vedättää Trumpia 100-0 ja Euroopan johtajat teeskentelevät olevansa mukana jotta eivät suututtaisi Trumpia koska USAn sotilaallista panosta ei olisi varaa menettää.
    Nyt Trump luulee että Putin ja Zelensky muka tapaavat kahdestaan! Tai oikeastaan hän varmaan huomasi ettei rauhanneuvotteluista tule mitään ja haluaa vain pestä kätensä. Ja vaikka kaikki on Venäjän syytä niin Trump rakastaa Putinia niin palavasti ettei halua asettua häntä vastaan.
    Koko prosessi on kuin komediasta ”Mies ja alaston ase”, valitettavasti se vaan ei ole fiktiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *