Kepun valkoinen paperi tiesi sitä, että tupailloista viimeinen sammuttaa valot.

Monet ihmettelevät, että miksi kokoomus ja RKP lähtivät hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, niin tähän vaikeaan kysymykseen on hyvin yksinkertainen vastaus eli………

….He katsoivat hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa koituvan heille enempi myönteisiä kuin kielteisiä seurauksia ja totuuden nimissä on sekin sanottava, että kumpikaan, ei kokoomus eikä Rkp olisi missään muussa koalitiossa niin paljon saanut tavoitteitaan läpi kuin nykyisessä hallituksessa ovat  saaneet.

Ja perussuomalaiset taas vastasivat Orpolle myöntävästi kun hän hallituskumppanuutta ehdotti, sillä vaikka hallitusohjelma ei persujen kannattajissa kaikissa ihan riemunkiljahduksia aikaan saanutkaan, niin kyllä tämä nykyinen hallitusohjelma on kuitenkin hyvä opposition penkkeihin verratessa, siellä ei saa kuin tikkuja peräpeiliinsä ja äänensä käheäksi.

Eihän poliittisilla puolueilla ole kuin yksi tavoite, eli päästä hallitukseen vaikuttamaan, olipa vaaleissa sitten tullut minkälaiset veretseisauttavat voitot tai tappiot hyvänsä.

Mutta sanokaa te viisaammat minulle, että kokiko kepu opposition paremmaksi paikaksi omia tavoitteitaan edistämään kuin hallituksessa olemisen, itse en tajua kyllä että kuinka se olisi mahdollista, mutta saattaahan olla että kepu on keksinyt ikiliikkujan tai peräti keksinyt pyörän uudelleen.

Nyt väännetään peistä siitä, että onko kokoomus tullut piirun verran lähemmäksi persuja poliittisesti, vai onko persut mennyt oikeelta ohi kokoomuksesta.  Sanoisin että talousajattelussaan persut ovat tulleet lähemmäksi kokoomusta, kun taas arvokysymyksissä kokoomus on tullut takaisin sille vanhalle koti, uskonto ja isänmaa linjalle, jota persut nyt edustavat kuin kokoomus oli ne hyljännyt monikulttuurisuus kiimassaan.

Kokoomuksen ja persujen hallitusyhteistyön soisi jatkuvan myös v.27 eduskuntavaalien jälkeenkin ja vaikka hallitusyhteistyö persujen ja RKP. een kanssa ei ollutkaan mitään ruusuilla tanssimista, niin kyllä ne ankkalammikon polskuttelijat olisivat  kuitenkin pienempi paha hallituksessa kuin jos sinne otettaisiin kepu taas punomaan kansan turmioksi uusia himmeleitään.

Jos joku sanoo minulle, että kyllä kepua tarvitaan, niin olisi mukava kuulla että mihin, sillä nyt kun kepu on ollut oppositiossa, niin talonpojan tappolinja on hallituksen ja maa,-ja metsätalousministeri Sari Essayhjan johdolla muuttunt talonpojan ja huoltovarmuuden pelastuslinjaksi.

Eihän tästä hallituksen politiikasta näytä liiemmin muut hallituspuolueet saavan osumaa kuin persut ja tuntuukin siltä, että se ei ole tärkeintä mitä hallitus päättää, vaan kuka siellä on niitä päätöksiä tekemässä.

Mutta näin persuna sanon, että se mikä ei tapa, se vahvistaa ja uskon että kansalaisetkin vielä ennen vaaleja heräävät unestaan todellisuuteen näkemään, että persut ovat kakunleipoja puolue kokoomuksen ohella ja kakku,-ja kuormastasyöjät ovat nyt ja toivottavasti jatkossakin oppositiossa.

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kepun valkoinen paperi tiesi sitä, että tupailloista viimeinen sammuttaa valot.”

  1. Toki totuuden nimessä on sekin sanottava, että presidentti Stubb on punavihreämpi arvoiltaan kuin punavihreät itsessään.
    Onneksi presidentti on riisuttu puhtaaksi sisäpoliittisesta päätöksenteosta, hän sotki niitä aikoineen jo riittävästä niin pää kuin rahaministerinä ollessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *