Syysilta Suomessa
Sumu nousee pellon reunasta,
kuu kurkistaa pilven takaa.
Koivut kuiskivat kultaista kieltään,
lehdet tanssivat jäähyväisiä tuuleen.
Hiljaisuus kantaa pitkälle,
vain varis muistaa kesän äänet.
Maa tuoksuu sateelta ja savulta,
ja sydän – se tietää, että lepo lähestyy.
Tämä runo ei ole minun käsialaa, mutta minulla on runontekijän suostumus julkaista runo. Runoniekka on ehkä vähän ujo.😼
Menneen kesän jäljet
Aurinko suli hitaasti järven pintaan,
päivä viimeinen kietoi rantaan verhonsa.
Tuuli vei mennessään heinänkorsien kuiskauksen,
niin kuin salaisuuden, jota ei enää kysytä.
Kaste jäi aamuihin, joita ei enää tule,
sammaleen tuoksu jäi mieleen asumaan.
Polku, jota pitkin kuljin paljain jaloin,
on nyt täynnä lehtiä — mutta muistan sen lämpimänä.
Jossain laulaa vielä myöhästynyt satakieli.
——————————————
Tämäkin runo on tuon ujon runoniekan rustaama.