”Herraonni” aina ollut, melko hyvä Suomessa, kaapin paikan miehet, naiset, yhdes voineet sopia.
Mutta kyllä yhden kerran, herraonni hylkäsi, viisi naista kansan verta, maljoistansa kittasi.
Marini se oli tähti, joka kansan sokaisi, krokotiilin kyynelillään, pyhimykseks kohosi.
Saarikko se kehyksiä, paukutteli huolella, raha arkku nollakorost`, tyhjyyttänsä kumisi.
Ohisalo tavoitteli, Ruotsin tietä meillekkin, ulkomaista rikkautta, köyhän Suomen onneksi.
Anderssoni kolutusta, lähti heti muuttamaan, kirjoitus ja lukutaito, älylaittein korvataan.
Henrikson se oli oman, rasisminsa vankina, kallon mittaamiset tuppaa, unohtumaan Majalta.
Nyt on onneks viisikosta, päästy ihan kokonaan, Marinikin kapitaalin, kammareissa kukoistaa..
Ohisalo, Andersson ja Henriksonkin tottakai, muilla mailla vierahilla, kukaan kaivanne ei lain.
Saarikko se ei nyt sentään, ulkomaille lähtenyt, vihree oksa löytyi vaikkei, laskutaitoo kiitelty.
Kyllä meillä naiset hyvin, päättäjinä pärjäävät, muttei kestä kuvastinkaan, viiden naisen kysellä.
Kyllä näiden viiden naisen, jälki työn olt`kamalaa, silti vielä jotkut heitä, sorvin ääreen kaipoaa.
Iso Antti sanoo että, jos hän pääsee päättämään, jarrupoljin lienee turha, ”Aatun” kaasu vähentää.