Meidän pitää olla pragmaattisia – Venäjä, USA, Venezuela, Grönlanti

Julkaisin tämän artikkelin Uuden Suomen Puheenvuoron blogissani 7.1.2026 klo 8.10. Se on edelleen täysin validi (Grönlanti).

—- —-

Useilta eri tahoilta tulee ”hätähuutoja”, että nyt kansainvälinen järjestys tai kansainvälinen oikeus on uhattuna, kun USA kävi pidättämässä kommunistidiktatuuri Venezuelan itseään presidentiksi kutsuvan rikollisen Maduro. Nyt on sitten ihan maailmanjärjestys uhattuna – onko jopa maailmanloppu edessä?

Mitä tarkoitan otsikon sanalla ”meidän”

Tietenkin Suomea, Pohjolaa, EU-ia, Eurooppaa.

Entäpä Venäjän tekemät rikokset?

Nyt on hirveä huuto monesta kurkusta, kun USA teki mielestäni täysin oikeutetun operaation Venezuelassa – uskallan olettaa, että venezuelalaisten enemmistön mielestä se operaatio pitikin tehdä. Venezuelalaiset haluaisivat täysin oikeutetusti elää luonnonvaroistaan rikkaassa valtiossaan ihmisten lailla – eikä kommunistien orjina.

Jostakin varsin kummallisesta syystä imperialistisen roistovaltion Venäjän tekemät aikuisten oikeasti hirvittävät rikokset eivät ole nostattaneet laajoja vastalauseiden myrskyjä – puhumattakaan toimenpiteistä rikollista Venäjää vastaan – esimerkkejä:

  1. Korean sodassa käytännössä hyökkääjä oli Venäjä, mutta Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Korean_sota.htm
  2. Venäjä hyökkäsi vuonna 1956 Unkariin. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Unkari_1956.htm
  3. Venäjä hyökkäsi vuonna 1968 Tshekkoslovakiaan. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Tshekkoslovakia_1968.htm
  4. Myös Vietnamin sodassa hyökkääjänä oli todellisuudessa Venäjä. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    – https://jput.fi/Vietnamin_sota.htm
    – https://jput.fi/USA_ei_halunnut_voittaa_vs.htm
  5. Venäjä hyökkäsi vuonna 1979 Afganistaniin, tehden afgaanien kansanmurhaa noin 10 vuotta. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Afganistanin_sota_1979.htm
  6. Tshetshenia itsenäistyi kaikkien pykälien mukaisesti Venäjän miehityksen alta vuonna 1991, samoin kuin monet muut valtiot, kuten Ukraina, neukkulan kaatuessa mahdottomuuteensa. Venäjä veti joukkonsa itsenäistyneestä Tshetsheniasta. Jeltsinin Venäjä hyökkäsi Tshetsheniaan 26.11.1994, kuvitellen valloittavansa pikkuisen Tshetshenian kahdessa viikossa. Todellisuudessa Venäjä hävisi sen aloittamansa brutaalin hyökkäyssodan (Ensimmäinen Tshetshenian sota) Tshetsheniaa vastaan ja joutui allekirjoittamaan Hasavjurtin rauhansopimuksen 31.8.1996 ja vetämään hyökkäysjoukkojensa rippeet Tshetsheniasta uudelleen.

Venäjä ei sulattanut häviötään pikkuiselle Tshetshenialle, vaan hyökkäsi uudelleen Tshetsheniaan 1.10.1999 aloittaen Toisen Tshetshenian sodan, joka oli jo Putinin Venäjän sota Tshetsheniaa vastaan. Venäjälle näistä hyökkäyksistä ei tullut seurauksia:

https://jput.fi/tshetshenian_historiaa.htm

https://jput.fi/tshetshenian_itsenaistyminen.htm

https://jput.fi/ensimmainen_tshetshenian_sota.htm

https://jput.fi/Toinen_Tshetshenian_sota.htm

  1. Venäjä hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Georgian_sota_2008.htm
  2. Venäjä hyökkäsi vuonna 2014 Ukrainaan. Venäjälle siitä hyökkäyksestä ei tullut seurauksia:
    https://jput.fi/Ukrainan_vallankumous_2014.htm

Että sellainen ”kansainvälinen järjestys”. Venäjä on saanut mellastaa vapaasti tehden kansanmurhia, mutta se ei ole häirinnyt nyt ”kansainvälisestä järjestyksestä” tai ”kansainvälisestä oikeudesta” huolestuneita.

Venezuela

Pitkän, syvän ja synkän suomettumisen aikana Suomessa on totuttu siihen, että imperialistisen roistovaltion Venäjän tekemiä suunnattomia rikoksia ei ole julkisesti tuomittu, mieluiten ei edes mainittu.

Toisaalta tekipä USA jotakin, tai oli tekemättä jotakin, niin se on Suomen median mielestä ollut aina väärin.

Sitä samaa kurjuutta joudumme sietämään edelleen. Ilmeisesti vielä sukupolvien ajan.

Oli aivan oikein ”siivota” Maduro pois Venezuelasta. Toivottavasti Venezuelan kommunistinen diktatuurihallinto kaadetaan kokonaan ja Venezuelaan saadaan jossakin vaiheessa aikuisten oikeasti demokraattiset vaalit, jossa venezuelalaiset saavat ihan itse valita itselleen sekä presidentin, että parlamentin.

Grönlanti ja meidän oma etu

Se ”kansainvälinen oikeus” ei ole koskaan toiminut. Venäjä on vuosikymmeniä tehnyt mitä karmaisevimpia rikoksia. Vallannut muiden kansojen alueita, joukkomurhannut ihmisiä, jne. – ilman mitään rangaistuksia.

Siksi on nyt ajateltava selkeästi ja realistisesti – pragmaattisesti – välittämättä suurempia mistään ”kansainvälisestä oikeudesta”.

Grönlanti on meidän itsemme, Pohjolan, Baltian, Puolan, jne. kannalta strategisesti tärkeä alue – se ei saa missään tapauksessa joutua Venäjän miehittämäksi.

Siksi on nimenomaan meidän eurooppalaisten valtioiden, yhdessä Yhdysvaltojen kanssa huolehdittava siitä, että Grönlanti ei joudu Venäjän miehittämäksi – se on taatusti myös grönlantilaisten itsensä tavoitteena.

Pitää yhdessä löytää keinot, miten yhdessä suojataan Grönlantia. Esimerkiksi minkä valtion merivoimat partioivat milloinkin Grönlannin suojana. Minkä valtion ilmavoimat suojaavat milloinkin Grönlantia. Minkä valtion maavoimat pitävät milloinkin omaa vahvennettua pataljoonaa Grönlannin maaperällä, jne.

Tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä – yhteistyössä. Jos USA haluaa harjoittaa Grönlannissa vaikkapa kaivostoimintaa, niin se on hyödyllistä myös grönlantilaisille ja Grönlannille – siitä on mahdollista tehdä kaikille osapuolille hyvä sopimus.

Kaikkein vähiten tarvitaan ”railoa” länsimaiden välille – juuri sitä haluaa imperialistinen roistovaltio Venäjä. Venäjän FSB, GRU, SVR, jne. tekevät kaikkensa lyödäkseen kiiloja läntisten demokratioiden väliin.

Suosittelen katsomaan kylmiä tosiasioita

  1. Ruotsilla ei ole käytännössä lainkaan toimivia maavoimia. Yritys on rakentaa maavoimat, mutta siihen kuluu paaaaljon vuosia, ennen kuin ne ovat operatiivisesti valmiina sotaan kaikilta osin. Ilmavoimia ja merivoimia voidaan hyödyntää, jos on toimiva johto-organisaatio – sitäkään ei vielä käytännössä ole.
  2. Saksalla ei käytännössä ole puolustuskykyä ollenkaan. Onneksi nyt Merzin johdolla suunta on oikea, mutta taas tarvitaan karkeasti 10 vuotta ennen kuin on suorituskykyisiä joukkoja – ja sittenkään ei ole reserviä, kun ei ole asevelvollisuutta. Saksan maavoimien vahvuus on noin 63 000 miestä, ja reservi noin 16 000 miestä. Hyvä puoli on, että Saksa on taloudellisesti melkoisen vahva, eli hyvässä lykyssä sieltä löytyy rahaa.
  3. Puola rakentaa vauhdilla omaa puolustuskykyään, joten Puolasta tulee olemaan hyötyä jo ehkä viiden vuoden kuluttua, mutta Puolassakaan ei ole asevelvollisuutta, joka tuottaisi sotaa varten reserviä.
  4. Ranska puhuu paljon, mutta missä on Ranskan armeijan toteutuneet voitot? Häviöitä kyllä riittää lueteltavaksi.
  5. Kuka kuvittelee, että Italia lähettäisi joukkoja sotaan Venäjää vastaan?
  6. Englannilla ei perinteisesti ole rauhan aikana maavoimien joukkoja mainita saakka, puhumattakaan reservistä. Laivastoa on pidetty Englannin ylpeytenä, mutta jos siitäkin ruvetaan katsomaan yksityiskohtia, niin ei kovin hyvältä näytä.
  7. Suomen Puolustusvoimien tila on toki joissakin suhteissa (varsinkin koulutettu reservi) hyvällä mallilla, jos verrataan muihin Pohjois-Euroopan maihin. Sodan ajan joukkojen määrä on kuitenkin vain 280 000 miestä, eikä ole edes Suojeluskuntia perustettu uudelleen Puolustusvoimain komentajan alaiseksi puolustushaaraksi.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Kaikkien arvioiden täytyy perustua kylmiin tosiasioihin – eikä toiveajatteluun.

Vastassamme on imperialistinen roistovaltio Venäjä, jonka tavoitteena on (aluksi) valloittaa takaisin kaikki ne alueet, jotka ovat joskus olleet Venäjän alaisuudessa, kuten: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Georgia, Tshetshenia, jne.

Olemme ihan itse laiminlyöneet maanpuolustuksemme

Olemme ihan itse laiminlyöneet maanpuolustuksemme jo vuosikymmeniä. Esimerkiksi Suomen puolustusmäärärahat ovat olleet kymmeniä vuosia vain noin 1,5% bruttokansantuotteesta. Sillä rahalla ei ole ollut mahdollista rakentaa puolustuskykyä muuten kuin vain juhlapuheissa. Se koskee myös lähes kaikkia eurooppalaisia NATOn jäsenmaita, ja toki myös Kanadaa. Tilanne puolustusmäärärahojen suhteen on pikkuisen parantunut noin kolme vuotta. Puolustuskyvyssä se ei vielä näy vuosiin.

Maanpuolustuksessa olemme riippuvaisia Yhdysvalloista

Niin se vaan on. Meillä ei ole lukuisia välttämättömiä suorituskykyjä ilman Yhdysvaltoja.

Puolustusmateriaalivarastomme ovat olemattomia – taas tarvitaan apua Yhdysvalloilta.

Käyttäytykäämme sen kylmän tosiasian mukaisesti – pragmaattisesti. Ihan oman etumme vuoksi. Sääntöpohjainen järjestys ei ole toiminut, eikä toimi.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *