Kyllä työttömyys loppuisi

Kyllä työttömyys loppuisi Suomesta, jos investoitaisiin:
Malli Nokia Romaniassa:
”Nokian Renkaat rakensi 650 miljoonan euron tehtaan Romanian reunalle. Siellä on tarkoitus tuottaa lähes puolet pörssiyhtiön renkaista muutaman vuoden päästä. Aamulehti vieraili tehtaalla ja törmäsi useaan erikoiseen yksityiskohtaan.
– Tilaajalle AL”
Jutusta selviää mitkä tekijät toimisivat Suomessakin:
– Työntekijän palkka maan tasoon verrattuna.
– Työntekijän perehdyttäminen firman toimesta.
# Edellä pari esimerkkiä.

6 vastausta artikkeliin “Kyllä työttömyys loppuisi”

  1. Luulenpa, etteivät romanialaiset pane persettään pankkiin yhtä hanakasti kuin täkäläiset. Eivätkä laita satamia sulkuun.

    Hyvä paikka tuotantoelämälle. Vasuristokasn ei vainoa.

    1. Kyllähän omanapaisten tarpeiden takia on kansoja tuhottu. Suomalaisten kohtalo on ennenkin ollut vaakalaudalla hömelöitten tarpeiden takia.

  2. Kansainväliset pörssiyhtiöt eivät ole kovin ”isänmaallisia”. Toimitusjohtajan tehtävä on saada osinkoa sijoittajille ja osakkeen kurssi nousuun. Suomalaisuus on merkittävä tekijä jos se vaikuttaa brändiin. Turun Sinappi siirtyi Puolaan ja palasi häntä koipien välissä. Asiakkaat kai huomasivat ettei Turkua ollut siirretty Puolaan ja Auran sinappi oli oikeasti turkulaista. Liekö imagotappiota saatu paikattua? Nokian renkaille suomalaiset ovat kai aika pieni asiakasryhmä.

  3. Norppa on kovin oikeassa.

    Hallitus on kyllä yritysmyönteinen – tukee vanhoja yrityksiä jotka eivät ole innovoineet mitään vuosikymmeniin.

    Mutta yrittäjävihamielinen äärimmäisyyksiin asti.

Vastaa käyttäjälle markus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *