Mikko Polvinen erotetaan/eroaa perussuomalaisista.
Hyvä että lähti/lähetettiin, ei eduskuntaryhmä kaipaa tällaisia rusinat pullasta ehdokkaita. Eihän siitä mitään tulisi, että jokainen ehdokas joka jostakin hallituksen päätöksestä mielensä pahoittaa äänestämällä hallituksen esityksiä vastaan.
Kyllä se pitää demokratian toimia ryhmässäkin, että enemmistö päättää, sillä hallituspuolueena toimitaan koko kansan perhaaksi, eikä lähdetä omaa häntää nostamaan oman vaalipiirin yksittäisen asian puolesta, olipa se sitten vaikka sairaalaverkko kuten tässä Polvisen tapauksessa oli.
Kiitos persujohto, että näytitte kaapin paikan aisanyli potkijalle.

Varmasti kaikki perussuomalaiseen eduskuntaryhmään kuuluvat ajavat oman vaalipiirinsä asioita, mutta ei ne silläkurin ainakaan edisty, että toimitaan hallitusohjelman vastaisesti.
Aina koriin joskus ”eksyy” myös mätiä omenoita ja jotta koko korillinen pysyy terveenä, niin mätä on erotettava.